tiistaina, kesäkuuta 10, 2014

Suomea ei hyväksytä Naton täysjäseneksi - vaikka hakisimmekin

Venäjän pitkäaikainen ulkoministeri Sergei Lavrov vieraili Suomessa – kävi kertomassa meille erinomaisen uutisen, verhotusti. Sergeitä pidetään Venäjän ”andreigromykona1] , siksi pitkään itsellistä ja vaikutusvaltaista työtään Lavrov on maailmalla tehnyt, aina vuodesta 2004. Pisin nykyvenäjän ministeri – ylivoimaisesti. Kremlistä kerrotaan, että Venäjän presidentti Vladimir Putin kuuntelee tarkasti Lavrovin mielipiteitä.


Lavrov moitti systemaattisesti EU:n muuntuneen, osin USA ohjatun Eurooppa tarpeellisuuden äkkiherätyksen vuoksi. USA oli ja on huomannut, ettei EU:ta saa laskea liian likeisiin suhteisiin Venäjän kanssa. USA on omillaan jäämässä Kiinan jalkoihin ja tarvitsee rinnalleen EU-Euroopan. Yhdessä EU ja USA muodostaisivat maailman suurimman talousliiton.

Sergei Lavrov ilmaisi meille selkeästi Venäjän arvostavan hyviä keskinäisiä naapuruussuhteitamme jo pidempään jatkuneina. Mainilan laukauksetkin oli jo aiemmin tunnustettu. Suomi on ollut tavallaan luottopeluri venäläiselle politiikalle, olemme myös mallimaa maksamaan kaasusta, jonka virtausta ei ole koskaan katkaistu – saati sitten sillä uhkailtu. Suomalaiset ovat ymmärtäneet, että laillinen lasku on maksettava ajallaan.


Venäjän presidentti Vladimir Putin on osaltaan antanut kirkkaasti ymmärtää,

 … että hän arvostaa ja kunnioittaa Suomen kansan natomielipidettä 2] ja mahdollista hallituksemme natopäätöstä, joka voi olla myös liittymiselle negatiivinen; ainakin jos kansamme suuren enemmistön mielipidettä kunnioitetaan 3].


Professori Pekka Sutelan yllättävä laukaisu!

Joitain aikoja sitten Lappeenrantaan Teknilliseen Yliopistoon professoriksi siirtynyt entinen Suomen Pankin BOFIT osaston päällikkö Pekka Sutela laukaisi, että Suomea ei voida edes Natoon ottaa. Moni hätkähti, miten Sutela tämän tiesi. Ehkä Pekka on lukenut Venäjän kanssa tehdyn natoasiakirjan.

Lavrov vihjaisi, että USA ja EU rikkovat tehtyjä sopimuksia (tai rikkovat tehtyjen sopimuksien henkeä), joista ilmeisesti meidän presidentti Sauli Niinistö ei tiedä mitään, mutta ehätti kertomaan, etteivät nuo sopimukset Suomea sido – unohtaen, että ne voivat sen sijaan estää. Sauli lisäksi epäili, ettei tuon tyyppistä sopimusta edes ole – kuinka hyvin luotamme slaaviveljiimme, vai emmekö tahdo ymmärtää heidän ajatuksen kulkuaan? 4]


Sergei Lavrov ojensi meille epäsuorasti neuvottelijan tai välittäjän hanskaa


Voisimme olla se EU-valtio, johon Venäjä luottaa ja näin haluaa meidän olevan viestinviejiä ja ratkaisuehdotuksien etsijöitä! Mikäli näin – olemme saaneet samalla vahvan signaalin Naton tarpeettomuudesta, ainakin meille.

Erityisen hanakasti odottaisin Lavrovin mielipidettä Niinistön ajatelmasta Eurooppa puolustuksesta. On mahdollista, että Niinistö oivaltaa, että nimenomaan USA on rasite Eurooppa rauhan tiellä; eihän heille tavallaan maanosamme mitenkään kuulu.

USA:n intressi on selkeä, se tarvitsee vahvuutta rinnalleen, koska Kiina kasvaa kaikilla mittareilla maailman suurimmaksi ja maailmanpoliisin sekä lännenmiehen rooliin rakastunut Yhdysvallat ei hevin sotivimmasta kansakunnan tittelistä luovu.


Monien taholta on vihjailtu, että tämä vuosisata on idän vuosisata ja liitto,

 …  jossa Kiina löytää helposti Venäjän reviirillensä 5], on pelottava EU:lle ja USA:lle. Tämä kehitys on lännenmiesten mukaan tuhottava alkuunsa, siksi tuntuukin ihmeelliseltä, että USA:n puoliksi pakottamana EU taipuu venäjäpakotteisiin – esimerkiksi keskeyttämällä kaasuputken rakentamisen EU- Bulgarian kautta Italiaan.

Nyt Suomelle tarjottu neuvottelu- ja välitystehtävä vihjeenä odottaa päämiestemme oivallusta niiden mahdollisuuksista. Tässä voisimme kääntyä suoraan Saksan puoleen, jossa Venäjä ymmärtäjiä on ”schröderiläisissä6] piireissä – meillä tätä Saksan ja Venäjän likeisyyttä ajoi aikanaan Paavo Lipponen, joka muuten nosti Suomen suosta 1990 – luvun puolivälin jälkeen.

Saksassa mahdollisesti Sauli Niinistön tieten on suunnitelmia korvata Eurooppa puolustuksessa USA Venäjällä 7]. Tämä jos mikä olisi radikaalia uudistumista ja sotakirveiden hautaamista, jota USA nyt koettaa kaikin tavoin estää.


PS - Aikanaan Neuvostoliitto ja Saksan kolmas valtakunta kävivät maailmanhistorian raaimman, verisimmän ja murhaavimman sodan 1941 – 1945. Niinpä jos keillä, niin heillä on laaja ymmärrys, mitä pitää Euroopassa tehdä. Niinistöllemme voi aueta rauhantekijän paikka ja todellisen Nobelin rauhanpalkinnon ansainta. Nyt kysytään oivallusta ja tekojen tahtoa.


VIITTEET

1] Neuvostoliiton ulkoministeri  vuodesta 1957 ja aina vuoteen 1985 ~  http://fi.wikipedia.org/wiki/Andrei_Gromyko -
2] Putin arvostaa ja kunnioittaa kansamme mielipidettä Nato asiassa ~ http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/vladimir-putin-arvostaa-kansamme-nato-mielipidett -
3] Natottaminen ei osoita poliittista pelisilmää eikä kykyä hahmottaa suurkuvaa ympäriltämme ~  http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=920230 – [10580]
4] Eikö lännenmies tahdo ymmärtää slaaviveljensä ajatuksen kulkua? ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/163481-miksi-lannenmies-ei-ymmarra-venalaista-ajatuksenjuoksua -
7] Eurooppalainen puolustus ja rauha takautuu Saksan ja Venäjän kanssa yhdessä![?] ~  http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/04/venaja-ja-saksa-euroopparauhan.html -
7] EU:lla ei ole puolustusta, vain epämääräinen tahto! ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/165675-eu-ilman-omaa-eurooppapuolustusta -

EXTRA
Kultarantaan ei kutsuttu arkikansalaisia, miksi? Hehän lopulta ruumiit pesevät, jos ja kun poliitikot virhepäätöksiä tekevät vaillinaisia tiedoin ~  http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/06/kultarannan-vieraslistalta-unohtuivat.html -


Ilkka Luoma

AL  US  VF  IL   BL   BLOG 37310
---10062014---

670

1 kommentti:

Ilkka Luoma kirjoitti...

~ https://keskustelu.suomi24.fi/t/17482728/suomea-ei-hyvaksyta-sittenkaan-natoon---yllattavaako -

...