lauantaina, kesäkuuta 15, 2013

Hivutetaanko Suomea Natoon?

Vastaus otsikkoon on hyvin selkeä kyllä – toistaiseksi vallassa olevien poliitikkojen joukosta löytyy kosolti poliitikkoja, jotka eivät ole mielipiteessään rehellisiä kansalle, vaan luikertelevat hymistyksissään vastaamattomuuden taakse. Kokoomus on ainoa rehellinen puolue, se kertoo suoraan haluavansa Natoon.


Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtajaa perussuomalaisten Jussi Niinistökin pyöritteli (YLE-Päivän kasvo ohjelmassa) tyypillisen poliitikon tavoin sanaa hivuttaminen, kielsi sen, vaikka tietää erinomaisesti, että armeijaamme on vuosikaudet valmisteltu natoyhteensopivaksi, jotta heti, kun kansa saadaan ”vaihdetuksi” – liitytään oitis sotaisimpaan (jäsenmaidensa taholta) sotilasliittoon, mitä pallollamme on.


Natojohtaja USA on tappanut eniten vieraiden valtioiden siviilejä viimeisten 60 vuoden aikana

On tunnettua, että USA natojohtajana on sotinut miltei yhtäjaksoisesti II Maailmansodasta lukien – puuttuen esimerkiksi juuri nyt Syyrian tilanteeseen, arvellessaan, että taistelukaasuja on käytetty – tietämättä kuka käytti ja miten paljon. Muistamme USA valheet Irakin osalta – jopa YK:n yleiskokouksen edessä esitettiin ”todisteita”, joilla ei ollut totuuspohjaa.


Taktiset ydinaseet suunnataan Suomeen

Natoon liittyminen tuo välittömästi ydinaseiden kohdentumisen Suomeen – Venäjä, puolustaakseen itseään laajenevan Naton edessä suuntaa ydinarsenaaliaan nimenomaan natojäsenmaihin, koska on oletettavaa, että Suomikin ”joutuu” ottamaan vastaan ohjusasemat ”savitaipaleelle”. Natomaat ovat myös terroristien maalikohteita – kuten lähihistoria hyvin kertoo.


Miksi maatamme hivutetaan Natoon?

Monet poliitikot väittävät, että kansa ei ole täydessä ymmärryksessä mitä Nato on. Useat poliitikot väittävät, ettei Natosta ja siihen liittymisestä ole keskusteltu riittävästi. Riittävyys ilmeisesti peilautuu kannatusprosentista – jos kannatus olisi myönteinen Natolle – varmaan kansa on silloin täydessä ymmärryksessä ja asiastakin on puhuttu riittävästi.


Hivutus on taktiikka,

jolla uskotaan väsytettävän kansa ja kansalaismielipiteen syntyminen, jotta päästää livauttamaan hakupaperit sisään, kun kansan tarkkaavaisuus herpaantuu. Kansalaiset ovat tähänkin vastanneet hyvin vakaalla mielipiteellä - Ei, vuodesta toiseen.


Meillä ei ole pelättävää, jos noudatamme presidentti J.K. Paasikiven kuuluisia sanoja

Kansakuntamme tavallisina ihmisinä ei pelkää ainoaa ”uhkaamme” tai tehtyä uhkaa 1] – Venäjää. Me tiedämme Venäjän karhun ja tämän turistirahat Itä-Suomeen (ja lisääntyvästi muuallekin) sekä kauppatavaravirrat suuntaan ja toiseen. Aktiivinen kauppias ei ehdi sotia – sen on tehtävä liiketoimia, ja nyt olemme saamassa Suomeen jälleen venäläisen ydinreaktorinkin, jopa venäläiset laitoksen osaomistajiksi omistajiksi. ”Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku” – Paasikivi.


Kuunnellaan Saksaa herkällä korvalla

Saksa haluaa oman Eurooppa puolustuksen, kutsutaan nyt sitä vaikka EU - Natoksi – vain yhdellä muutoksella – USA korvautuu Venäjällä. Saksa jos mikä tietää, mitä on verinen sota Venäjän (Neuvostoliitto) kanssa – he kävivät maailman historian raaimman ja tuhoisimman sodan 1941-1945. Saksa ja Venäjä ovat Euroopan rauhan takuumiehet ja Itämeren alittava kaasuputki niiden rauhanpiippu – niin kauan kuin siinä kulkee kaasua, ei ainakaan Pohjois- ja Keski-Euroopassa sodita.


Miksi eräät poliitikot ja media työntävät väkisin Suomea Natoon?

On historian painolasteja, jotka jäytävät monien mieliä – oli muun muassa kekkosaika, jolloin esimerkiksi kokoomuslaiset saivat niin pahoja traumoja, ettei niistä tahdota edes toisessa eikä kolmannessa polvessa päästävän eroon. Presidentti Urho Kekkonen 2] oli tuolloin huomattavasti vaikeammissa olosuhteissa rauhamme takuumies, joka osasi hoitaa velivenäläiset.


Kuka hyökkää Suomeen ja miksi?

Kukaan kokoomuslainen ei ole ikinä kertonut kuka hyökkäisi kimppuumme ja miksi juuri Venäjä sen tekisi – kansa on tämänkin ymmärtänyt, koska olivat isinä ja isoisinä kuluttamassa suurvalta-armeijaa 1939-40 ja 1941-44. Tosin Saksa auttoi meitä niin helmikuussa 1940 ja kesällä 1944, ratkaisevasti.


Voisiko presidenttimme ottaa ohjat käsiin?

Ymmärtääksemme tasavallan presidentti Sauli Niinistöllä on oma sanansa sanottavana natoasiaan – voisiko hän koko kansan presidenttinä antaa painavan äänen ja lopettaa tämä hivutus – ja ottaa ohjat ja ilmoittaa, ettei Natoon liitytä ilman kansanäänestyksen puoltavaa kannanottoa. Se olisi Saulilta miehen työ, jota tämä suuri natovastustajien joukko odottaa.


Osa mediasta ja eräät kansasta erkaantuneet poliitikot vihjaavat kansan ymmärtämättömyydestä

Meillä on muutakin tekemistä kuin kuunnella median puolivillaisia vihjailuja kansakunnan ”pihalla olosta ymmärtämättöminä mitä tämä Nato oikeastaan merkitsisi” – tässä osuu median upottavasti sanonta: ”Kyllä kansa tietää” – ja sen suomalaiset ovat useasti ja selkeästi ilmaisseet.



VIITTEET
1] Miksi Venäjästä viritellään aina uhkakuvia? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2007/03/miksi-juuri-vaalien-alla-venjst.html -


EXTRA
Natoa kansan riveistä tuutin täydeltä ~

Suomalainen ei pelkää Venäjää – jäänteenä voi olla epäluuloa


PS
Miksi muuten länsimaat, USA:n johdolla haluavat sotkeutua itsenäisten ja suvereenien valtioiden sisäisiin asioihin?



Ilkka Luoma




Sent

Sent: Friday, June 14, 2013 9:11 PM

Subject: KANSALAISMIELIPIDE - Hivutetaanko Suomea Natoon?
...

Hivutetaanko Suomea Natoon?
(YLE julkisti uusimman kansalaismielipidetutkimuksen Natosta ja siihen liittymättömyydestä ~52-59 prosenttia sanoi ei ja epävarmojen määrä oli suunnilleen sama kuin aiemminkin – merkittävää oli se, ettei Ruotsin mahdollinen liittyminen  Natoon tuntunut missään [59%] – kansalaisemme olivat edelleen samaa mieltä enemmistönä, ettei liitytä)





ALFbUS
BLOG 19 663 |  1 381 – IL

---14062013---

1 kommentti:

Ilkka Luoma kirjoitti...

http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/142659-hivutetaanko-suomea-natoon