Suomalainen hoivayhteiskunta rakensi sosiaalisuuden aktiivivuosina ammattiyhdistysliikkeen voimin tulotasoon kytkeytyvän jäsenyysedun työntekijöille työttömyyden yllättäessä. Tämä, miltei saadun palkkatason mukaisen ostovoiman takaava ansiosidonnainen työttömyyskorvays jäsenille hankaloittaa menoa suoritepalkkaisiin työtehtäviin. Provisio- eli suoritepalkka on keskimäärin oikeudenmukainen korvaus tehdystä työstä ja perustuu työstä muodostuvaan tulokseen.
Suomalainen ammattiliittoon tai pelkästään työttömyyskassaan kuuluva henkilö on oikeutettu saamaan ansiosidonnaista työttömyyskorvausta 500 päivän ajalta. Järjestelmä luotiin ylläpitämään työttömän kansalaisen ostovoimaa myös työtä vailla ollessaan. Ansiosidonnainen korvaus maksetaan työntekijän-, työnantajan ja myös muiden työntekijöiden toimesta. Järjestelmä on malliesimerkki tulontasauksesta. Työttömyyden ollessa korkea, on tämä kulutusvoiman takaava systeemi kallis menoerä yhteiskunnalle.
Ihmisten tärkein tehtävä geenistön jatkamisen ja ravintotankkauksen jälkeen on osallistuminen työhön, josta saadaan rahavirtaa kulutukseen, sijoittamiseen ja säästämiseen. Suomessakin on juuri nyt menossa koko maapalloa koskeva työn uudelleen jakoprosessi. Kehittyvät maat ottavat huomattavasti alhaisemmalla palkkatasolla omansa siitä työn kokonaismäärästä, mikä mm. kansainväliseen kauppaan kohdistuu. Kehittyneet maat menettävät ns. liukuhihnatehtäviä ja myöhemmin myös suunnittelu- ja johtotehtäviä kehittyville maille. Useat suomalaiset ovat päässeet ansiosidonnaiselle 500 päiväksi mm. näistä syistä.
Yhteiskunta ja työvoimahallinto keksii ratkaisuja työttömyyden helpottamiseksi mm. koulutuksen avulla. Monimutkaistuva yhteiskunta, tuotanto- ja palvelukoneisto tarvitsee jatkuvan koulutuksen mahdollisuutta. Työttömyyden aikana suoritettava ehdot täyttävä työllisyys- tms. koulutus ja kurssitus katkaisee tämän ansiosidonnaisen 500 päivän putken siirtäen 500. päivää koulutuksen verran eteenpäin. Monet hyödyntävät tätä ura- ja koulutusputkea turvaten säällisen ostovoimansa.
Moni työtön välttelee provisiopalkattuja tehtäviä peläten ansiosidonnaisen kuukausikorvauksen alenevan, koska se lasketaan niistä oikeista töistä, mitä palkannauttijana palkkana saa. Mikäli ei saa tehdyksi riittävästi, siis tavoitteiden mukaisesti tuottavaa työtä, alenee myös provisio eli palkka. Tämä palkan alenema säätää kohta uudelleen työttömäksi jäävän ansiosidonnaista korvausta entisenn nähden pienemmäksi.
Eräs käytännössä asian kokenut henkilö sanoi, ettei Suomessa kannata mennä provisiopalkalle, se laskee ansiosidonnaista korvausta ja ostovoima kärsii! Ei kannata käydä provisiopätkätöissä, koska jo tulevaan työttömyyteen vaikuttava työttömyyskorvaus alenee aikaisemmasta. Välillä suoritettu työrupema tosin siirtää myös sitä 500. päivää eteenpäin. Pätkittäin työtä tekevä ei ole niitä motivoituneimpia henkilöitä. Rohkeuttakaan ei kerry riittävästi ottamaan vastaan tuotospohjaista työtä, jossa pitää olla täysi osallistumishalukkuus saadakseen työnantajalleen positiivista tulosta ja tuottoa sekä sen mukaista palkkaa.
Suomessa sosiaalitoimi, työvoimahallinto ja ammattiyhdistysliike kassoineen tietävät tämän ongelman. Ongelmasta ei puhuta, koska se on arka asia ja puuttuu henkilön yksityisasioihin. Vakavasti asiaa tarkasteltaessa, voidaan suoraan sanoa, että ansiosidonnainen ei kaikissa tapauksissa kannusta ottamaan työtä vastaan, ei varsinkaan provisiopalkattua.
Työttömänä olleen ihmisen itsetunto- ja suoritetasot eivät ole alussa korkeimmillaan. Olisikin viisasta säätää ns. inhimillinen liukuma työelämään, jossa alussa takuupalkalla turvataan provisiopalkattujen työpaikkojen vastaanottohalukkuutta. Provisio on rehellinen palkkamalli, jossa ansiotaso määräytyy oikeista tuloksista, siis tuotoista. Vaikea kysymys on se, kuka laskee ja määrittää tuotostasot ja provisiopalkkasuhteet niihin. Provisiomalli tukee yhtiöiden kykyä pärjätä kovenevassa maailmanlaajuisessa kilpailussa. Työnantajien olisi kuitenkin muistettava, että työntekijä on yhtiön arvokkain pääoma.
Yhteiskunnan ylimmäinen tehtävä on huolehtia työllisyydestä. Poliitikkojen on päätettävä sellaiset lait ja järjestelmät, että kansalaiset ottavat vastaan osoitetut työtehtävät, oli se sitten provisio- tai aikapalkattua. 500 päivän loukussa olevia "viimeisen korvauspäivän siirtäjiä" tulee kannustaa hakautumaan työtehtäviin, jonka kautta osallistumisen-, yhteenkuuluvuuden- ja arvostetuksi tulemisen tarvetasot täyttyvät. 500 päiväisen pitkittyessä paluu työarkeen vaikeutuu. Tässä loukussa on liian paljon todellisia ammattilaisia, osaajia, niitä säntillisiä ja hiljaisia ihmisiä, jotka ovat saneeratut pois työnkierrosta. Kaikkien saneerauksien osalta ei ole kysymys ammattitaidon puutteesta, vaan halvemman työvoiman saannosta muualta. Suomessa on nyt uskallettava katsoa laskelmia alemmista työkustannustasoista. Suomi tarvitsee myöskin tulevaan ja jo olevaan työvoimapulaan kaikki osaajat ja tekijät.
Kaikki ihmiset tarvitsevat tehtäviä, joissa olla mukana kokemassa onnistumisia, olivatpa tehtävien kuvat mitä tahansa. Niin pientä tai arkipäiväistä työtä ei olekkaan, jossa ei voi kokea saavuttavansa tavoitteita. Ihminen tarvitsee onnistumisia ja tämä säteilee positiivisesti myös perhe- ja siviilielämään.
Ilkka Luoma
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti