keskiviikkona, kesäkuuta 11, 2014

Ukraina ei ole kansallisvaltio

Yhdysvaltojen varapresidentti Joe Biden laukoi mahtipontisesti Ukrainassa – ”Kaikilla on oikeus valita kumppaninsa ja suuntansa kenen ja minkä kanssa haluaa liittoutua tai tehdä yhteistyötä” - tästä herää peruskysymys kansallisvaltion oikeudesta. Mikä on kansallisvaltio ja mitä sen kansalaisilta odotettaisiin yhtenevyyden nimissä.


Ukraina ei voi olla kansallisvaltio sen ”olemattoman historian” ja erilaisten lähtökohtien takia; siellä on kieliryhmiä, sosiaalista jakautuneisuutta ja toiveita eri ilmansuuntiin. Suurin seikka lienee nationalismi, joka kumpuaa Länsi-Ukrainasta ja Kiovasta. Nationalismille vastakohtana löytyy Krimiltä ja Itä-Ukrainasta eroamishaluisia, jotka tukeutuisivat mieluummin edelliseen isäntään – Neuvostoliiton jälkeläiseen Venäjään, omalla kielellään.

Ukrainaa pohdittaessa pinnalle pulpahtaa ulkoisten arvioitsijoiden vähäinen tuntemus historiasta, joka voitaisiin jakaa moneen osaan. On nykyisin menossa oleva itsenäisyyden kausi, jonka aikana sisäinen korruptio on ajanut valtion vararikkoon ja suureen kaasuvelkaan Venäjälle.

Toinen merkittävä vaihe oli Neuvostoliiton aikakausi, jolloin muun muassa Neuvostoliiton presidentti Nikita Hrustshov lahjoitti Krimin 1] Ukrainan sosialistiselle neuvostotasavallalla – täältä löytyy se laillinen seikka pohtia Krimin omistussuhdetta, vaikka siihen voisivat osallistua niin turkkilaiset kuin kaukaa tulleet mongolitkin.



Mikä on kansallisvaltio?

Onko se sellainen valtio, jossa yhteiskunnan peruspilarit reviirinäkemyksellisesti kohtaavat – yhteinen kieli, uskonto, tavat, kulttuuri ja historia. Ehkä näin se olisi puhtaimmillaan ja todennäköisimmin parhaiten yhtenäisenä pysyvä.

Nythän venäjänkielistä Ukrainan itäosaa arveluttaa läntisten ”veljiensä” kansallismielisyys – unohtamatta Galitsian haamuja 2] II Maailmansodan ajoilta, jolloin esimerkiksi nationalistiset ukrainalaiset saivat kyseenalaista kunniaa erityisistä julmuuksista Saksan kolmannen valtakunnan SS-keskitysleirijoukoissa - vartijoina.


Miksi Venäjä on niin halukas puuttumaan asioihin? 3]

Ukrainan nationalistit nostavat erityisesti Venäjän puuttumishalukkuutta Ukrainan asioihin – ovathan he kaikki sinänsä slaaveja slaavilaisine tapoineen. Ukrainassa vaikuttaa useita muitakin vähemmistöryhmiä, joiden asema ei ole erityisen hyvä. Missään eivät pienvähemmistöt nauti enemmistöosan luottamusta tai tukea, luontaisen reviiripyrkimyksen vuoksi.


Herääkin kysymys kansallisvaltion oikeudesta ja mahdollisuudesta

Oliko varapresidentti Joe Biden unohtanut ukrainalaisten vaihtelevan historian, Venäjän syntyhistorian ja slaavilaisen perinnön? Oliko Biden ´lla mielessä vain läntisen kulttuurikehdon reviirialueen laajennus ja Naton kiristysrenkaan supistaminen entisestään Venäjän ympärille. Onko Biden tajuamassa lopulta mahdollisuuden, jossa Venäjä voi kasvaa ”liitossa” Kiinan kanssa seuraavaksi duomahdiksi – lännenmiesten sijalle – onko siis alkanut maailmanpoliisiasetelman uusjako?.


Meille annetaan vääristeltyä tietoa Ukrainan tilanteesta – koska samalla pelataan natopeliä

Meillä Suomessa kansalaista sumutetaan slaavilaisella huolellisuudella ja suomalaisella tarkoitushakuisuudella kaikesta siitä, mitä todella tapahtuu Ukrainassa. Molemmat osapuolet hallitsevat manipulaation, harhautusinformaation ja suoranaiset valheet – unohtamatta käytettäviä yksityisarmeijoita sotivina osapuolina sisäisessä kamppailussa slaaviherruudesta mustan mullan alueella, jossa Kiinalla on erityisen suuria maatalouteen liittyviä intressejä.


Herää todella kysymys täyttääkö Ukraina nykyisyydessään kansallisvaltion piirteet

Ei täytä, jo pelkkä kielikysymys – esimerkiksi voinemme ottaa Kanadan ja Belgian – ehkä Englannin ja Skotlannin. Baskit ja espanjalaiset – suomalaiset ja saamelaiset … esimerkkejä on paljon. Meidän olisi nyt selvitettävä itsellemme mitä merkitsee kansallisvaltio ja sen reviiripyrkimykset. Mikä on toimiva kansallisvaltio?


Voimme vain ennustaa yhden asian –

 … venäläiset turvaavat oman hegemoniarajansa ja perusteeksi he saavat meneillään olevan sisällissodan, jossa ”kansallisvaltion” armeija tappaa omia kansalaisiaan, heidän omien pyrkimyksiensä edestä – kun haluavat tunnustusta omille kansallisille piirteilleen Itä-Ukrainassa.

Ukrainasta kehittyy liittovaltio ja itäinen osa tukeutuu enemmän itään, ja läntinen osa länteen. Väkisin ei kansallisvaltioita synnytetä.


VIITTEET
3] Samalla tavalla me voimme kysyä miksi USA on niin aktiivinen Euroopassa ja tässä tapauksessa juuri Ukrainassa? Toisaalta tässä on hyvä tuoda esille komissaari Olli Rehnin vastaus Helsingin Hakaniemen torilla, kun hän kävi vaalikampanjaansa europarlamenttiin – hän sanoi: ”EU tarvitsee USA:n – ja se on puolustuksen ydin ja selkäranka” … Lännenmiehillä on oikeasti halu padota maailman suurimman raaka-aineaitan toimintaedellytyksiä – vaikka Eurooppa jatkuu Uralille saakka. Onko lännenmiehen perimmäinen tarkoitus hajottaa Venäjäkin, kun aikanaan USA:n presidentti Ronald Reaganin tähtiensotapyrkimys hajotti Neuvostoliiton?



Ilkka Luoma

 AL   US   IL   Vf   BL  BLOG 37247 – doc.: kansallisvaltio_ukraina_08062014  - Microsoft Word Starter – 08062014

580 

Ei kommentteja: