sunnuntaina, kesäkuuta 12, 2005

Kansallisaarre Nokia uutishuhun pelinappulana

Englantilainen talouslehti laski nimettömistä lähteistä uutishuhun liikkeelle Nokiaa kohtaan osoitetusta kiinnostuksesta. Nokia on tukevasti mm. amerikkalaisten sijoitusyhtiöiden hallussa. Huhun kohteena oleva Nokian ostaja on myös rekisteröity USA:han. 

Nokian tarina oli katkolla vain n. 15 vuotta sitten, tämän jälkeen suomalainen sisu ja suunnitelmallisuus teki hihat käärittynä systemaattista työtä tunnetuin saavutuksin.


Nokian pitkään ylimmässä kerroksessa ollut ylinjohto sekä edesmenneen Nokian vuorineuvoksen Kari Kairamon hengessä toiminut suunnittelu ja markkinointi loivat suomalaisen ihmeen, joka on tahkonnut kasoittain rahaa lähinnä amerikkalaisille eläkeläisille kuin myös suomalaisille veronkerääjille ja ahkerille Nokian työmyyrille.



Julkistettu uutishuhu on kuin sormen kosketus aladopipalaan; 


kun tökkäät sitä toisesta kulmasta, alkaa se hiljalleen elää ja värähdellä. Sijoitusyhtiöt todennäköisesti omistavat merkittävästi Ciscoa samoin kuin Nokiaa; Cisco on nyt nostettu ostajakandidaatiksi. Cisco on suurelle kansalle tuntematon yhtiö, tosin markkina-arvoltaan Nokiaa suurempi. 

Cisco on mystinen reititinsuunnittelija ja -valmistaja, jonka suuria liukuhihnoja sijaitsee mm. Kiinassa. Reitittimen periaate on yksinkertainen; meille kotoiset liikennevalot ovat reititin yksinkertaisimmillaan. Ciscoa ei ollut, kun Nokia jo teki pehmopaperia ja kumisaappaita, eikä sitä ollut silloinkaan, kun Nokia teki tietokoneita.


Eläkeläisten varoja haukan lailla vahtivat sijoitusyhtiöt voivat suunnitella osakevaihdot, 


 ... jolloin Nokia näppärästi siirtyy pöydän toiselta puolelta toiselle. Rahaa ei tarvita suoranaisesti paljon, vaan Nokian hyvät kassavarat ja pieni velkaantumisaste sekä maailmanlaajuinen kuluttajatuntemus junailee omistajavaihdoksen. Yhtiöiden osakkeita voidaan sievästi vaihtaa tietyissä omistajille sopivissa suhteissa. 


Nokian luottoluokitus on myös hyvässä asennossa 

Nokia on tahkonnut voittoa vuodesta toiseen ja kännykät ovat muuttumassa monitoimiaparaateiksi, joita roikkuu joka ihmisen kaulassa. Ei ihme, että järjestelypalkkioahneet sijoittajatahot hoksaavat laitattaa uutishuhun aikaansaamaa automaatiovärähtelyä muutoinkin hermoherkille osakemarkkinoille. Spekulaatio-operaatio on alkanut.


Uutishuhu ei ole tuulesta temmattu 


Nokian ostaja voi olla tosin mikä muukin riittävän suuri laajalle omistukselle levinnyt kansainvälinen yhtiö, joka tarvitsee nostetta Nokian nimestä ja ennenkaikkea siitä, että kännykkä on kaikkien ihmisten väline. Voidaan sanoa, että kännykät kehittyvät nyt huimaa vauhtia musiikki-, elokuva-, televisio-, paikannus- (GPS), treffi-, kamera/video-, purkinavaaja- ja monitoimilinkkarilaitteiksi taskulamppuineen, verenpainemittareineen etälääkäriyhteyksin ja kompasseineen auttamaan eksyneitä omistajaeläkeläisiä. 


Kännykkä on hyvä jatke reititinyhtiölle, 

koska kännykän perään tulee liuta mitä mielikuvituksellisimpia laitteita langattomasti kytkettynä. Kännyköiden ansioista reitittimien määrä räjähtää ja Cisco saa nostetta bittien ja markkinoiden ohjailuun. Reititys ei ole muuta kuin laittaa informaatiobitit jonoon jakautumaan "liikennevaloissa" eri kaduille eli informaatioväylille ilman haitallisia risteyskolareita. 

Maapallo on verkottumassa langattomaksi väylästöksi, jossa kaikki aikaansaamamme informaatio virtaa hakien vastaanottajaansa. Informaatiologistiikka reitittyy taskuihimme saakka.


Nokia on suomalainen kansallishelmi ydinsuunnittelun ja ylijohdon osalta 


Nuo molemmat tekijät ovat murenemassa ympäri maapallon. Nokia on globaalitalouden ilmentymä, jota amerikkalainen sijoittajakaarti ahnaasti vaanii ja valmistautuu järjestelemään. Nokian pörssiarvo on noin 60 mrd. euroa ja se on suupala rajattomille rahavirroille. 

Me emme voi Suomessa asialle mitään; me laskimme viimeisen reilun vuosikymmenen aikana Nokian omistuksen pois Suomesta. Nyt on täysin mahdollista, että se siirtyy ulkomaalaisilta ulkomaalaisille. Voimme vain toivoa, että sen kuitenkin ostaisi kiinalainen yhtiöliittymä, sillä he eivät ole vielä kuponginleikkaajia, vaan he hakevat nyt teknologiaosaamista, suunnittelupartneruutta ja maailmanmarkkinoita.


Nokia olisi paremmin kotonaan Kiinassa kuin USA:ssa, 


sillä Nokia on jo nyt suurimmillaan maailman eniten kasvavilla markkinoilla. Nokian tarina Kiinassa alkoi 21 vuotta sitten ja menestys on kantanut hedelmää. Nykyinen Nokian pääjohtaja sanoi arvoituksellisesti jo pari vuotta sitten, että tulevaisuuden Nokian pääjohtaja voi aivan hyvin olla kiinalainen.


Ilkka Luoma


JK. Kappalejaottelu on korjattu 10. heinäkuuta 2015

LINK
~  http://www.taloussanomat.fi/a/20158719 - [X
~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=963131 - [10073] [X]
...

"Joku sanoi jo vuosia sitten, että ydinliiketoimintaa ei ole enää kuin patenttien tehtailu ja omistaminen sekä lisenssien myynti - kaikki muu ulkoistetaan. Ja se viimeinenkin ihmisresurssi on oman itsensä työnantaja - mikroyrittäjänä tarjoamassa täydessä kilpailutilanteessa omaa työpanostaan"

Ei kommentteja: