sunnuntaina, toukokuuta 28, 2006

Sähköinen läsnäolo generoi spontaaneja reaktioita

Printtimedia ylitti ns. kansalaissietokyvyn Lordin kasvojen paljastamisessa. Media on vedenjakajalla muutoinkin; suoravaikutus, välitön informointi, kansalaisaktivismi, myös tiedon tuotossa, on saamassa jalansijaa ammatillisesti tuotetun tiedon ohelle. Toimittajatyö ei tule poistumaan, sillä ammatillisista arviointia ei korvaa hektinen kansalaisinformaatio, joka pikaistuu herkästi. Kritiikki vaatii edelleen oppinsa ja laajaalaisuus tiedon tuotossa on entistäkin tarkeämpää, koska tiedon määrä kasvaa räjähdysmäisesti.

Voidaan arvata, että paperin tuhlaaminen printtimediassa muuttaa muotoaan ja painopaperi tiedon kuljetusalustana tulee poistumaan.

Kuvassa MTV-3 virittelee kalustoaan Lordi-konserttiin 26.5.2006, klo 17:12. MTV 3 on yksityisomisteinen televioyhtiö, joka käyttää YLE:n jakeluverkkoa siirtäessään ohjelmiaan yleisölle. MTV elää mainoksilla ja valtiollinen YLE lupamaksuilla. YLE lähetti Lordi-konsertin, vaikka MTV 3 olikin paikalla myös Helsingin Kauppatorilla. YLE on valtio-omisteinen sähköisen tiedon, ohjelmien, dokumenttien ja elokuvien koostaja ja välittäjä. Monopolilupalaitos puolustaa paikkaansa parlamentaarisen tiedon turvaamiseksi, vaikkakin totuus ei ole kytköksissä mihinkään Eduskunta jakoon eikä vaalituloksiin. Tieto on rajaton ja maaton. Tiedolla ei ole omistajaa, vaan tieto liikkuu ja muuttaa muotoaan käsityskyvyn, omaksumistaidon ja ymmärtämisen risteytymänä. Ihminen ja kansa ovat juuri niin osaavia ja tietäviä, kuinka monipuolisesti erinäkökulmista he tietoa janoavat. Uteliaisuus on perushyve, joka nostaa kansakunnan kykyä ymmärtää ympäröiväänsä. DSC_12188.JPG. 1/400s, f10., 27 mm. Photo by Ilu 2006. Nikon D70.

Lordin kasvojen paljastus räjäytti kansalaiset reaktioon, joka varmasti yllätti tunnetun juorulehden. Lukijat ja kuluttajat pikaistivat kokemansa sympatian Lordista viestiin medialle: Nyt meni liian pitkälle. Kuluttajan asema on kvartalisoituneessa taloudessa jäänyt taloudellisten - ja työpaikkasiirtojen varjoon. Kuluttaja on ollut ja on osaksi vieläkin informaatioltaan median ohjaksissa. Internet palstoineen ja areenoineen on noussut peruskansalaisen välineeksi ohjata suoraan mielipiteitään maaliin. On alkamassa suoran kansalaisinformoinnin aikakausi. On helppo antaa osallistumista, niin hyvässä kuin pahassa, internetin välityksellä.

Lordi nostatti kansakuntaan mielihyvää suomalaisesta osaamisesta, sinnikkyydestä ja nimenomaan tässä tapauksessa erilaisuudesta. Mehän olemme ylpeitä omasta "poikkeavuudestamme"; olemme hiljaisen juroja, rehtejä tunneihmisiä, jotka eivät suuremmin jupise vaikeuksistaan. Lordi sai kansalaisten sympatiat, ja aiheesta. Eräs laajalevikkinen juorulehti julkaisi inhimilliset kasvot kansan näkyville. Lordi oli kohteliaasti pyytänyt pidättyvyyttä itseensä liittyvässä asiassa. Lehti ei kunnioittanut toivomusta, vaan lisämyynti kiilui silmissä ja kasvot pantiin kanteen. Kansa nyppiintyi, keräsi hetkessä 190.000 nimeä ja ko. julkaisseen lehden tilausten peruuttamisaalto on käynnistynyt.

Kansa vaikutti suoraan asioihin ilman välikäsiä. Suomalainen nousee aina puolustamaan rivikansalaisen oikeutta, heikomman asemaa ja väärinkohdellun kunniaa. Tavallinen suomalainen muistaa edelleen hyvin Matin tuoman kansallishengen maailman parhaana mäkihyppääjänä kautta aikojen.

Länsimaalaiseen toimintamalliin kuuluu oikeus vapaaseen mielipiteen muodostamiseen. Oikeuksiin kuuluvat myös julkaisunvapaus, kuten myös kritiikki ja vastaväitteet. Samalla tavalla markkinatalouteen kuuluu voimakas kuluttajaohjautuminen. Elämme mainoksien ja markkinoinnin kautta kuluttamaan sitä, mikä tuntuu mukavalta ja tarpeelliselta. Lehdet tilataan vapaaehtoisesti ja ne myös peruutetaan vapaan markkinamekanismin mukaisesti.

Kuluttajien suorakäyttäytyminen ohjaa tehokkaasti tuotekehitystä ja laadunseurantaa. Laadun huonontuessa sana kiertää sähköisissä vaikutekanavissa ja reagointi on nopeampaa kuin eilen. Kansakunta istuu laajakaistansa päällä sekä toistensa "iholla" viestittäen salamannopeasti tuntojaan, mielipiteitään kuin myös närkästystään tai kiitostaan. On alkamassa kansalaisvaikuttamisen aikakausi.

Laivayhtiö Tallink lopetti välittömästi jäteviesien kaadot Suomenlahteen. Juorulehti sai palautteen dramaattisemmin kuin päätoimittaja tajusikaan. Kansalaisvaikuttaminen on tehokkaimmillaan kulutustapahtumapäätöksissä. Kansalaisilla kuluttajina on valtava voima yhdistyessään. Kuluttajien päättäessä, että esimerkiksi kotimainen elintarvike on kansalaisvelvollisuus ostoskorissa, on sillä ratkaiseva merkitys koko elinkeinoelämällemme sekä työpaikoille Suomessa. Kuluttajien valta kasvaa takaisin nopeissa sähköisissä kansalaisten "omissa medioissa" netissä, palstoilla, areenoilla ja sähköisissä läsnäolovuorovaikutuksissa. On alkamassa reaaliaikainen vuorovaikuttamisen aikakausi.

Eduskunnan olisi asennoiduttava herkällä tavalla kansalaisten suoravaikuttamiseen. Kyselyt kuluttajilta ja veronmaksajilta voisivat lähentää kansalaisaktivismia yhteisten asioiden hoitoon. Kansalaiskyselyt voisivat olla osa eduskuntatyöskentelyn arkipäivää. Kansanedustajan on tultava äänestäjiensä pariin muutoinkin kuin kahvitteluiltamissa ja kinkereillä juhlapuheiden yhteyksissä.

Parhaat myynti-ihmiset ovat aina, niin uusien kuin vanhojenkin, asiakkaidensa "iholla" tunnustelemassa tuntoja huomisen kulutuspäätöksistä. Edustuksellisuus voi olla samoin "äänestäjien "iholla" kokemassa yhteiskunnallisia muutospaineita ja -tarpeita. Edustajan työnantaja on äänestäjä ja luottamusta voidaan mitata myös vaalikausien välillä. Aktiivisuuden herääminen kahta kuukautta ennen vaaleja on roiskaus äänestäjän kengille. On turha puhua lyhyestä muistista, on puhuttava jatkuvasta vuorovaikuttamisesta ja uteliaisuudesta mitä kauppatoreilla tapahtuu. Suhteet luodaan ja kaupat tehdään asiakkaiden luona. Kaupat eivät kävele toimistoihin, eivätkä äänestäjät Eduskuntasaliin.

Ilkka Luoma

Ei kommentteja: