perjantaina, lokakuuta 10, 2014

[U] Kansakunta etsii vaihtoehtoja ja muutoksentekijöitä


Eduskunta julistaa tänään torstaina 9. lokakuuta 2014 eduskunnan kyselytunnilla yksinäisyyden, syrjäytymisen ja masennuksen viestiä – kansakunta puhui samoista asioista jo vuosikausia sitten ajalla, jolloin huudettiin lisää, enemmän ja nopeammin. Oli kasvuhokeman aikakausi ja kaikille piti saada enemmän ja vähemmällä työllä. Oli kiire ja lapset unohtuivat kotiin, monien osalta – maksammeko nyt tämän hintaa?


Alla kansalaiskirjoitus vuodelta 2007

 … aihe ei kiinnostanut, kuten ei kiinnostanut sekään, että joka päivä maailmalla (lähinnä kehitysmaissa) kuolee 4300 lasta likaisen veden bakteereihin ja viruksiin – ja kuolee edelleen (ja kuolee edelleen). Nyt tänään uutisointi kirkuu Ebolasta, onhan siihen menehtynyt nyt tuon yhden päivän verran eli 4300 ihmistä – siis yhteensä!



( YLE kipristelee maksamattomista lupamaksuista. Samaan aikaan YLE ajaa ulos yhä enemmän ympäristöä, luontoa, henkisyyttä ja irtiottoa markkinamekanismista - samalla kysyen kenen Joulu tämä on)

[ ... Kansakunta on juossut aikansa muodin mukaisesti kulutuksen ja näyttötalouden kierteessä. Hengästys hiipii materiaalisen hyvinvoinnin alla - aikansa, työntyen lopulta pintaan vaihtoehtoja etsien. Eduskuntaohjattu kansalaisvaroin ylläpidettävä YLE on ottanut irtioton uuteen yhteiskuntatarpeeseen vastuuajattelun herättäjänä ... ]


Taloudellisen hyvinvoinnin kasvaessa materiaaliset arvot pinnallistavat kuluttajat businesspisteiksi talousmiesten budjettikarttoihin. Tehotalous ajaa vain suurempaa tuottoa, tekijät ajavat suurempaa palkkaa, siis ostovoimaa - saadakseen lisää näyttöä ja hyväksyntää kyvystä olla kunnon jäsen kulutusyhteiskunnassa.


Väsymys kiirii yhä useammissa perheissä

Aika loppuu laatuajasta, aika loppuu perheeltä. Aika kuluu työssä, neuvotteluissa. aikaa ei ole jälkikasvulle. Lapset irtaantuvat ja ajautuvat hakemaan luonnottomasti hyväksyntää näyttötaloudesta ja katu- ja nettisäännöistä, joissa esiintyy lait, joita ei olisi vastuukotona säädetty.


Kansallinen YLE on ottanut irtiottoa kulutusyhteiskunnasta

 YLE:n esittämät ympäristö- ja yhteiskuntadokumentit ylittävät jo ajallisesti kaupallisten kanavien mainosrahoitteiset amerikkalaistyyppiset elokuvaillat. YLE ajaa selvästi yhteiskuntavastuulinjaa kansalaisille niin luonnosta, ympäristöstä kuin ihmisen huolenpidosta toisistansa.

On perin selvää, että väsyksiin kiihkeytyneessä kulutusjuhlassa ihminen kohtaa rajansa, ja etsiytyy älylliseen, pohdinnalliseen ja yhteiskuntavastuulliseen ajatteluun kohdaten meistä aiheutuneen ympäristömuutoksen ympärillään. Kasvun rajat on saavutettu. YLE ottaa irtiottoa markkinamekanistisesta näyttötaloudesta.


Kehitys on vuoksiaaltoa,

 … oli nuorisopolitiikan radikaalit ja väittelyherkät yhteiskunta-ajattelun nuorisovuodet 1960- ja 1970-luvuilla. 1980-90 taitteessa oli villisti vapautuneen pankkimaailman markkinariehat - jälkihehkuna tuhannet yrittäjien ja velkakuoppiin itsemurhautuneiden joukot. Voitiin myös sanoa työttömyyden vapauttaneen syrjäytyneet kidutusvuosiin. Maksamme vieläkin villiintyneiden pankkimiesten markkinaviestiä.

1990-luvun lopussa iskivät kiihkopörssivuosien rahanhajukammereiden pankkiiripojat kääräisten kahinakansan säästöporsasrahat ferrareihin, kelohuviloihin ja jet-falcon suihkarilentoihin Keski-Euroopan riemukaduille - tämänkin juhlan maksoivat kuluttajat - arkiharmauden keskeltä.


Viimeisenä episodina, osinko- ja optiopoikien kähminnän jälkeen –

 …  lattiataso innostui huudattamaan kimpaantuneena isoisten ahneudesta palkkansa 11-24% nousuun. Oli tullut "rahvaan" aika - nyt ulosmitattiin pitkän ylijäämäisen vientiputken hedelmät tuhoamalla tupo (tulopoliittinen kokonaisratkaisu), tuo konsensuksen viimeinen linnoitus.

YLE hoksasi tulleen tilauksen ja muutti linjaansa. Esille tulevat vastuuajattelu, ajatusherättely sekä kysymysasettelu, kun maailman hukkuu paskaan. Raakaa ja kovaa tekstiä, mutta puskan ravistus on sitä parempi, mitä enemmän käyttää suomalaisen sisun herättävää voimasanastoa.


Osa kansakuntaa ajautui henkiseen paitsioon –

 … oli vain takarenkaiden leveys, pakoputkien lukumäärä ja tuplapakastimet kesämökillä. YLE tarrasi kiinni aikaan ja nosti katsojaluvut nousuun ymmärtäen, että kyllästys kiirii pitkin lähiöitä, joista aina on maksettu laskut - niin pankkikriisistä, kuin pörssipoikien hulabaloosta ja lopulta yliähkyröidyistä optioistakin.


Kansakunta kyllästyy osattomuudesta,

hyväksymättömyydestä ja puoluepolitiikan pinnallisuudesta. Nyt olemme pakanneet kotimme täyteen näyttötaloutta, kiinnittämättä liiemmin huomiota perheyhteydelle kuin ajatukselle kokonaisesta kansakunnasta. Kyllästykseen ajautuneet ihmiset ovat alttiita vahvasti osallistuville johtajille, jotka lupaavat yhtenäisyyttä, tunnetta ja uskon voimaa olla suomalainen.

Motivoitunut kansa ratkaisee ohjatusti kaikki ongelmansa ja valitsee ohjaajiksi ne, jotka lunastavat lupauksensa - olivatpa ne kuinka pieniä tahansa.


.....
JK.
YLE voidaan rahoittaa suoraan valtion verovaroista ja lopettamalla samalla lupamaksut - peli muuttuisi rehellisemmäksi ja tahallaan maksamattomatkin saisivat rauhassa katsoa dvd: sä ja subteeveensä.


Ilkka Luoma

http://ilkkaluoma.blogspot.com
KESKUSTELU --- TIEDE

AL  IL  Vf  BL   BLOG 42861
[U/versioitu] ---09102014---

doc.: Kansakunta etsii vaihtoehtoja ja muutoksentekijöitä_09102014 – Microsoft Word Starter

775s


Kuvakertomus ylläolevaan mielipidekirjoitukseen-
(kuvia saa käyttää vapaasti ylläolevan jutun yhteydessä - copyright by Ilkka Luoma 2007)

Kuva 1
--- 
http://www.panoramio.com/photo/6427011 ---

Teksti
Kiinalainen taulu opastaa mielentyyneyttä, sillä kiirettä luonnossa ei ole - kiireen tekevät rauhattomuus ja päämäärättömyys ilman uskoa itseensä ja toisiinsa.

Kuva 2
--- 
http://www.panoramio.com/photo/6427069 ---

Teksti
Markkinataloudessa mitataan teholukuja. Tiedon etsintään keskittyvä ihminen ei ole rahalla mitattava suure - suomalaiset ovat yksiä eniten kirjastopalveluita käyttävä kansa maailmassa. Lukeminen sivistää mm. ymmärtämään, mitä olemme jo nyt tehneet luonnollemme.

Kuva 3
--- 
http://www.panoramio.com/photo/6427099 ---

Teksti
Näyttötalous heijastelee kaikkea sellaista, mitä todellisuudessa emme tarvitsisi - mutta meille on opetettu, että kulutus ravitsee markkinataloutta tuoden lisääntyvästi työtä - unohtaen samalla, että elämme jo nyt laina-ajalla.

Kuva 4
--- 
http://www.panoramio.com/photo/6427113 ---

Teksti
Jähmettyneet ihmiset vahanaamioineen olivat kuin pysähtyneen ajatuksen luoma illuusio kaikkeudesta, jossa mekanistinen markkinatalous hyydytti ympäristöllisen ajattelun.

Kuva 5
--- 
http://www.panoramio.com/photo/6427137 ---

Teksti
Uroksellinen näyttötalous lepää usein geenijatkollisesti naisen varassa. Miehisyys kulutusjuhlassa kiihottaa vain hekumahetkessä naisen lisääntymisviettiä.

Kuva 6
--- 
http://www.panoramio.com/photo/6427140 ---

Teksti
Yksin - rauha ja hiljaisuus. Tuli, luonto ja pysähtynyt hetki. Oli välähdys heräämisestä, jossa luonto osoitti kulkunsa herättäen ajatuksen olevaisuuden harmoniasta.

Ei kommentteja: