keskiviikkona, marraskuuta 14, 2007

Pelko huomisen tuntemattomuudesta konkretisoitui Jokelassa yhdeksälle ihmiselle lopullisella tavalla

----- Original Message -----
From:
Ilkka Luoma
To:
terho.pursiainen@kolumbus.fi
Cc:
erkki.kangasniemi@oaj.fi ; pekka.kukkonen@hs.fi ; hs.paakirjoitus@hs.fi ; raija.vahasalo@eduskunta.fi ; claes.andersson@eduskunta.fi ; sari.sarkomaa@minedu.fi
Sent: Sunday, November 11, 2007 10:48 AM
Subject: JULKINEN VASTINE: HS 10.11./Vieraskynä - Terho Pursiainen - "Kotona ja koulussa oltava aikaa keskustella elämän peruskysymyksistä"


Hyvä Terho Pursiainen,
[ media on ottanut aktiivisen roolin pysäyttäen pohtimaan maailman menoa, mutta unohdammeko jotain? ... ]

Luin Vieraskynä kolumnisi Helsingin Sanomista. Kiinnitin huomiota kouluun ja koulujärjestelmään osoitettuihin sanoihin - mm. teemoihisi 1-3. --- Ei kukaan epäile, etteikö koulujärjestelmää voisi enemmän parantaa ja kehittää yksilöä ja ryhmää huomioivaan suuntaan. Tänä päivänä opettajat työskentelevät niistä olosuhteista, mitä eduskunnan määräämät lait ja päätökset mahdollistavat kuin myös annetuista lähtökohdista, kuinka opettajia on itseään koulutettu. Opettajat suureksi osaksi ovat myös itse vanhempia.

Tuntui surulliselta, kun löydettiin arvostelua kouluun ja sen kautta epäsuorasti opettajiin. Tuntui edelleen - lukiessani tekstiäsi pidemmälle - vieläkin surullisemmalta, kun aihetta ei koettu laajempana, esimerkiksi nähden tätä päivää perheasiana - asiana, jossa vanhemmilla on oma vastuunsa niin kasvatuksena kuin esimerkin antajina. Tämä ei ole syytös, tämä oli vain huomio, koska tunnen useita opettajia henkilökohtaisesti ja tiedän heidän tekevän parhaansa olosuhteissa, joihin he eivät ole pystyneet kaikin tavoin vaikuttamaan.

Yhteiskunnan ja nimenomaan perheiden ja meidän vanhempien olisi syytä pysähtyä katsomaan omaa esimerkkiä, mallia ja tekoja sekä tapoja. "Kaiken luoja" on nimenomaan tarkoittanut vanhemmat huolehtimaan maailmaan tekemänsä lapset sellaisilla ominaisuuksilla, mitä luomamme yhteiskunta heiltä toimijoina edellyttäisi. Tämäkään ei ole syytös, vaan huomio ajassa.

Kirjoitukseesi oli vastattava, koska nyt on se aika, jolloin on pysähdyttävä miettimään kaikkinensa arvomaailmaa, missä elämme, miten elämme ja mihin tähtäämme. Koulu on yksi osa kehittyvän nuoren maailmaa, ja sen takana ovat me - me aikuiset, jotka luomme järjestelmiä tavallamme hyvää tarkoittaen. Virheitä teemme päätöksissä, koulussa, kuten kotona ja esimerkeissämme, mitä tuomme lapsillemme tarjolle tahtoen sekä tahtomattamme.

Lopuksi olisi muistettava, että jokainen meistä on ollut viaton, hellyttävä ja tunteisiin vetoava syntymänsä hetkellä. Suurimmaksi arvoitukseksi meille kohtaantuu ymmärtämättömyys, miksi tuon viattoman syntymähetken ja lapsuusajan jälkeen tapahtuu niin odottamattoman suuria muutoksia kehityksessämme, että saamme niittää sitä satoa mitä on kylvetty.

Alla uusinta mielipide syyskuulta 2006 - tuolloin nuorten ja nimenomaan nuorten poikien tilannetta pohdittiin ja medioitiin arvovaltaisista lähteistä - ja se kirvoitti aikanansa tuon alla olevan mielipidekirjoituksen, jota ei ole millään lailla tähän tapahtumaan muutettu jälkeenpäin.

Syvin osanottoni lähimmäisensä menettäneille.

Toivotan huomioivaa lähimmäisen ymmärrystä, osallistumisen ja kuuntelun taitoa - nähden meidät vanhemmat yhdeksi osaseksi maailman järjestystä,


Ystävällisesti,

Ilkka Luoma
ilkka.luoma@keskipiste.fi
.....................................................

Alla edellä mainittu uusinta mielipidekirjoituksesta, joka lähetettiin myös YLE/A-zoomiin alustukseksi ennen ohjelman alkamista.


----- Original Message -----
From:
Ilkka Luoma
To:
jyrki.saarikoski@yle.fi
Cc:
arkkipiispa@evl.fi
Sent: Friday, November 09, 2007 9:06 PM
Subject: UUSINTA MIELIPIDE: Nuorten pahoinvointi voi kärjistyä äärimmilleen - eräs raja saavutettiin Jokelassa
_____________________
Suomi sai oman koulutragedian - pelko huomisen tuntemattomuudesta konkretisoitui Jokelassa yhdeksälle ihmiselle lopullisella tavalla.

Pinnan alta työntyi esiin ilmiö piikkinä, ... pinnan alle jääden paljon epätoivoa, osattomuutta ja ryhmässä yksinäisyyttä. Syihin on aina seuraukset. Syitä ei osata usein katsoa, ennen kuin seuraus on käsillä. -- Mielipideuusinta mitään muuttamatta tai lisäämättä syyskuulta 2006:

........................
Nuorten pahoinvointi vanhempien tavoitellessa hyvinvointia

Valtakunnan yritysasiamies Nokian hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila avasi avatun keskustelun nuorten poikien/ miesten syömishäiriöistä, osallistumattomuudesta ja "tekemisen osaamattomuudesta". Aihe on ollut tuttu sosiaaliviranomaisille, opettajille ja poliiseille. Nuorten etsiessa itseään ja osallistumista, vanhemmat juoksevat hyvinvoinnin perässä etsien maallista vaurautta ja kulutusvoimaa. Kaikki kuitenkaan eivät ole pahoinvoinnin kierteessä. Nyt olisi aiheellista etsiä syitä ja vaikuttimia kuin vain ainoastaan todeta. Ei vain osa pojista, vaan myös osa tytöistä, ovat nykypäivän markkinamekanismin kulutusjuhlatäyteisessä neuvottomuudessa, mitä tekisi huomenna.

Markkinakoneisto syytää mainoksia kaikilta "kanavilta" suurentaen ruoka- ja näyttämishalua. Kauppoihin tunkee entistä suurempia pakkauksia, jykevämpiä autoja ja masiivisempia pihagrillejä. Kulutus on "loputtomassa" suurenemiskierteessä kuluttavan silmän ihaillessa vauraampaa ja näyttävämpää ehostusta osoittamaan perheen kykyä osallistua kysyntäkilpailuun. Vanhempien juostessa ostovoimahankinnan perässä, jäävät useasti perheen lapset, niin pojat kuin tytöt vaille perheosallistumista. Tarjolla on sen sijaan useasti runsaat viikkorahat, joilla itsellistä ja omaehtoista mainosvaikutteista kulutuskäyttäytymistä harjoitellaan vanhempien esimerkin mukaisesti.

Pitkän elämänkokemuksen onnekseen saanut maalaistalon tyttö kertoi nuoruutensa kulutuksen olleen ongelmatonta, koska raha, joka mahdollisesti hankittiin, annettiin äidille ja isälle, niillä he mm. lyhensivät lunastetun torpan vuosimaksuja. Vapaa-ajan ongelmia ei ollut, koska perheen yhteiset työt täyttivät päivittäisen elon. Osallistuminen oli perhe- ja sukukeskeistä.

Yhteisöllisyys oli voimaa sekä turvaa mm. kyläyhteisönä, jossa esimerkiksi omat kylähullu-humoristit hoidettiin koko kylän voimin. Nuoruuden tarinoita kertonut, nykypäivää tiiviisti seuraava "maalaistalon tyttö" oli syntynyt tyypillisissä suomalaisissa maaseudun oloissa 1923. Hän ymmärsi muuttuneen maailman, muttei juurettomuutta, joka näkyi suruna ja välinpitämättömyytenä nuorten kasvoilta. Elettävä vuosi 2006 sisältää nuorillemme vaikutteita mainoksista, kaduilta, näyttämisenhalusta ja katu-uskottavuudesta. Nuorelle useasti oma jengi on samaistumista, hyväksyntää ja yhteenkuuluvuutta.


Vanhempien aika menee töissä, ylitöissä, neuvotteluissa, golf-kentillä ja pitkillä työmatkoilla. Isän ja äidin uraputki säilyy tärkeänä, koska ulkoisten näyttämisvälineiden, elämän arkipäivän helpotteina ja vaivattomuutena vaativat lisääntyvää kulutuskykyä. Sitä saadaan "ahkeroimalla ja uutteroimalla" entistä pidempään, työhuoneen valojen palessa vielä yömyöhään. Työ on sitonut tekijänsä työyhteisöön ja oma kotiyhteisö on jäänyt vaille riittävää huomiota. Pelkkä viikkoraha, mopo, PC, netti, kuukausittain vaihtuvat vaatteet ja kahvila- ja elokuvarahat eivät riitä.

Nuoret odottaisivat omien vanhempien esimerkkiä, olemista malleina tulevaan. Mallin annoksi ei riitä levenevä ja nelivetoistuva auto, suurempi vene, rannalle kurkottuva talo, vaan malliksi sopisi elämän kokemusta keränneen "maatalon tytön" muistelo omasta nuoruudesta soveltaen sitä nykypäivään. Ei kulutuskeskittynyt malli, vaan osallistumiskeskeinen yhdessäolo, keskustelu, mielenkiinnon osoitus nuoren omiiin mielipiteisiin ja ajatuksiin. Lisäksi uteliaisuuden osoitus kaikkea ympäröiväänsä kohtaan olisivat esimerkkeinä yhteenkuuluvuudesta.

Nuori on tänään kuin ennenkin epävarma. Ikiaikainen luonnonkiertoon kuuluva vanhempien opastus on se tärkein ominaisuus, joka mm. koko eläinkuntaa pitää pystyssä. Yksikään eläinlaji ei laske "lapsiaan" keskentekoisina vastaamaan elämästänsä ja sen jatkumisesta, vaan kaikki tarvittava on opastettu käpälästä pitäen. Suurin vanhempain rakkaus on luoda täydet edellytykset jatkaa sukua, opastaen kaiken siten, missä osallistumisen riemu on läsnä.

...............
Lisäys 7. marraskuuta kirjoittajan toimesta -

Nyt kuulemme runsaasti vakavia puheita, osanottavia ilmeitä, sormella syyttelyä, moitteita - monotonisia paperista lukijoita, suruliputusta, eleitä ja tummia pukuja. Tapahtuma oli lopullinen yhdeksälle ihmiselle, nämä uhrit olivat ampuja mukaan lukien kaikki menetyksiä, joille ei pitänyt olla sijaa --- yhtä turhia kuin se loputon juoksu jonkin sellaisen perään, mikä on vienyt sen todellisen laatuajan perheeltä, lapsilta ja yhteisöllisyydeltä. Mikä meihin ihmisiin on mennyt?

Ilkka Luoma

Ei kommentteja: