torstaina, marraskuuta 27, 2014

Onni - Happiness





(Media on puskenut lukijoiden silmille paljon hätää, epäonnea, voimattomuutta ja yksinäisyyttä. Kaikkiin tapahtumiin on aina syynsä – elämme syyn ja seurauksen 1] lakien alla, jatkuvasti. Mikään tapahtuma ei ole selittämätön, kunhan tutkimme kaikki näkökulmat)


Kel onni on – se onnen kätkekööt’ – vanhan sanonnan myötä kateellinen ei pidä toisen onnesta, varsinkaan, jos omalla kohdalla onnen kantama ei ole siivittänyt elämää. Olemme ihmisiä, joille kateus on moottori 2] ja onni sen voiteluaine.


Onni on ilmaista, kunhan sen vain oivaltaa

Rahalla saa ja hevosella pääsee. Viimeinen vuosikymmen on mennyt materiaalisen onnen etsinnässä – on pitänyt saada lisää, enemmän ja nopeammin. Olemme riittämättömyyden noidankehässä 3], joka kadotti sellaisia arvoja joista voisi myös muodostua onnellisuutta.


Kansa on omansa,

 … ja se valitsee näköisensä valtapiirin, jonka luovuuteen 4] ja osaamiseen äänestäjä luottaa, tai ainakin toivoo luottavansa. Nykyisen kaltainen puoluepolitiikka on menettänyt arvostuksensa 5]. Paljon on puheita mahtunut maailmaan, mutta teot eivät ole luotsanneet kansakuntaa – vaan eteen on tömähtänyt alamäkeä, työttömyyttä, yksinäisyyttä, hoitamattomuutta ja avuttomuutta.


Poliittinen järjestelmä on kansakunnan edunvalvoja, tai ainakin pitäisi olla

Tänään koemme poliittisen pyrkyryyden ahdinkoa 6]. Taloutemme ja elämämme onnettomia lukuja ei nyt kannata enää toistella, siksi paljon nuorisotyöttömyyttä 7], ajelehtimista ja syrjäytymistä on kasvoillemme viskautunut. Aivan kuin onni ei olisi myötä, tai sitten se on kasautunut heille, jotka sen kätkeä osaavat.


Onnellisuus on voimavara,

 … jonka myötä jaksaa kapeikoista ja ahdingoista seuraavalle pysäkille, jossa pieni onninen voisi hapettaa hengähdystään. Hengähdystauolla pitäisi ladata akkuja, mutta miten lataat kun virtaa ei ole. Onni on virtaa elämälle. Luottamus jaksaa ladata odotusta onnen osalta.


Kansalaisten on voitava luottaa edunvalvojiinsa,

 … jotka hän kerran neljässä vuodessa valitsee. Luottamuksessa on tapahtunut romahdus, ja on oletettavaa, että äänestävä 8] kansa sen myös valinnoissaan näyttää. Emme ole pysähtyneitä, kun eduistamme on kysymys. Etu ja hyöty ei ole epätasainen onnen jakautuminen.


Työ vapauttaa turhalta tekemättömyyden vapaa-ajalta

Tekemättömyys ei ole onnea, onni on kokemus tarpeellisuudesta, mitä voi muille tuoda ja suoda. Tarvitsemme osallistumista, työtä 9], hyväksyntää ja mukanaoloa – se on onnea, joka ei maksa mitään.


Meille huudetaan kasvuhokemaa kaikista tuuteista –
[ Muutammeko kasvuhokeman toimeliaisuudeksi ~  http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/03/kasvuhokeman-mahdottomuus-kay-luonnolle.html -  ]

 … sen uskotaan tuovan onnea, koska ’lisää, enemmän ja nyt heti’ koetaan täyttymykseksi, jossa ei tarvitse pysähtyä miettimään onnellisuuden kaikkia arvotekijöitä.


Onni on pelastus ja helpotus

Onneen pitäisi olla jokaisella oikeus, sehän ei maksa mitään. Onneton on usein yksinäinen, koska hän ei halua oloansa julki tuoda – häpeänä tai vajaana jostain sellaisesta, mikä meille kaikille lähtökohtaisesti on oikeutena annettu. Kerrotaan rakkauden olevan onnen korkein sija.


Onni lähtee luottamuksesta

Luottamus syntyy koetuista teoista. Teot eivät ole usein vastanneet puheita, joihin luotimme. Luottamuskato kyynistää, ja kyynisyys etäännyttää onnesta. Etääntynyt onni on kuitenkin helpompi tavoittaa kuin kadotettu onni. Onni syntyy tunteesta ja parhaiten tunnetta saa luottamuksesta, välittämisestä ja osallistumisesta johonkin yhteiseen.


Kansakunta on nyt tärkeän yhteisen asian edessä, on mahdollisuus tehdä valinta

Se ainoa valinta, jolla voimme todellisuudessa vaikuttaa. Yhteishenki lähtee sekin luottamuksesta johonkin sellaiseen, joka luo itsenäistä tahtoa ja tekoa omien asioidemme kuntoon saattamiseksi. On aika ottaa ohjat käsiin ja valita itsenäiseen elämään mahdollistava tie.

Tie on nyt auki – me voimme vaikuttaa, juuri me itse, huomiseen, jossa omien sisäisten asioidemme hoito on pääasia, omalla tavalla, omin välinein ja keinoin.


Tavoitelkaamme jatkuvan kasvuhokeman sijasta kestävää tyytyväisyyttä, toimeliaisuutta, ”oloa ja eloa vähempään” 0], mutta henkisesti väkevämpään huomista. Kansakunta on juuri niin eheä, kuin on sen omaehtoinen itsenäisyys päättää omista asioista. Päätös on kohta Sinun käsissäsi. Valitsetko tien, joka on tavoittelemasi onnen näköinen?


PS

26. marraskuuta YLETV1 esitti ajankohtaisohjelman ”Vaalien välissä – Pätkähallituksemme kuntotesti”, tilanteestamme nyt ja huomenna – kaikki eduskuntapuolueiden puheenjohtajat olivat koolla – yhtä aikaa. Mitä me kansalaiset eli äänestäjät saimme, no – paljon puhetta, tyhjiä lauseita ja olemattomia sanoja – pääsääntöisesti. Yksikään ei ollut pohtinut asiaa kansalaisyhtenäisyyden pohjalta. Oli vain eräs asia, joka yhdisti enemmistöä – se oli sukupuolineutraali avioliitto … mutta hyvä näinkin, sillä se toi onnen tunnun heille, jotka haluavat miehenä itselleen miehen vaimoksi, ja naisena naisen mieheksi. Tämä on onnea – näin haluavilleen.

VIITTEET

4] Kansalaisaloitteet luovat kansalaisliikkeitä! ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/03/voittajat-muistetaan-haviajat-katoavat.html -
6] AAA´n tarina ja pyrkyryys ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1137511 – [6119]
7] Suomessa on nyt yli 330.000 työtöntä, joista yhä useampi on nuori ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/07/tyo-teettajaansa-kiittaa-kohti.html -
0] Gaia kuumenee – vähennetäänkö kulutustamme? ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=880405 – [34368]

EXTRA

Työ velvoittaa – inhimillisyys odottaa osallistumista ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/08/tyo-velvoittaa-inhimillisyys-edellyttaa.html -



Ilkka Luoma


AL   IL    Vf    Pz    BL    - BLOG 44521
---27112014---


doc.: Onni_27112014 – Microsoft Word Starter
540 | 745  ... 824.

Ei kommentteja: