perjantaina, lokakuuta 28, 2005

On luonnonmukaista ja energiaystävällistä syödä mahdollisimman läheltä

Ruoka läheltä työllistää omia ja säästää luontoa. Lähiruoka on pysyvyyttä kuten kuvassa olevat Mykkiin kivet Pohjois-Karjalassa, Saaren kunnassa. Kivet ovat jääkauden jäänne ja suurimmat siirtolohkareet koko Pohjoismaissa. Kerrotaan, että lähiruoan ystävät jo Ison vihan aikana pakenivat kivien suojaan venäläisiä sotilaita. Kivet ovat todella suuret ja näkemisen arvoiset. Photo by Ilu in 2005.


Eduskunta sanelee jälleen kotimaisesta ruokatuotannosta ja siinä samassa sokerista. Viime kädessä kuluttaja ratkaisee pelin; joko lompakko tai kansallinen mieli ja useasti maukkaamman makunautinnon halu. Makuasia on yksilöasia. Ruoan raaka-aineiden ja valmisruoan loputon edestakaisin liikuttelu ei taas ole makuasia, vaan eko- ja energia-asia.

EU purkaa pikkuhiljaa kaikki tuet ja avaa rajat ruoka-aineiden ja valmisruokien maailmankaupalle. On tietenkin eksoottista syödä Etelä-Amerikasta tuotua pihvilihaa; siis siirtää puolen maailman läpi kasvunedellytyksiä energiaa tuhlaten vessanpönttöjemme kautta kotimaiseen humusympäristöön. Maailmanlaajuinen ruokasiirtely mahdollistaa myös haitallisten itiöiden, bakteerien ja viruksien siirron rikastuttamaan tautitilastojamme.

Jokainen ruokatarvike ja ruoan raaka-aine pitäisi "energiatilastoida" pisteytyksellä, jossa eniten siirtoketjussa kuljetus- ja varastointienergiaa käyttäneet ainekset saavat suurimman pistemäärän. Suurin pistemäärä saa arvonlisäveroksi 22% ja pienimmillä pisteillä selvinnyt saa esim. 8% tai puhtaan nollan. Me emme voi enää pelkästään lainsäädöllisesti EU-Suomessa suosia kotimaista, mutta järjenkäyttö ja ympäristöjäljen selvitys on viisautta ja tukee lähialuetuotantoa. Ei ole mitään järkeä rahdata ruokaa edestakaisin junilla, lentokoneilla, laivoilla ja rekka-autoilla; ...tosin onhan sillä työllistävä vaikutus. Keski-Euroopan tiet ovat täynnä rekkoja kuljettamassa edestakaisin samoja tuotteita kuluttaen ja ruuhkauttaen tiet ja kaupungit. Yksinkertaistaen on kysymys luonnosta ottamisen ja luontoon palauttamisen välimatkasta.

Eduskunta asettakoot "viisasten kerhon" pohtimaan kokonaisvaltaisesti lähialuetuotannon hyötyjä ja haittoja verrattuna "halpoihin" kuljetusrallin alaisiin ruokatarvikkeisiin nähden. Saman ja vastaavan muualta tuodun ruokatarvikkeen "kuljetus- ja varastointienergiamerkki" ratkaisee hinnan. Muutoinkin missä tahansa tavaroissa ja ihmisten kuljetussysteemeissä pitäisi soveltaa ekojälkiajattelua, jolloin energia- ja muuta kulutusta aikaansaava toiminta pisteytetään ja kustannukset katetaan hinnoittelusta säätämällä "kulutusveroa". Valinnan vapaus säilyy ja kuluttaja saa tehdä päätökset mielensä, lompakkonsa, makunsa ja/tai järkensä ääntä kuullen.

Uskaltaisin väittää, että leviävien lintuinflunssien ja muiden vastaavien myötä meidän ruokaamme ja ruokatarvikkeitamme tullaan arvostamaan puhtautensa, vaarattomuutensa ja useasti hyvän maun vuoksi, vaikka hinta on korkeampi. Laadulla on aina ottajansa, laatu maksaa ja sitä ei tarvitse tukea. Oikeudenmukaista on myös verottaa sellaista syötävää vähemmän, jossa on selvästi edellytyksiä aikaansaada lähialuetyöllisyyttä ruokatuotannon seurannaisena. Lisäksi on oikeudenmukaista verottaa enemmän sellaisista ruokatuotteista, jotka selvästi aiheuttavat länsimaiden vaivaamia kulutusähkysairauksia ja liikalihavuusvaivoja. Näin valtio etukäteen ulosmittaa kalliita elintason kilvoittelusta ja syömäkulttuurista aiheutuneita liikakilo-ongelmia. Sitä verotetaan, mistä aikaansaadaan kuluja ja kulutusta ja sitä tuetaan, mistä on todistettua etuutta terveydelle ja työllisyydelle.

Ilkka Luoma

Ei kommentteja: