perjantaina, marraskuuta 29, 2013

Leikkauslistojen kynnyksellä - kulutuksemme?

Jokapäiväinen leipämme ei saa arvoistansa asemaa. Sitä pidetään niin arkisena itsestäänselvyytenä, ettemme huomaa siitä kuin hiljalleen kasvavan elintasokummun vatsapeitteidemme päälle – ei tosin koske kaikkia, mutta niin suurta osaa, että asiasta on syntynyt yksi kansantauti lisää kokemusluetteloomme.


Vielä joitain vuosikymmeniä sitten perheen yhteinen ruokailuhetki oli tapahtuma, jossa kunnioitettiin elämäämme ylläpitämää apetta niin paljon, että perheen pää ”mursi leivän” ja jakoi sen pöydässä olijoille – kullekkin tarpeidensa mukaisesti. Muutoinkin pöytä oli nykypäivään nähden vaatimaton, mutta selvästi elämää ylläpitävä – olemmehan me jälkipolvet siitä hyvä ilmentymä.

Ruokailuhetki oli pyhä, ja usein leipä siunattiin, koska oli niin käsinkosketeltava ote sen hankkimiseen. Suurin osa ihmisistä asui maalla, viljeli ja korjasi sadon perheelle ja sen verran myyntiin, että saatiin suolaa sekä kahvia ja joitain välttämättömyystarvikkeita – lähinnä lähialuetuotantona 1].


Ennen ravinto nostettiin omasta pellosta,

ilman lisäaineita, vieläpä ihmis- ja hevosvoimilla – ei ollut edes väkilannoitteita, oli vain arkista luomua, josta nyt oltaisiin ylpeitä. Tuotokset peltohehtaaria kohden olivat pieniä, mutta se riitti omalle perheelle ja vähän ylikin – kaupunkilaisserkuille.

Tänään maatiloja on vain murto-osa, ja silti ruokatuotanto on massiivista – peltohehtaarituotokset (ryöstämmekö peltojamme?) 2] ovat monikertaiset, koneet suuria ja tehokkaita. Elämme kasvuhokeman aikakautta – onhan suitakin paljon enemmän ja ovatpa vielä kaupungeissa, joissa ei juuri omaehtoiskasvatusta ravinnoksi ole (voisiko olla?)


Leipäsi on sinun otsasi hiessä hankittava”

ape ei tullut helposti, se piti itse kasvattaa, ravita, niittää/ nostaa ja valmistaa … meni pitkään ennen kuin se oli pöydässä. Elettiin omavaraisuuden niukkuutta. Ei ollut diabetesta, eikä muitakaan nykyajan elintasosairauksia – silti pontikkaa juotiin ja kekluin tapeltiin *].


Tänään ape nousee 'valintatalon pakastealtaasta',

maito kylmäkaapista ja leipä pussitettuna muoviin hyllyiltä. Ruoka löytyy helposti, ja jos ei jaksa tai voi käydä töissä – saa ravinnon kirkon leipäjonosta, Hurstilta tai halvalla megamaksien tarjouksista – jopa ekstrana -30 prosenttia, kun ei persoile viimeisen myyntipäivän osalta. Rahaa ruokaan saa myöskin sosiaaliluukulta. Ennen ei.


Kunnioitus palautuu, kun tulee puute

Nyt ei ole meillä mistään puutetta, kun asetetaan tarkasteluverrannoksi 1700- tai 1800 -luku. Elämme täydessä yltäkylläisyydessä – sellaisessa porskutuksessa, jotta maapallomme kaksi miljardia muuta ihmistä ei edes voi uneksia. Kiitätkö Sinä jokapäiväisestä leivästäsi?


...
Ruoka ja ape on aikaisempaa elämää

Meidän elo on hiilielämää, jatkamme muiden kuollessaan luvuttaneiden varannoilla, ja se on täydellisesti riippuvainen biosfääristä, elonkerroksesta, jota me syömme kiihtyvästi, jo vuosikymmenien ajan – enemmän kuin koskaan. Ilman väkilainnoitteita ja torjunta-aineita ei kohta kahdeksan miljardin elättäminen olisi mitenkään mahdollista – nykymenetelmin.


Älä osta perjantai!

Tänään on ostamattomuuden päivä – emme osta mitään. Miten kävisi, jos jokainen suomalainen sulkisi lompakkonsa täksi päiväksi – kuinka paljon kansantaloutemme vajeentuisi – olisiko se noin 1/365 osa? Ehkä, ehkä ei, mutta totuus asuu tuolla kuluttamisen vähentämisessä – sanoisinko puolittamisessa!

Oletko valmis – ja miten se näkyisi perheesi hyvin- tai pahoinvoinnissa?


VIITTEET
1] EU kiemurtelee maataloustukien kimpussa,

huomaamatta sitä, että lähialuetuotanto ja elinkelpoinen maaseutu on tulevaisuutemme. Päämäärämme kulutuksen vähentämisen ohella on tasaisemmin jakautunut väestötiheys. Tulevat sukupolvet, joille jää tuottamamme ongelmat, ovat ratkaisijan roolissa. Luonnonläheinen kasvuympäristö on ymmärryksen herättäjä näkemään luonto kokonaisuutena, missä olemme vain yksi osanen.
Päämäärämme ei ole loputon työn ja ruoansaamisemme helpottaminen, samalla enenevästi fyysistä työtä tekemättöminä lihoen yli äyräidensä. Aitoa hyvinvointia ei mitata auton koolla, asumisneliöillä, Tournedous-pihveillä eikä kulutusjuhlalla, missä mittarina on vain verottajatiedot iltalehdissä ...” *]~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/06/vakivalta-on-osa-ihmisyytta.html - [BLOG/il]



...
EXTRA
Nykyisin Elämä on itsemme ja tavaroidemme siirtelyä paikasta toiseen




...
Ilkka Luoma

doc.: arkileipa_29112013.doc – OpenOffice.org Writer
ALUSVF - IL

Leikkauslistojen kynnyksellä”


552 | 4772

keskiviikkona, marraskuuta 20, 2013

Presidentille valtaa ja kansa lähemmäksi päätöksiä

Suomessa menee vielä keskimäärin hyvin. Elintasosairaudetkin kukoistavat –näin hirtehisesti todeten. Aidan toisella puolella menee jo huonommin; pitkäaikaistyöttömät, nuorisotyöttömyys ja –ajelehtiminen sekä leviävä huoli huomisen töistä ja toimeentulomahdollisuuksista.

Sote-sotku ja maamme satenkaarihallituksen muukin kykenemättömyys tehdä vakaita päätöksiä ajaa maatamme taloudelliseen ja henkiseen taantumaan. Hallitukselta ei enää onnistu maamme johtaminen. Herää vääjäämätön kysymys: ”Onko meillä kansakuntana varaa ylläpitää pääministeri Jyrki Kataisen (Kok.) johtamaa hallitusta?” 1] 2]


Itsevaltiaspresidentti Hugo Shavez´in jälkeisessä Venezuelassa myönnettiin presidentille lisävaltaa –

poikkeusvaltaa, koska maalla menee huonosti ja nyt sielläkin vaaditaan päätöksiä valtion ohjastamiseen. Venezuela luottaa enemmistönä presidenttiinsä – luotammeko me omaamme, jonka takana suorassa kansanvalinnassa oli enemmän äänestyslippuja kuin pitkiin aikoihin kenelläkään muulla.


Mikä tahansa maa joutuessaan kriisiin,

antaa yhdelle tai muutamalle poikkeusvaltaa, jotta tarpeellisia päätöksiä syntyisi. Tällä kohtaa pitää kohtaantua horjumaton luottamus, ja kyky sietää kansalaisten näkökulmasta ikäviä päätöksiä, jos ne ovat välttämättömiä.

Talvisodassa suomalaiset luottivat marsalkka C.G.E. Mannerheimiin – tämän päivän puheet ylipäälliköstä ovat sitten oma vähemmistötarinansa, jossa maistuu julkihakuisuus esittäjiltään. Muinoin Roomassa ”selkä seinää vasten” tilanteessa senaatti haki eläkesotapäällikkönsä hänen ollessaan pellolla kylvötöissä – senaatti pyysi sotapäällikköä pelastamaan Rooman – antoi rajattoman vallan. Päällikkö tarttui valtaan ja miekkaan, vei sotaväen taisteluun, votti sen, ja palasi peloilleen.


Nyt Suomessa ei olla sotatilassa,
[ ... emmehän ole Natossakaan ... ]

mitä nyt henkisessä taistelussa ahneutta, kähmintää ja suoranaista laillisuusrosvoamista vastaan. Meillä oli aikoinaan presidentti Urho Kekkonen, joka myllytti virkamieheiä, johtajia, ministereitä tai oikeastaan ketä tahansa, jos oli havaitavissa valtiota tai ylintä valtaa vastaan ”haitallisia pyrkimyksiä”.


Emme tarvitse vielä kekkosvaltaa –


vaan istuvalle presidentillemme sellainen toimintamahdollisuus, joka yhdistää hänen tahtonsa ja kansalaisten laajat toiveet ja mielipiteet. Tähän on keino – antaa presidentille mahdollisuus järjestää kansanäänestys – siis laatia kysymysasettelu, operoida kansanäänestyksen taustoitus ( + katekismuksen ”Mitä se on?”) ja kysyä mitä kansa tahtoo.


Kansa sanoo ja tahtoo

Jos kansanäänestyksessä kansa sanoo ja tahtoo presidentin esittämällä tavalla, enemmistönä – taipuu eduskunnan lainlaadinta sen myötä. Näin toteutuisi suora kansanvalta [vaihe 1] – kuin presidentin vallankäyttö ja hajanaisen kansanedustajajoukon ”valvonta” – mutta tärkeimpänä saattaa vaikeissa tilanteissa maan hallitus toimenpiteiden eteen, jos oma kyky valtioneuvostossa ei enää riitä.


Kansalaisaloite numero 615

Kansalaisaloitteeksi 3] on nyt laadittu [ ~  https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/615 - ] ehdote, jossa presidentin valtaoikeuksia lisätään nimenomaan kansanäänestysmahdollisuudella, jossa presidentin kanslia määrittää kansanäänestyksen kysymysasettelun, taustoituksen sekä tarvittavat selitteet, mitä kansanäänestyksellä tavoitellaan.


...
VIITTEET
1] Kansallinen identiteetti – ” Poliittinen ilmastomme on kriisissä; sextettihallitus on halvaantunut. Ei ole johtajaa, eikä kansallista isää, joka ottaisi tiukan ohjausotteen ajelehtivasta kansakunnasta. Raha ei ole enää kaikkea, tarvitsemme myös yhteenkuuluvuutta ja yhteishenkeä ... ” ~  http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/05/kadonnutta-identiteettia-etsimassa.html - [BLOG/il]

2] Onko kansakunnallamme varaa ylläpitää Kataisen väripalettihallitusta? http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=898664 - [IL/Kesk./il]

3] Kansalaisaloitteet voivat luoda kansanliikkeitä! http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/03/voittajat-muistetaan-haviajat-katoavat.html - [BLOG/il]

Kansalaisaloite numero 615

...
EXTRA

Kadonnutta identiteettiä etsimässä http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/05/kadonnutta-identiteettia-etsimassa.html - [BLOG/il]


...
Ilkka Luoma



...
SENT

Sent: Wednesday, November 20, 2013 10:13 AM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE - Presidentti ja kansalaiset lähemmäksi toisiaan - kansanäänestykset
...

Presidentille lisää valtaa ja kansa lähemmäksi päätöksiä
(Hallituksemme päättämättömyys ja kyvyttömyys kuin presidenttimme kädettömyys päätösprosesseissa ajaa kansaa ja presidenttiä lähemmäksi toisiaan)

...
BLOGs [ 26360 | 2631 | 2876 | ALUS

...
doc.: kansanaanestys_615_20112013.doc – Microsoft Word

sunnuntaina, marraskuuta 17, 2013

Käykö Euro-EU Saksan lompakolle?

EU-Euroopan voimamies on Saksa. Saksa on ollut useaan otteeseen koko Euroopan talousmoottori ja vientitykki. Saksa hallitsi myös ylivoimaisella suunnitelmallisuudella Eurooppaa – nielaisten idästä liian suuren ”perunan” … voima katosi hetkellisesti Venäjän pakkasaroille 1942-1944.

Tänään Saksa on EU-Bryssel byrokraattien tikun nokassa. Saksa tuottaa itselleen liikaa ylijäämää, ”muiden kustannuksella” ja muun muassa alhaisella minimipalkkajärjestelmällä. Kuinka paljon EU-Bryssel uskaltaa ”ojentaa” suurinta maksumiestä ja eurooppalaisen osaamisen käyntikorttia?

Saksassa on aina ymmärretty, että osaaminen on se ”taikasana”, jolla pärjätään – esimerkiksi oppisopimus-/ mestarifilosofia siirtää osaamisen, yrittämisen ja säntillisyyden tietoutta yksilöllisesti – synnyttäen osaajien verkoston, jolla yli 80 miljoonainen kansa on aina noussut, jopa tuhkasta 1].
1] Saksan 1000 vuotinen kolmas valtakunta 1933-1945 ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=873005 - IL/il]


Miksi Saksa on väkevä?

Tämä kysymys jäytää ranskalaisia, italialaisia ja muita jotka mieluusti ottavat yhteisestä haavista saksalaisten nettoeuroja omaan valtio- ja yhteiskuntarakenteeseen. Sanotaan, että ilmainen raha laiskistaa; ehkä se on niin, jos katsomme esimerkiksi Espanjaa, Kreikkaa ja Italiaa?


Mikä on saksalaisten salaisuus,

sellainen salaisuus, joka nyt kirvoittaa bryssel-byrokraatteja löytämään jotain sellaista Saksan talousluvuista, että kannattaa suurimman nettomaksajan tilikirjoille käydä. Liittokansleri Angela Merkel on osoittautunut jäätävän systemaattiseksi, kun puhutaan Saksan omista eduista – jotka valuvat myös muiden EU-jäsenmaiden eduksi ja hyödyksi – monien mielestä liian hitaasti valuen.


Kreikka operaatiossa Saksa on ollut johdonmukainen,

velka on maksettava – pankkeja on tuettava, jottei omat saksalaiset ”euroopan vakauspankit” horjahtele. Kreikkalaiset jo kaivelevat historiaa ja Saksan ”ikeitä”, kun hekin joutuivat aikoinaan Wehrmacht jyrän alle.


Ase- ja isoveljemme

Meillä Suomessa katsellaan isoveljeä ja entistä aseveljeä ”rakastunein silmin” - tämän Merkel on huomannut meidän pääministeri Jyrki Kataisen silmistä ja avittaneekin Jyrkiä korkeaan EU-virkaan – kun Kataisen maa alkaa meillä kotona liikaa jalkoja polttelemaan. Jyrkin poistuessa Brysseliin – meille kotimaahan jäänee vain kysymys: ”Oliko meillä varaa ylläpitää Kataisen hallitusta noinkin pitkään?2]
2] Onko meillä varaa ylläpitää Kataisen sextettihallitusta? ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=926989 - IL/il]


Saksa on Euroopan veturi ja voima,

jota esimerkiksi Kiinassa arvostetaan korkeimmalle tasolle. Kiinalaiset muistavat hyvin 1930 -luvulta, kun Saksan kolmas valtakunta auttoi kiinalaisia japanilaisten ahdistelulta. Kiinassa Adolf Hitler ei aiheuta mitään väristyksiä eikä intohimoja – historiaa katsotaan pragmaattisesti – tosiasiat tunnistaen.


Uuden maailman talousveturi on Kiina –

joka ajaa USA:n ohi, tai joillain mittareilla on jo sen tehnyt. Saksa oivalsi asian yhtenä ensimmäisenä – esimerkiksi Wolkswagen konserni on suuurin Kiinan länsiautovalmistajista. Saksa toimitti maailman ainoan maglev -leijujunan Shanghaihin. Edellinen Saksan liittokansleri Schröder teki historiallisen kauppaväännön Siemensille – tuota maglev -junaa pidetään parhaana Saksan käyntikorttina Kiinassa.


Eurooppalainen puolustusliitto - Venäjällä

Saksa haluaa todellisuudessa muodostaa oman Eurooppa keskeisen puolustusliiton – yhdessä Venäjän kanssa; ehkei me Euroopassa niinkään tarvita USA:n sateenvarjoa, jonka varjo on jättänyt meidät toisen viulun soittajaksi.

Euroopan turvallisuusajattelu onnistuu parhaiten, kun Saksa ja Venäjä ovat samalla puolella – niin kauan kuin Itämeren alittavassa kaasuputkessa virtaa kaasua Saksaan, on meillä Keski- ja Pohjois-Euroopassa rauha.


...
Suomi kulkee Saksan sävelpolkua

hyvä niin, sillä Saksa on ollut viimeisen 100 vuoden aikana ainoa kansakunta, joka on meitä täyden hädän hetkellä auttanut – ensin vuonna 1918 – aina maihinnousulla Lahteen saakka, seuraavaksi 1940 helmikuussa, kun Adolf Hitler ilmaisi ystävällisen tiukasti kolleega Josif Stalinille, että jätetään Suomi rauhaan (Talvisota päättyi maaliskuussa 1940); estipä Hitler Venäjän pyrkimykset vielä syksyllä 1940 – sanoen, että Suomi on siirtynyt Saksan kolmannen valtakunnan vaikutuspiiriin.


Kolmanen kerran Saksa auttoi meitä 1944,

kun marsalkka C.G.E. Mannerheim vaati presidentti Risto Rytiä pyytämään Hitleriltä sotilaallista, taloudellista ja ruoka-apua – apu tuli, Ryti erosi ja Mannerheim irtisanoi Ryti-Hitler sopimuksen – syntyikö tässä petoksellinen pakkotilanne Suomelta Saksan suuntaan – päättäkööt tämän historiantutkijat.


Neljännen kerran Saksa auttoi Suomea taloudellisesti 1994,
[Eläköitynyt valtiovarainministeriön korkein virkamies Raimo Sailas paljasti tämän ”tietäjistä” ensimmäisenä – HS Kuukausiliite 6/2103 ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/147391-tapaus-raimo-sailas - [US_P/il]

kun rahamme olivat lopussa ja Maailmanpankin holhous kurkisti nurkan takaa; olimme huonommassa tilanteessa kuin Kreikka tänään. Saksalainen pankki järjesti lainoituksen ja velkojemme maksu ulkomaille saattoi jatkua normaalina. Maksoimme myöhemmin sovitusti kaikki velkamme korkoineen Saksaan.


...
Saksa ansaitsee EU-euro-euroopan de facto johtajan tittelin

nyt on hyvät keinot vähissä ja niinpä tarvitsemme poikkeustilanteen voimaa ja määrätietoisuutta – olemmehan maailmanlaajuisessa työn uudelleenjaon taistelussa ja Kiina etenee – kaikilla rintamilla. Tuolla rintamalla on syytä olla suomalaisina ja saksalaisina mukana.


Entinen aseveljemme 3] on jälleen talous- ja osaamisveljemme – liittykäämme saksalaiseen osaamisallianssiin – entistä tiukemmin. Samalla saamme lisäetumatkaa Venäjän pyrkimyksillemme ja Kiinassa pärjäämme paremmin saksalaisten mukana – rinnan tai alihankkijana.



Ilkka Luoma

BLOGs | 26175 | 2834 | 2595 |

...
ALUS - IL


doc.: merkelin_saksa_16112013.doc – OpenOffice Writer


724 | 6567

perjantaina, marraskuuta 15, 2013

Ympäristövelkamme kehitysmaille?

[ … eräät viisaat ovat kertoneet, ettemme maksa ympäristöjälkivelkaamme kehitys- ja kehittyville maille, koska ne ovat vieneet työpaikkamme – jos näin on ilmaistu, osoittaa se täyttä ymmärtämättömyyttä liiketoimien, rahavirtojen ja valmistuksen logistiikasta, raaka-aineiden kierrosta tai ympäristölakien maakohtaisuuksista … ]


Kulutuskasvu ja toimeliaisuuden lisääntyminen ovat eri asioita

Taloudellinen kasvu perustuu raaka-aineisiin, energiaan, kysyntään sekä kekseliäisyyteen suunnitella ja valmistaa (hyötysuhdeosaaminen on oiva lisäbonus) – pitääpä vielä nykyaikana osata markkinoida ja myydä (-kin). Nuo edellä mainitut tekijät taas tarvitsevat pääomia, eli siirrettyä ostovoimaa sijoituksina ja sijoittajina. Sijoitusmahdollisuus on taas syntynyt, kun on kyetty tekemään ylimääräistä rahaa so. ostovoimaa - ”päiväsyönnin” lisäksi.


Taloudellinen kasvumme on vaatinut paljon raaka-aineita nykyisistä kehitysmaista – raaka-aineet on jalostettu tavaroiksi viimeisten 150 vuoden aikana mahtavin ympäristöongelmin itse valmistusmaihin. Eurooppa, Pohjois-Amerikka ja Japani eilivät omassa ”paskalastissa” aina 1960 –luvun lopulle saakka, jolloin heräsi heiveröinen ympäristöajattelu.


Ostovoiman hamuaminen – näyttö- ja vertailutalous

Taloudellinen kasvu nostatti markkinatalousmaissa (siis erityisesti Länsi-Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Japanissa) kuluttajakohtaisen ostovoiman maailman huipulle – ”rahalla sai ja hevosella pääsi” -laitettiin niin kutsutusti ”haisemaan”. Näin repesi entisestään kuilu kehittyneiden - ja kehitysmaiden välille – liki puolet maapallosta näki nälkää ja 30 prosenttia kulutti enemmän kuin loput 70 prosenttia.


Liian arvokkaat länsitoverit – liian vähillä tehotyötunneilla

Läntisten markkinataloustoverien yltäessä liian arvokkaiksi tuotannontekijöiksi – keksittiin automaatio, robotisaatio ja lopulta sarjatyötehtävien ulkoistus halvempien toverien maihin (Kiinaan, Intiaan, Bangladeshiin jne …) - samalla päästiin huomisen maailman suurimmille sisämarkkinoille ja olemattomien ympäristölakien piiriin, kun omamme Euroopassa olivat nostettu niin vaativiksi, että ympäristöinvestoinnit muodostuivat uhaksi maksimoivalle voitontavoittelulle.


Lännenmiehet ammentavat rahaa toisten niskalimasta

Läntinen tuotantokoneisto on haalinut suuret rikkaudet Kiinasta, Intiasta ja monista muista kehitys- ja kehittyvistä maista, joissa halpa toveri on tehnyt maksimityötunneilla tuotantoa maailman suurimpien markkinoiden keskellä sekä olemattomien ympäristölakien puitteissa.

Sarjatuotanto siirtyi esimerkiksi Kemijärveltä Kiinaan ja ennen kemijärveläisten tekemät kännykkälaturit tulevatkin nyt kiinalaisten toverien tekeminä Suomeen. Esimerkiksi Nokia teki vuosien 1998-2008 aikana suurimmat voitot juuri Kiinasta.


Menimme ulostamaan kiinalaisten taskuun -hyödynsimme olemattomat ympäristölait”

Moni länsiyhtiö siirtyi Kiinaan, ”ulosti kiinalaisten taskuun”, maksoi hitusen enemmän liukuhihnatoverille kuin kiinalainen yrityskolleegansa – näin palkat lähtivät nousuun ja tuloerot idän ja lännen välillä (hyvin) hiljalleen kaventuvat, tuskallisen hitaasti. Nyt olemme maailmanlaajuisessa työn uudelleenjaon taistelussa – emme itätoverien vuoksi, vaan niiden länsiyritysten, jotka tuotantonsa voittoahneina siirsivät tuotantohalvempiin maihin. Kohta sinne menevät (osin jo menneet – tai vaikkapa intialaisina tulleet Suomeen) myös suunnittelu ja perustutkimuskin.


Nyt olemme siirretyn ympäristöjäljen verran saastevelkaa kehittyville

jopa kehitysmaille; usein raaka-aineiden louhinta ynnä muu tuotanto ovat länsiyritysten omistuksessa ja hyödynnös kohdistuu itse kehitysmaahan vain pieninä palkkoina – voittojen ja jalostusosuuksien siirtyessä omistajamaihin ja ympäristöjälkien jäädessä kehitysmaihin.


Milloin maksamme velkamme kehitysmaille

velkaannuimme viimeisten 150 – 400 vuoden aikana reippaasti; emmekä unohda esimerkiksi espanjalaisten totaaliryöstöä – kohdistuen Väli- ja Etelä-Amerikan intiaaneihin.


...
Meillä Suomessa eräät merkittävät tahot –

perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo olisi median mukaan kertonut, ettemme maksa ympäristövelkaamme kehitysmaille, koska he veivät meidän työpaikkamme.

Mikäli Slunga-Poutsalo olisi näin sanonut, osoitti se täyttä ymmärtämättömyyttä kuinka liiketoimi on siirtynyt meiltä muualle. Olisi ainakin syytä muistaa, että me itse kuluttajina ostamme halvempien toverien valmistamaa tavaraa muualta, koska emme halua maksaa ”täyttä hintaa” omista tuotteistamme, joita ei näin enää kannata valmistaa Suomessa.


Työpaikkojemme karkaamiseen syy on meillä, eikä muualla!

Ympäristövelkamme jää edelleen maksuun ja se vieläpä kasvaa korkoa … emme edes tiedä mitä kehitysmaiden saastekuormat vaikuttavat jopa meihin itseemme – tänne kauas lintukotopohjolaankin.


Sormemme osoittavat muualle kuin itseemme

Olemme toki osoittaneet syyttävän sormemme saastuttavaan Kiinaan, tajuamatta, että siirtämämme teollisuustuotanto vei mukanaan myös ympäristöjäljet. Mieluusti nuo yhtiöt kuitenkin ottavat vastaan voitot - tai sitten investoivat kaikkialle muualle paitsi tämän päivän osin kilpailukyvyttömään kotimaahamme.


Tutkitaan se oikeasti rehellinen tilasto

Me voisimme joskus kysyä ympäristöjälkemme suuruutta per asukas ja vieläpä niin, että laskemme viimeiset 150 vuotta yhteen ja sitten katsomme miten se kiinalainen toveri on päästellyt meihin nähden. Samalla voisimme arvioida millainen ympäristöjälki kaikkinensa muodostuu, kun otamme kuluttamiemme energioiden ja tavaroiden kaikka elinkaarisysteemit huomioon.

Miten kävisi, jos joutuisimme maksamaan reaalisesti haittaverot kulutuksestamme – näinkö enää ostaisimme lisää ja enemmän?


Nyt on kysymys kuluttajan vastuusta

voimme olla ostamatta sellaisia tuotteita, joiden elinkaarimitoitettu ympäristöjälki on liian suuri. Voimme tukea sellaisia tuotteita, joiden ympäristöjälki on pieni tai jopa miltei luonnostaan olematon! Miten käy, jos jokainen kiinalainen kuluttaisi kuten meidän keskiarvosuomalainen – entä miten sitten, jos intialaiset veljet ja siskot liittyvät samaan seuraan?



Ilkka Luoma



doc.: ymparistovelka_14112013.doc – OpenOffice.org Writer


...

AL US - IL

keskiviikkona, marraskuuta 13, 2013

Kansalaisaloite 615 - presidentti ja kansanäänestys

Tasavallan presidentin valtaoikeudet. Presidentti Urho Kekkosen jälkeen alkoi presidentin valtaoikeuksien purku, perustelulla parlamentarismin lisäämistarpeella, jolloin kansalaiset pääsisivät tehokkaammin vaikuttamaan lainsäädäntöön, jolla kaikkinensa säädellään elämäämme – nykyään kylläkin paljolti ”brysselin hyväksynnöin tai EU-direktiivien ohjeistuksin”.


Tänään ollaan tilanteessa,

jossa parlamentarismin myötäjäisenä maamme hallituksien kyky toimia kansalaistensa edun nimissä on kärsinyt. Hallitukset ovat ”ylipitkiä”, ja ovat muun muassa sitoutuneet liiaksi hallitusohjelmiin, joiden tarkastelupisteitä pitäisi olla vaalikaudella useampia, jopa muutoksille tilanteiden eläessä.


ja tähän ollaan tultu ...
Nykyinen tasavallan presidentti nauttii poikkeuksellista kansansuosiota

presidentinvaalit olivat suora kansanvaali ja vaalien voittaja sai historiallisen äänimäärän. Voimme rehdisti päätellä, että saimme odotetun ja toivotun presidentin. Nyt vain presidentillä ei ole sitä valtaa ja suoraa vaikutusmahdollisuutta mitä kansa toivoisi, jopa edellyttäisi.


...
Kansalaisaloite numero 615


Arkikansalaisena en osaa enkä voi täsmentää mitä tämä lainopillisesti tarkoittaisi, mutta eduskunnan ja oikeusministeriön virkamiehistössä on riittävä asiantuntemus muotoilemaan lakiehdotus/ laki/ lakien muutos/ muutokset siten, että tässä esitetty kansalaistahto toteutuisi siten, ettei se ole ristiriidassa muun lainkäytön kanssa

Esitys presidentin veto-oikeuksien lisäämiseksi, tarvittaessa kansanäänestyksen kera - presidentin valtaoikeuksien ”työkalupakkiin”.


Veto-oikeus kohdistuisi ---

Istuva presidentti voisi yksin harkintansa puitteissa jättää lain vahvistamatta ja sen palauttamista eduskuntakäsittelyyn perusteluin ja mahdollisin korjausvaatein selostettuna, mikäli sitä ei ole päätetty eduskunnassa vähintään 2/3 osan äänienemmistöllä.
Asiakäsittelyn vahvistamiseksi presidentti voi nimittää kansliaansa viisi asianmukaista asiantuntijaa tai hakea konsultaatioita tarpeidensa mukaisesti.


Lainvalmistelun pitkittymisen estämiseksi on vetokäsitelty lakiehdotus on otettava uuteen eduskuntakäsittelyyn ensitilassa ja vetoa ei voida käyttää samaan lakiehdotukseen kuin kerran –

Vahvistaakseen veton mukaista mahdollista korjausvaadetta, voi presidentti tahtonsa mukaan asettaa asian kansanäänestykseen. Mikäli kansanäänestys puoltaa presidentin ehdotusta yli 2/3 osalta, on laki säädettävä presidentin määräämällä tavalla.

Kansanäänestyksien järjestämismahdollisuuksien tehostamiseksi presidentti saa palkata kansliaansa viisi osa-aikaista asiantuntijaa laatimaan kansanäänestykset kysymyksineen. Laatimisapu voidaan myös hankkia konsultaatioina presidentin määräämiltä tahoilta.

...
Veto-oikeus koskisi lainkohtia, joissa säädetään puolustusta (armeijaa), ulkopolitiikkaa, sosiaali- ja opetustointa, valtionvelan ottoa ja käyttöä sekä yksittäisten ihmisten perusoikeuksia, joihin luetaan sanan- ja kokoontumisenvapaus.



LINKKIKOKOELMA

e] Presidentti – kansallinen keulakuva ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2005/06/kansallinen-keulakuva.html - [BLOG/il]
f] Presidentin valinta puhuttaa kansaa! ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2005/03/presidentin-valinta-puhuttaa-puolueita.html - [BLOG/il]




Ilkka Luoma



doc.: kansalaisaloite_615_13112013.doc – OpenOffice Writer


Sent

Sent: Wednesday, November 13, 2013 1:12 PM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE - Kansalaisaloite 615 - presidentti ja kansanäänestykset
...

Tasavallan presidentin valtaoikeudet

[ ... kansalaisaloite 615 ... ]


USALIL

tiistaina, marraskuuta 12, 2013

Juutalainen sotahaukka Avigdor Lieberman

Hän ehdotti 1998 Egyptin hukuttamista pommittamalla Assuanin pato vastineeksi Egyptin tuesta Jasser Arafatille. Vuonna 2003 hän vaati Israelin palestiinalaisvankien hukuttamista Kuolleeseenmereen ja tarjoutui kustantamaan bussikuljetuksen. Toukokuussa 2006 hän vaati knessetin Hamas-johtoisen palestiinalaishallinnon kanssa neuvotelleiden arabijäsenten teloittamista.[5] Arabikansanedustaja Ahmed Tibi vaati Liebermanille rikossyytettä rasismista ja kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Israelin valtionsyyttäjä vapautti Liebermanin syytteistä, mutta ilmoitti olevansa jyrkästi eri mieltä hänen kanssaan … ” ~ http://fi.wikipedia.org/wiki/Avigdor_Lieberman - [wiki]


-ylläoleva on lainaus suomenkielisestä Wikipediasta. Avigdor Lieberman vapautettiin syytteistä ja hän palaa Israelin ulkoministeriksi.; voimme arvata, että Liebermanin paluu rauenneiden kansankiihottamissyytteiden jälkeen ei saata helpottaa neuvotteluja esimerkiksi siitä, kuinka Israel palauttaa laittomasti rakentamiensa siirtokuntien maa-alueet niiden oikeille omistajille.

Israel elää paljolti pelkästään USA:n tuen ja rahoituksen varassa. USA:n 16 miljoonaa juutalaista ovat siksi voimakas poliittinen vaikuttajaryhmä, että heidän edessään ovat taipuneet kaikki USA:n viisi edellistä presidenttiä.


Maa on tarkoitettu kaikille, eikä kellään ole mitään etuoikeuksia

Juutalaisilla on yhtäläinen oikeus elää kuin millä muulla kansalais- / kansanryhmällä tahansa. Palestiinan historia on verinen, petoksellinen ja valloittajahenkinen. Kolmen uskonnon keskipiste kulminoituu Jerusalemiin, joka tulisi julistaa vapaaksi ja valtiottomaksi ykseyden keskukseksi ja YK:n rauhanturvaajien ylläpitämäksi juutalaisuuden, kristinuskon ja muhamettilaisuuden kohtaannoksi – esimerkkinä hyvästä tahdosta.


Sotahaukka Lieberman?

Liebermannin kaltaiset henkilöt eivät ainakaan helpota koko Lähi-idän alueen rauhoittamisessa. Rauhaa ja ykseyttä eivät tue Israelin ydinase ja laiton miehitys kuin Gazan kaistaleen kuristus – samoin kuin Länsirannan pilkkominen. Muurin takaa on vaikea nähdä rauhan mahdollisuutta? ---

...
Vuonna 2006 kirjoitimme artikkelin ”muurin kätkemästä rauhan mahdollisuudesta” - aihealue kirvoitti Suomessa yli miljoonaa lukijaa liikkeelle ja perustelemaan kantojaan yli 16.000 kommentilla – aihe on tosiaan suosittu, kirvoittava ja intohimoja herättävä. Noiden kommenttien joukkoon mahtuu säkenöintiä, roskaa, herätystä, hyväntahtoisuutta, sotaisuutta kuin myös perusteetonta ylistystä vain yhden näkökulman puolesta.


[TIEDE.fi – Keskustelut] ”Eivätkö juutalaiset näe rauhaa muurinsa takaa?”

[24.05.2006] Israel ja USA pääosissa ovat onnistuneet lyhytnäköisessä politiikassaan asettamaan vastakkain palestiinalaiset. Rahan valta on suuri. Nälän koittaessa ollaan valmiit taisteluun vaikka maamiehiä vastaan. EU säesti parlamentarismin ylimpänä ystävänä rahahanojen sulkemista demokraattisesti valitulle Palestiinan Hamas-johteiselle hallitukselle. 


Hamas ei ole tunnustanut Israelia, ...vielä

Saavuttaessaan laillisissa vaaleissa enemmistön palestiinalaishallintoon, ei Israelin tunnustus ollut päällimmäisiä asioita. Voittajan täytyy aina purkaa ylimääräinen tunnekuohu ennen kuin palataan arkeen. Hamas on kuitenkin koko vallassoloaikansa välttänyt ja estänyt omat iskut israelilaisia kohtaan. Hamas opettelee hovikelpoiseksi.
Israel ja USA:n George W. Bushin hallinto päällimmäisinä näkivät aikansa tulleen ja vaikeuttavat kaikin keinoin demokraattisesti Palestiinan kansan valitseman hallituksen toimintaedellytyksiä. USA uhraa omia, pahasti vajeellisen liittovaltion, varoja Irakiin pontimena demokraattisesti valittava uusi Irak, jossa kansa vapailla vaaleilla valitsee hallintonsa.

Palestiina teki sen sijaan ”demokratiat” ja USA osoittaa suurta kaksinaamaisuutta näiden kahden eri maan asioissa. USA:n edut ja valvottavat etupiirit ovatkin hyvin erilaiset. USA pelaa aina Israelin päätyyn ja Irakissa politiikkaa ohjaa energia. Palestiinalla ei ole mitään, ainoastaan kansallistunteensa, jota nyt murennetaan Hamasin ja Fatahin vastakkainasettelulla.


Israelin yksipuolisesti rakentama muuri eristää myös sen itsensä

Muuri on ajattelujäänne turvasta, ymmärtämättä, että lopullinen rauha tulee rinnakkain- ja sisäkkäinelosta, jossa kumpikin tunnustaa toisensa. Ihmisinä, muurin molemmin puolin, kummallakin on samanlainen nahka ja ruoansulatus kuin myös toiveet hyvästä elämästä. Molemmin puolin peruskansalaiset ovat väsyneitä loputtomaan kahinointiin. Ääriainekset rapauttavat tavallisen kansan orastavat toiveet uteliaisuudesta kokea toisen erilainen maailmankatsomus.


Hamas kykenee turvaamaan järjestyksen Palestiinassa

Hamas ei ole asettanut kyseenalaiseksi Mahmud Abbasin presidenttiyttä. Israelin uudella pääministerillä Ehud Olmertilla pitää olla kyky hillitä omia äärijuutalaisia aineksia. Äärijuutalaiset eivät ole sen enempää Jumalan valitsemia kuin palestiinalaisetkaan.

Historiaa

Jumala on luvannut maan kaikkien ihmisten asuttavaksi. Noin 4000 vuotta sitten Egyptin suuret faaraot hallitsivat nykyisiä palestiinalaisten ja israelilaisten alueita. Nykyiseltä Turkin alueelta tulleet heettiläiset olivat egyptiläisten vakiovastustajia päätettäessä kaupallisista eduista ja rajankulusta.


Venäjä näkee tasapainoittajan aseman uutena ratkaisijana valtariidassa

Presidentti Vladimir Putin ymmärsi kutsua Hamasin vierailulle Moskovaan ja järjestää rahoitusta Palestiinan hallinnon ylläpitämiseksi. Venäjän asema on mielenkiintoinen, kun ajatellaan, että Israelissa on suuri Venäjältä/entisestä Neuvostoliitosta tullut juutalaisvähemmistö. Israelissa on ollut havaittavissa jännitteitä uusmaahanmuutajien ja aiemmin alueelle tulleiden välillä.


Israelilla ei ole mitään etuoikeuksia muihin nähden

Israelilla ei ole mitään etuoikeutta muurien pystykseen, kuin ei myöskään valloitettuihin alueisiin. Palestiinalla ei ole myöskään mitään etuoikeuksia, vaan yhteistoiminta säätää rinnakkaiselon, jossa toivottavasti taloudelliset aktiviteetit estävät myöhemmät väkivaltaiset välienselvittelyt.

Molemmat osapuolet kansalaisina pelkäävät vallitsevaa jännitettä. Israel ylläpitää alueen vahvinta asevoimaa "itsetodisteluna" vastineeksi sotaiselle retoriikalle, mihin arabimaat useasti ilmaisuissaan pyrkivät. Länsimaalainen tulkinta ei aina ymmärrä retoriikan luonnetta.


Myötämielisyys, valloitettujen alueiden luovutus takaavat parhaiten rauhan alueelle,

sillä palestiinalaiset ovat yhtä väsyneitä jatkuvaan sotaan, murhiin ja väkivaltaan. Ihmiset haluavat rauhassa elää arkielmäänsä; syödä, jatkaa sukua ja harjoittaa uskontoansa sekä tyypillisä tapojaan.


Vahvemman ja viisaamman hienotunteisuus”

Israelin taloudellisesti vahvempana ajattelisi ymmärtävän vastaantulon ja näin parhaiten takaavan itselleen normalisoituvan yhteiskuntaelämän. Israelin sotahaukat eivät halua tasapainoa. Pitääkseen valtaansa yllä, haukat haluavatkin lietsoa väkivaltaa ja pelon ilmapiiriä. Toisen puolen samankaltaiset äärinekset helposti ryhtyvät samaan; kierre on valmis.

Israel ei voi kostaa muinoin juutalaisten kohtaamia kärsimyksiä. Mikään inhimillinen kristillisyys ei kehoia vastaamaan pahaan pahalla. Tänään ei voi enää ratsastaa ikuisuusteemalla Saksan kolmannesta valtakunnasta – siellä rikoksia tehneet ovat jo kuolleet.


Ilkka Luoma


...
Markkinointi-isku
Tue Suomen tasavallan presidentin valtaoikeuksien lisäämistä – anna äänesi kansalaisaloitteelle numero 615” ~ https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/615 - [kansalaisaloite]


doc.: palestiina_12112013.doc – OpenOffice.org Writer

818 | 7596 … 16115 | 1121188


USAL - IL