maanantaina, lokakuuta 18, 2004

Terveyden- ja sairaanhoito on hyvässä kunnossa, keskimäärin ...

Suomessa on tehokas ja toimiva terveydenhoito-järjestelmä; ongelmana on enempikin eettinen perinne ja nykyisyyttä vastaamaton lainsäädäntö.

Näinä päivinä tuntuu, että olemme kovin tyytymättömiä järjestelmiimme, missä meitä rekonstruoidaan uudelleen toimiviksi yhteiskuntaihmisiksi. Yleisönosastot lehdissä, kadunkulma-keskustelut ja muutoinkin valitukset toimimattomasta terveyden-hoidosta ovat tyytymättömien ihmisten puheenaiheita. Ja jos ei ole valituksia, niin sitten selostetaan ylittyneitä budjetteja. Minulla olisi toisenlainen esimerkki elävästä elämästä.

En ole aiemmin juurikaan käyttänyt terveydenhoitopalveluita. Jouduin erääseen suureen Espoon Bembölen lähellä olevaan sairaalaan kipujen takia tutkimuksiin. Olin kuullut pitkistä jonoista ja odotuksesta. Harvoin käyneenä tuo odotus ei aiheuttanut ongelmia, koska henkilökunta ystävällisesti järjesti huonon kuntoni vuoksi makuupaikan. Tutkimukset olivat nopeita, täsmällisiä ja näin jälkeenpäin todettuna oikeaan ja onnistuneeseen hoito-ohjelmaan päätyneitä. Eli uskaltaisin sanoa, että rekonstruktointi kohdallani meni hyvinvointiyhteiskunnan kulmakiveen: Minut saatettiin takaisin työelämään suorittamaan se velvollisuus, joka mahdollistaa nämä yhteiskunnalliset palvelut.

Itse sairaalassa osastolla sain maallikon näkökulmasta ammattitaitoista ja systemaattista hoitoa, lääkäreitä oli useita ja heillä kaikilla systemaattinen diagnoosi. Hoitohenkilökunta sai täydet kymmenen pistettä. He pystyivät selvästi alimiehityksellä hoitamaan uskomattoman määrän hyvinkin vaikeita potilaita ja pystyivät osoittamaan yksilöllistä hoivaa asiakkaillensa. Osastolla vieressäni ollut yli 90-vuotias sotavetaraani oli niin iloinen saamastaan kohtelusta ja hoivasta, että hellyttävästi kiitti häntä hoitaneita ihmisiä sanomalla yksinkertaisesti: ”Täällä on niin hyvä olla” Kuriositeettina voisin mainita, että hoitohenkilökunta ei tiennyt kyseessä olleen Talvisodan ratkaisutaistelujen panssarintorjuja, joka ei numeroa itsestään tehnyt (asiat sain selville aktiivisesti itse kysyen). Veteraani sai maallikkona katsoen hyvän kohtelun ja potilasta huomioivan hoidon ja tutkimuksen. Haluaisin erityisesti mainita hänellä olleen vuosikausia vahva uskomus eräästä taudista, joka painoi raskaasti hänen mieltään. Lääkäri ymmärsi hyvin hienotunteisesti huolen ja määräsi selvästikin ”turhaan” kuvaukset ja lopputuloksena oli huojentunut vanhus, kun hän sai rauhan mielelleen, ettei häntä vaivannut tuo hankala tauti. Veteraanin helpotus oli silminnähtävissä ja se ilo lämmitti mieltä hänen potilastoverinaan; tuli hieno tunne, että ystävää ei jätetä. Lääkärille suuri kiitos tilanneherkkyydessä.

Ensikertalaisena alkoi kiinnostamaan koko osaston toiminta ja on yksinkertaisesti todettava, että niinä seitsemänä päivänä näin henkilökunnan, joka selvästi osasi ja tiesi tehtävänsä ja lisäksi muisti kaikki ne asiat, mitä piti tehdä. Logistiikka ja menetelmät olivat täsmällisiä ja toimivat saksalaisen kellon mukaan. Tuosta toimintamallista olisi monilla siviilielämän asiakaspalvelu-järjestelmillä paljon oppia otettavanaan.

Tehdessäni lähtöä osastolta halusin keskustella hoitohenkilö-kunnan kanssa heidän mieltämistään ongelmista; otos keskusteluille oli pieni, mutta kertomukset yksiselitteisiä: tarvittaisiin lisää henkilökuntaa ja tämä meni selvästi ohi oman henkilökohtaisen tarpeen esim. palkan yli. Uskonkin tuon, kun seurasin huonona yönukkujana toimintaa: vain kaksi sairaan-hoitajaa hoiti yli 35 asiakasta, joista kaikki eivät olleet niin hyvässä kunnossa kuin minä. Haluan kiittää tämän osaston henkilökuntaa saamastani hoidosta sekä ennen kaikkea Veteraanin hoivaamisesta, Veteraanin puolesta.

Lopuksi tulee muistaa, että sairaalan henkilökunta ei valitse asiakkaitaan ja lainlaatijan tulee miettiä, minne minkäkinlaisia potilaita ohjataan laatimalla lait, jonka pohjalta terveydenhoito pystyy kokonaistehokkaimmin ja huomioonottavimmin järjestelemään hoitorakennetta kuin myös siihen liittyviä kuluja. Tämä asia tulee olemaan erittäin vaikea pulma, johon olemme vääjäämättömästi ajautumassa tai itseasiassa olemme jo ajautuneet.