perjantaina, toukokuuta 24, 2013

Pörssipelien autuus ja sopulimainen ahneus



"

Vilkaisepa tätä grafiikkaa Suomen talouden kasvusta vuodesta 1860 lähtien

"

****


Edelleen kasvuhuutelijat vannovat mahdottoman loputtomuuskasvun perään – ymmärtämättä, että rajallisesta pallostamme, kierrätyksineenkään ei saada loputonta materiaalivirtaa täyttämään kasvuhysteerikkojen aineellisen elintason ainaisnostattajaa.

Tänään emme puhu ajattelevissa piireissä kasvusta vaan toimeliaisuudesta, joka onkin aivan eri asia kuin materiaalimuuntelujen kasvuhuuto 0]. Ihminen on tarkoitettu tekemään työtä jokapäiväisen leipänsä eteen – tänäänkin. Pörssipeleissä paljolti pelataan toisten tekemällä työllä – ollaan siis vapaamatkustajia, jotka syövät lattiatason riisikupilta, ... tästä johtuvat osin jättiläismäiset tuloerot.


Pörssi on peli, jossa ahneus ja kaipuu täydestä ennustettavuudesta kohtaavat. Pörssioperointia pidetään viisaiden kerhona, mutta tuo viisaus syö ympäristöä ja luontoamme, joka kovimmankin pörssihain elättää jokapäiväisellä leivällä.


Pankkipelien korkokikkailijat – unohtamatta keskuspankkien rahanpainajia

Samalla tavalla pankkipelien korot ovat paljolti vapaamatkustajien tuloa, ilman luontaista ja ympäristöllistä vastinetta. Pankeissa sikiää se suurin ahneus – olemmehän kilpailijoita ja kravattikansa on eriytynyt omaksi lahkokseen, tässä rahanputsaamisen erikoismaailmassa. Mutta kuka/mikä antaa elon ja mahdollisuuden tälle koko rahanpyörityssirkukselle? *]

..
Mitä me kirjoitimme jo vuosia sitten, kun pörssikurssit sahasivat sitä loputonta käyräviivastoaan – kysynnän ja tarjonnan lakien mukaisesti. Miten muu eläin- ja kasvikunta pelaa näitä ansaitsemattomuuksien pelejä – ei mitenkään, koska he/ne operoivat reaali- ja ”juuri nyt maailmassa” - ainoana ohjaavana tekijänä evoluution 1] sopeutumisjärjestelmät …

*] Tämä kysymys on osoitettu talousviisaille, jotka esiintyvät sähköpostin vastaanottajissa.
1] Evoluutiolla ei ole tunteita, vain päämäärä pitää yllä ”kuolemattomuutta”



[21082007] Pörssikurssien lihahyytelömäinen tytinä, joka leviää sormea napsauttaen

(Uutisointia on ympäri maailmaa ravistellut pörssien vuoristorata, niin markkinatalouden mekassa USA:ssa kuin maailman liukuhihnatehtaassa Kiinassa)

[ … lehti-ihmisiä on syyllistetty hauskasti sopuleiksi, seurailevat tosiaan. Pörssikursseja voidaan rinnastaa lihahyytelöön - kun neppaat sitä, alkaa hiljalleen koko ”pörssipala” tytisemään ja seurauksena on ketjureaktio, kunnes koko aladoopiarvopaperisto "hyllyy" ja tutisee .. ]


Materiaali- ja raaka-aineimuri niukentaa saatavuutta
( … ja kehittää hyötysuhteiden keskinäismaailmaa … )

Maapallon maailmantehdas Kiina on imenyt investointeja kiihtyvästi yli 20 vuotta. Kiina on työllistänyt yli 150 miljoonaa maaseudun miestä ja naista, tehden osasta heistä keskiluokkaisia kaupunkeihin. Kiina on myös kasvattanut uuden superrikkaiden luokan, jotka tekevät businesta yhdellä maailman suurimmista sisämarkkinoista. Molemmista ryhmistä on kasvanut myös sijoittajia - mutta pörssipeli on heille kuitenkin vielä tuntemattomampaa kuin vedonlyönti- ja muut uhkapelit, joihin kiinalaiset ovat hullaantuneita.

Kun suuri lama iski ja alkoi New Deal 2]

Läntinen maailma koki muinoin USA:sta 1930-luvulla alkaneen pörssi- ja talouslaman, joka syöksi silloisen "vapaan maailman" jyrkänteelle vailla vertaa (tosin silloinen Kiina ei niistä värinöistä juuri hytkynyt - oli likimain suljettu systeemi).
2] Franklin Delano Roosevelt – New Deal ~ http://en.wikipedia.org/wiki/New_Deal ---


Suomi koki hyytelöteorian väristyksen -

kuin perhosen siiven iskun aloittamana rajuilmana noin 1990 ja uudelleen pienoiskoossa 2000 3]. Kaikissa kolmessa tapauksessa kyseessä oli liikkeelle lähtenyt sopuliefekti ilman tämän projisoitua ennustetta ja ennalta sijoitettua parametria pelkokertoimesta (HS/2.s - Kolumni - Antti Blåfield/ 19.8).

Ihminen innostuu helpon kikkailurahan ilmaantuessa horisonttiin

Tällöin alkaa kiire: sijoita, osta, myy - lisää ja lisää, horisontti karkaa. On alkanut peli, on oikeastaan alkanut ahneuden uhkapeli. Valtamerellä olemme huomanneet, että horisonttia emme saavuta ikinä. Kosmologiassa tunnemme ilmiön nimeltä tapahtumahorisontti. Musta aukko on kaiken kaivo tapahtumahorisontissa; sinne imeytyy materia ja energia - sinne imeytyy myös toive loputtomasta voitosta ja kasvusta.


Pörssimaailman tapahtumahorisontti on lama,

jolloin kaikki se tavoiteltava "uppoaa" tapahtumahorisontin taakse, ilman paluuta - olemme saaneet tällöin seuraksemme tappion, feedback ´in - takapotkun tytinästä, joka kohtasi mahdottomuutensa. Pelasimme pelin liian pitkälle, niukkuudesta ei riitä kaikille ja kaikki eivät voi olla rikkaita tai tulla rikkaiksi.


Joku häviää aina, ja yleensä se on tavallinen kansa
[ puroista on helppo muodostaa massiivisia virtoja, joista liian harvat ammentavat loputtomuutta kasvavaan kulutukseensa … suomalaiset arkikuluttajat olisivat puroina voineet joustaa palkoistaan yhteiseksi hyväksi, mutta sitten ilmestyi Mikael Lilius – ja kuuluisat Fortum optiot 4] 


Hamuaminen on kuin elämän peli, koetamme saada enemmän, helpommin ja mukavammin. Juuri nyt tämä hamuamisen peli koskee suurempaa määrää ihmisiä, markkinakuluttajia, kuin koskaan aiemmin. Olikin kaukonäköistä ottaa valtion budjettikäsittelyssä yksi kokonainen päivä (siis vuonna 2007) yleisen taloustilanteen pohtimiseen!

..
Kiinassa länsimallinen pörssipeli on uutta miltei kaikille

Kiinalaiset ovat pelikansaa, ja ottavat sen tosissaan. On erittäin todennäköistä, että kokeileva ihminen "uppoaa" aladoopin eli tytinän pauloihin; kun rikkaus kasvaa, niin kaikki haluavat päästä siitä osalliseksi. Kiinassa tullee käymään samoin kuin meilläkin. Liika innostus tarttuu ja kaikki kynnelle kykenevät pyrkivät mukaan. Summat kasvavat kasvamistaan.


Aina jostain ilmaantuu se yhtälön kummallinen parametri, joka pysäyttää systeemin

Pörssikurssit pysähtyvät nousustaan aina - loputonta kasvua ei ole olemassakaan. Lisämausteena tässä tämän päivän kasvupelissä on ympäri maailman ulottuva reaaliaikaisuus kuin myös globalisaatio, joka yhdistää pelon ja rahan kanavat. Pelko ja epävarmuus ovat tekijöitä, joita ei voi pukea yhtälöihin. Pelko on tarttuva tauti, jonka leviäminen on kaoottista ja myös eksponentiaalista.


Kiina on suku- ja perhekeskeisesti kollektivistinen yhteiskunta

Se on täysin riippuvainen henkilöverkostoista, se turvaa perheeseen ja sukuun. Suojautuminen voi levitä uhan ilmaantuessa salamannopeasti. Mitä tekee kansalainen, joka ei ole ennen sijoittanut pörssiin ja kun huhu leviää huomisen laskevista hinnoista? Helppo arvata - se myy ja myy.

Seuraus onkin aladoopin tytinää - "kun sormeilet vasenta sivua, niin ei aikaakaan kun oikeakin sivu värisee". On alkamassa Kiinan ensimmäinen länsimaalainen pörssisyöksy ja sen laajenemiskaavat ovat meille ja heille tämän jälkeen suuria tuntemattomia yhtälön osia pelissä, jossa lonkerot ulottuvat koko maapallolle.


Ihmiselo on kaikkialla siniaaltoa, nousuineen ja laskuineen -

on vain ajan kysymys, jolloin jossain "perhosen siiven iskun lailla" alkaa muutos (kaaosteoria). Yhtälö on meille arvoitus, koska pelissä on nyt meille muutoinkin suuri arvoitus nimeltä Kiina. Ehkä "paha saa palkkansa" ja ahneus opetuksen unohtuakseen jälleen 10 vuodeksi, kunnes seuraava ravistus alkaa.


Elämme ympyrässä, jonka tapahtumatoistot seuraavat toisiaan. Lopulta kuitenkin luonto hoitaa asian päiväjärjestykseen sijoittamalla sen lopullisen parametrin yhtälöön, jota elämänpeliksi kutsumme.

( … onhan kovin helppoa aina todeta ja "ennustaa", että sateen jälkeen tulee pouta tai kesän jälkeen talvi, vai onko? --- olemmehan eläneet yhden sateisimmista kesistä ja lumen tulosta ei saata olla täyttä takuuta – siis vuonna 2007 - ) 

HUOM! juuri nyt Helsingissä 19122023 - lumet sulavat pois!  ..



Ilkka Luoma

Kansalaisaktivisti Helsingistä 



Sent

Sent: Tuesday, May 21, 2013 1:01 PM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE - Sopulit ahneina pörssipeleissä - ansiotta -ko?
..


Pörssipelien autuus ja sopulimainen ahneus
Edelleen kasvuhuutelijat vannovat mahdottoman loputtomuuskasvun perään – ymmärtämättä, että rajallisesta pallostamme, kierrätyksineenkään ei saada loputonta materiaalivirtaa täyttämään kasvuhysteerikkojen aineellisen elintason ainaisnostattajaa.




ALUS
BLOG 18525 IL
---21052013---

Ei kommentteja: