maanantaina, helmikuuta 24, 2014

Kuinka vähemmistö kaappaa vallan EU:n tuella - Ukrainassa

Kuinka pienellä vähemmistöllä saadaan aikaiseksi EU:n ja USA:n tukema vallankaappaus? Herättävä kysymys, jolle katetta antaa nyt esimerkiksi Ukraina 1]. Aiemmin saman tyyppistä sekaantumista itsenäisten sisäisiin asioihin tapahtui muun muassa Libyassa 2], Irakissa 3] ja ehkäpä Syyriassa 4] – tosin noissa jälkimmäisissä maissa vallanpitäjää ei valittu vapailla ja yhtäläisillä vaaleilla.

Ukrainan Kiovassa kolme EU:n ulkoministeriä kävivät painostamassa demokraattisesti ja vapaissa vaaleissa valittua presidentti ViktorJanukovyts´ia – ehkäpä epäsuorasti jopa uhkailtiin – eikä vain epäsuorasti, vaan Brysselissä istuivat loput EU-ulkoministerit ja säätivät pakotteita ukrainalaisille väkivaltavastuullisille (keitä olivat nimeltä he, jotka mellakoivat ja provosoivat?)



Mitä EU ja USA pakottavat ja mitä tukevat?

Ukrainassa kaduille ryntäsi osin järjestäytyneesti mellakoitsijoita, mielenosoittajia ja provokaattoreita. Barrikadien molemmin puolin velloi väkivalta, joidenkin tietojen mukaan mellakoitsijoiden joukossa oli juutalaisia voimia Israelista. Presidentti Janukovyts käytti sitä valtaa mikä hänellä lain mukaan oli ja on edelleen – mutta oliko pelisilmää omaa kansaansa kohtaan – jää nähtäväksi.



Ahneus kulminoituu herkästi valtaan ”sulle mulle” valtiossa

Kestääkö nykyisen Ukrainen presidentin Janukovyts´in taustojen selvittely päivänvalon – lienee varmaa, ettei kestä; ei kestänyt nyt suositun aiemman naispääministerin, Julia Tymosenko´kaan edesottamukset. Raha tekee ahneeksi ja valta luo mahdollisuuksia hankkia sitä lisää, keinoja kaihtamatta – aina lopultakin kansan syvistä riveistä lohkaisen.



Suomessa kunnioitetaan vaaleja, vaikka valtiojohto olisi jo epäonnistunut! 5]
[ Onko meillä varaa Jyrki Kataisen hallitukseen? ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=926989 - ]

Oleellista meille suomalaisille on se, että me kunnioitamme vaaleja, vapaita ja yhtäläisiä vaaleja. Kun Jyrki Kataisen puolue valiintui eduskuntaan suurimmaksi, me hyväksyimme epäsuorasti Kataisen pääministeriksemme, ja sillä siisti, vaikka nyt näyttää luottamus olevan loppu ja valtiomme kuin ”uppoava laiva” 6].



Kuinka monta tarvitaan kaatamaan demokraattisesti valittu hallitus?

Herääkin kysymys, kuinka monta mielenosoittajaa tarvitaan Suomen eduskunnan eteen leiriytymään, jotta demokraattisesti valittu eduskunta ja hallitus saadaan nurin EU:n ja USA:n avustuksella, jopa painostuksella. Riittääkö suhteutettu osuus ukrainalaisten määrästä eli noin 10.000 kapinallista, jotka heittelevät polttopulloja. Mitä tekisivät poliisi 7], karhukopla ja lopulta armeija, joka on suurelta osin varusmiehiä.



Onko vallankaappaus mahdollista noin helpolla kuin Ukrainassa?

Miksi EU ja USA liittoutuivat kapinallisten puolelle; oliko syynä toisen eli demokraattisesti valitun puolen venäjämyönteisyys? Herääkö jälleen lännessä jokin kummallinen vastakkainasettelu Venäjää kohtaan, joka on maapallon raaka-aineaitta ja mahdollinen Kiinan talous- ja sotilaskumppani?



Asemoiko länsi itseään otollisuuslähtökuoppiin,

kun taloussota kaavalla ”Kiina > EU + USA” 8] lähtee tosissaan käyntiin. ”Valloittaako” länsi nyt rauhan aikana keinolla millä hyvänsä alueita, jotta se kykenisi puolustautumaan tuota maailman suurinta liittoutumaa vastaan?

Miksi länsi vyöryttää asemiaan Natona yhä lähemmäksi Venäjää? Miksi USA suuntaa asevoimiaan yhä enemmän Tyynelle valtamerelle; onko Tyyni valtameri USA:n sisämeri, kuten koko maantieteellinen Eurooppa lännen kalastusaluetta?



Voimmeko vaatia mieltä osoittamalla Jyrki Kataisen hallituksen eroa?
[Onko Kataisen hallitus jo saanut varoituksen kansakunnaltamme? ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=908977 - ]

[Ajatusmietelmä Ukrainan kokemusten myötä] Niin, kuinka me Suomessa syrjäytämme epäsuositun, mutta demokraattisesti valitun pääministerin; kuinka paljon tarvitaan järjestäytynyttä kätyröintiä eduskunnan eteen, jotta valtiokoneisto taipuu ja mistä mielenosoittajat pyytävät apua – Brysselistä, Washingtonista, Moskovasta vai Pekingistä?

Miksi meidän, itseään objektiiviseksi ja puolueettomaksi mainostava YLE – kansalaisten itsensä omistama mediakanava, on sulkenut toisen silmänsä – sen silmän, joka katsoo itään. YLE tietää yhtälailla kuin koko kansakuntamme, että olemme niin idästä kuin lännestä 9] ja meillä on erityisasema Venäjän vieressä.

...
Olisimme jopa erinomainen neuvotteluvälittäjä Moskovan, Brysselin ja Washigtonin välille – olemmehan kansan suuren enemmistön tahdosta Natoon 0] kuulumaton valtio.
...
VIITTEET
1] Vähemmistö kaappaa vallan …? ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/159300-ukrainalainen-aktiivivahemmisto -
2] Libya yms … ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/85057-libya-palestiina-ja-syyria-missa-mennaan-ykn-turvaneuvosto -
3] Boston ja Bagdad! ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/138038-boston-ja-bagdad-molemmat-alkavat-blla -
4] Kuka Syyriaa oikein lietsoo ja miltä puolelta? ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=952149 -
5] Hallituksestamme negatiivista virettä? ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/158946-hallituksesta-virtaa-negatiivista-ilmapiiria -
6] ”Uppoava laiva” ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/01/suomi-on-kuin-uppoava-laiva.html -
7] Suomalaisen poliisin harjoittelua ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2006/09/suomalainen-poliisi-harjoitteli.html -
8] Kiina > EU+USA? ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/58872-kun-kiina-ja-usa-kattelivat-toisiaan -
8] Kiinalaisten mobilisaatio yltää kaikkialle maailmaan ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=877321 -
9] … niin ”itää kuin länttä!” ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/12/vakevaa-eu-varjoista-itsenaisyyspaivaa.html -
0] Natoon kampeaminen ei osoita poliittista pelisilmää! ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=920230 -



Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.blogspot.fi
https://www.facebook.com/first.ilkka


AL US Vf IL BLOG 31341
---22022014---

Vallanvaihdon ennakointia Suomeen – kuinka paljon tarvitaan vähemmistöä?”

doc.: vallankaappaus-suomessa_22022014.doc – OpenOffice Writer

614 6034

Ei kommentteja: