torstaina, elokuuta 28, 2014

Olemmeko ensi viikosta uhka ja viholliskandidaatti?

Maamme Stubb ykkönen hallituspätkä – on vääntänyt budjettia ensi vuodelle. Riittääkö konsensus talouden alakierteessä 1], kun vientimme sakkaa, kansakunta repeytyy kahden kerroksen väeksi ja nuoriso kipristelee, kun ei ole jokaiselle kuuluvaa työtä – työ ei ole enää valtion erityisessä suojeluksessa.


Edellä olevien pohdintojen sijaan innostuttiin kaivamaan naftaliinista MoU – Naton kanssa ’yhteinen ymmärrys’ isäntämaasopimuksena allekirjoituskuntoon – kiire on kova, sillä Ruotsi tekee saman, vaikka heidän parlamenttivaalit ovat jo ovella. Niin ruotsalaisten kuin suomalaisten kansanenemmistö vastustaa natoliitosta.

”Maamme hallitus ilmoitti, että se allekirjoittaa Memorandum of Understanding [MoU] – muistion yhteisestä ymmärryksestä Naton kanssa. Tuo allekirjoitus tuottaa pyydettäessä (kysyttäessä kansalta mitään!) sotilaallisen avun ja Naton nopean toiminnan taistelujoukot Suomeen – vaikkapa läpikulkuna hyökkäykseen Karjalan kannakselle ja Pietariin” –Ilkka Luoma sosiaalisessa mediassa 28082014


Koko hallitus huutaa nyt yhteen ääneen,

ettei se ole liikahdus natosopimuksen suuntaan, liittyminen tavoitteena – tosiasia on se, että näin tällä allekirjoituksella Suomi siirtyy lähemmäksi sodanuhan ja sodan esiastetta – Venäjän näkökulmasta.

Onko meillä kansakuntana varaa tämän tyyppiseen lähentymiseen Natoa kohtaan – jää todellisuudessa seuraaviin eduskuntavaaleihin ratkaistavaksi, jolloin kansalla on mahdollisuus vastata tähän hallituksen tulevaan allekirjoitukseen.

Tässä samassa yhteydessä  Perussuomalaisten de facto johtaja puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö astui natotielle, vaikka persut edellisistä vaaleista ilmoittivat tiukan natovastaisuuden – tämäkin varmaan muistetaan seuraavissa vaaleissa – kuten ”perseenkin” myyminen …  –PS-puheenjohtaja ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Timo Soinin julkisuudessa perseen myymättömyysilmoitus.


Hallitukseltamme kohtalokas arvoratkaisu?

Hallituksemme tekee nyt pitkään tiedetyn asian osalta konkreettisen arvoratkaisun – valitsemme lännenmiehen tien, vaikka sotilaallisesti liittoutumattomana (kuten asioista otteensa kirvoittanut eduskuntamme ulkoasianvaliokunnan varapuheenjohtaja Pertti Salolainen (Kok.) – näillä sanoilla maalailikin; … meillä olisi oltava mahdollisuus operoida ja harjoitella myös idänmiehen eli Venäjän kanssa sotilaallista yhteistyötä!


Vikuroivat ja keulivat natomopedit!

Mitähän tältä osin poliittisen otteensa kadottanut Salolainen tällä sotilaallisella liittoutumattomuudella oikeastaan tarkoitti? Tässä itse allekirjoitettava Nato MoU saatteineen ~ http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=11538 – ja tässä arvattavasti itse Sopimus ~  http://hogskolene.forsvaret.no/english/Documents/AJP-4.5%20HNS%20-%20MAY%202013%20edb%20v1%20e.pdf -  [r]


Asemamme sotilaspoliittisella kartalla muuttuu ”peruuttamattomasti”

Ensi viikolla allekirjoitettava MoU Nato-sopimus muuttaa ratkaisevasti asemaamme siihen ainoaan ilmansuuntaan, josta voisimme odottaa ”vihollista”. Me voimme täällä ”salolaisina ja jussiniinistöinä” hymistellä mitä tahansa sotilaallista liittoutumattomuutta, kun puolueettomiakaan enää ole. On suorastaan naivia kuulla noinkin kokeneilta poliitikoilta (Jussi Niinistöä lukuun ottamatta) aamun 28. elokuuta YLE TV1:ssä ollutta pyhäkouluhymistelyä –

 …  tosiasia on se, että teemme helpommaksi päästää Naton sotajoukot maahamme läpiajomatkalle vaikkapa Karjalan kannakselle … kumpikaan edellä mainituista herroista ei oivaltanut kertoa ketkä mahdollisesti sitten pyytävät natosotajoukkoja maahamme – uhan edessä ja minkä uhan. Onko pyynnön esittäjä 1) istuva hallitus, 2) eduskunta vai 3) kansanäänestyksellä varmistettu presidenttipäätös yhdessä eduskunnan kanssa?


Entä itse seuraava natosiirto?

 …  (vanhan kaavan mukaan, kun sanot A, on sinun sanottava B ja niin edelleen C …) – kun haetaan Natoon jäseneksi, jolloin viimeistään olemme Venäjälle uhka ja viholliskandidaatti – nythän me olemme natoton kauppakumppani EU-maana, joka voisi olla lisäksi  EU-joustavoitetussa sveitsittymiskehityksessä 2] venäjäasiantuntijaksi kehittyvä uskottava taho - EU:n ja muiden valtioiden käyttöön, kun hankalia sovitteluneuvotteluja on järjestettävä ja ohjattava – tämä tie natottomuutena olisi säästämässä meidät tuomiopäivän ydinsaastepilviltä [!], sillä …

Tosiasia on se, että Nato muuttuvassa (julkitulleet ulostulot tulevan 2014 huippukokouksen muutosprosesseista) tilassaan on Venäjän – ehkä Kiinankin [?] viholliskandidaatti ja ilmiselvä uhka. Joka tapauksessa Nato on kahtiajakaja ja maantiedepolarisaation toinen napa. Toteutuuko mahdollisesti tlaous- ja sotilaskaava ’Kiina + Venäjä > USA + EU’ –jää nähtäväksi 2]. Tämän myötä meidän kannattaa pohtia vakavasti alla olevaa kirjoituspätkää ---  [julkistettu sosiaalisessa mediassa 280802104][Ilkka Luoma]


 ... tosiasia on se, että Nato ei missään olosuhteissa voita Venäjää
[ tässä hiukan laajemmalla ja pidemmälle menevällä perspektiivillä sellaista, joka voi kuitenkin olla mahdollista ]

eikä Venäjä USA:ta ja USA:n johtamaa Natoa, sillä molemmilla on riittävä arsenaali ydinaseita tuhoamaan molemmat - tämä on se toinen ydinkohta, minkä suomalaiset suurena enemmistönä ymmärtävät, kun vastustavat Natoa.


Jos olemme Natossa - olemme varmasti  suursodan ydinsaasteenpilvessä,

mutta olemalla ulkopuolella saamme "vain" Pietarin laskeumat päällemme (hiukan sarkastisesti ilmaistu). Tämä edellä mainitun häviämisen tasapelin ymmärtävät molemmat - niin USA kuin Venäjä, joka myös toivoaksemme torjuu totaaliydinsodan mahdollisuuden.

Lopuksi voitaisiin todeta, ettei kumpikaan osapuoli tyydy konventionaalisen totaalisodan häviämiseen, vaan ydinasearsenaali otetaan käyttöön, ja tämä toivoaksemme torjuu totaalisen perinteellisin asein sodanmahdollisuuden Tätä asiaa ei vähemmistöpoliitikkomme ymmärrä, mutta kansan vähintäänkin 60 prosentin enemmistö ymmärtää sen sisuksiaan myöten. Voidaanhan sanoa, että erikseen ovat ne ’ruumiiden pesijät kuin niiden tekijät’.

Siispä kiinalainen vanha sananlasku "Ellet voita vihollistasi - tee siitä ystävä" sopii kuin nenä päähän.

Olemme tekemässä kauas kantavaa arvovalintaa,

joka ei jää missään tapauksessa huomioimatta. Rikomme pitkän historiamme itä-länsikonsensukset, vaikka sijaitsemme idän ja lännen vedenjakajalla – samalla kun olemme itse suomalaisina niin lännestä kuin idästä.

Jotenkin tulee mieleen 1939 hallituksemme jääräpäisyys Neuvostoliiton Josif Stalinin maanvaihtoehdotuksiin, jotka näin jälkeenpäin katsoen olisivat olleet alkuasetelmissaan sangen suopeat. Tuolloin 1939 ei kuunneltu sellaisia venäjä-neuvostoliittoasiantuntijoita kuin C.G.E. Mannerheim, J.K. Paasikivi ja Rudolf Walden – loppu onkin historiaa …


Yllä olevalla arvovalinnalla menetämme ainutlaatuisen aseman –

 … ja kaikki tämä kansamme enemmistön edessä vähemmistöjunttaamisena – kuuntelematta äänestäjiä. Onkin varmaa, että seuraavat eduskuntavaalit, jopa ennenaikaisina ovat natovaalit, sillä kansa haluaa viimeistään vaaliuurnilla sanoa oman mielipiteensä.


PS Herää väkisinkin kysymys kuinka vaikeaa meidän on ymmärtää täällä lännen ja idänkin vedenjakajalla slaavilaista mielenliikettä, historiaa ja asenneilmastoa, kun koetaan ”alemmuutta” kulttuuririkkaana venäläisyytenä ja haluttaisiin olla kavereita siten, että arvostetaan ja kunnioitetaan heidänkin ajatuksiaan ja päämääriä ~  http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/03/lannenmies-ei-saata-ymmartaa.html   –

PS2 Ukraina, slaavien keskinäisenä eripurana päätyen sisällissotaan, laukaisi kierteen, johon USA:n, EU:n ja Naton ei olisi pitänyt puuttua –nato- ja EU-laajentumiselle olisi pitänyt panna stoppi ennen Ukrainaa, ja toimia kuten oli sovittu idän ja lännen välillä, kun manner-Ukraina sai vapautuksen romahtaneesta Neuvostoliitosta … ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/05/kalitsian-haamut-ukrainan-yosta.html -

PS3 Ravinnosta, maakaasusta ja energiasta tässä on paljolti myös kysymys … ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/05/kaasua-komissario-putin.html -


Ilkka Luoma

AL  IL  Vf  BL  - BLOG 41066
---28082014---

Ensi viikosta eteenpäin olemme uhka ja viholliskandidaatti

doc.: nato_ymmarryssopimus_28082014 – Microsoft Word Starter

921 sanaa

keskiviikkona, elokuuta 27, 2014

Alex Stubbin jenkaamasta Natosta - turvaa vai turvattomuutta?

(Pääministeri Alexander Stubb [Kok.] ylläpitää vahvana ja päällimmäisenä päämääräänsä saada suomalaiset Natoon – se sijaan, että kiinnittäisi huomiota kansakuntamme henkiseen tilaan, kaupalliseen kilpailukykyymme, ihmisten syrjäytymiseen, vientiteollisuutemme sakkaamiseen ja kansataloutemme todelliseen tilaan 1] – onhan Alexilla koko lainsäätökoneisto käytössään!)

Kuuluisa Maslow järjesteli  järjestykseen tarpeitamme – ensimmäiseksi kohosi välitön hengittäminen ja ravinnon saanto, mutta lisääntymisaktiviteettien jälkeen kohosi asteikolla seuraavaksi turvallisuuden tunne. Täyttääkseen tätä turvallisuuden kuvitelmaa – on nyt Kokoomuksen ajamana luotu näky natoturvallisuudesta ja sen vahvuudesta maallemme.


Harhaanjohtavia väittämiä?

Natosta ei kuulemma ole riittävästi keskusteltu 2] (ollen eräs puhutuimmista aiheista kansalaisten keskuudessa), nyt kuulemma Natosta ei olla keskusteltu asianmukaisesti (kansalaisten joukossa on paljon asiantuntijoita, jotka ovat läpivalaisseet Naton hyvät ja huonot puolet kansakunnallemme). Ja lopulta nyt – juuri ennen vaaleja (natovaaleja?) luodaan jälleen uhkaa Venäjästä 3], jotta ”uppiniskaisesti” Natoon suhtautuvat kansalaisemme saadaan ”ruotuun ja ojennukseen”.

Kansalaiset noin 60 prosentin jatkuvalla haastattelutuloksella vastustavat Natoa ja liittymistä kannattaa noin 17-27 prosenttia – riippuen tutkimusajankohdasta ja kysymyspainotuksesta (-ohjauksesta?). Syy vastustukseen lienee kansalaisten taholta selkeä – sillä me tavalliset ihmiset, jotka lopulta aina ”ruumiit pesevät”, kun ne toisaalla on tehty -  perustamme mielipiteemme seuraavasti:


Nyt olemme  sotilaallisesti sopimuksettomassa tilassa - liittoutumattomana,

 siis olemme oletusuhallemme Venäjälle kauppakumppani ja viime aikoina jopa välittäjä ”itä-länsiotteluissa” 4] – muun muassa Ukraina/ presidentti Niinistö. Olemme siis Venäjälle mahdollisuus löytää yhteys länteen, jota Venäjä osaltansa tarvitsee. Tosin venäläisten katseet ovat jo suuntautuneet itään 5].


Vahvuutemme on siis EU-joustavoitettu sveitsittyminen

Tähän vahvuuteen liittyy neuvottelusukkulointi maastamme, joka sijaitsee idän ja lännen vedenjakajalla, ja olemmehan niin itää kuin länttä (ehkä jostain kulmasta enemmän länteen 6] – vanhan ruotsivaikutuksen vuoksi). Olemalla ”natoton” valtio, on itäinen rajamme rauhallinen, jopa unelias. No, aika-ajoin nostetaan mediaähkynä venäläisten lentokoneiden oletusloukkaukset pinnalle 7] – monien tajuamatta, miten kapea tuo Suomenlahden kansainvälinen lentoväylä on.


Mikäli taas olisimme Natossa, olisimme uhka ja viholliskandidaatti Venäjälle

Tässä kohtaa on se kansakunnan järki- ja  kansalaisviisaus 8]  tajuta asemamme maantiede, historia ja tosiasiat paasikivimäisesti. Me emme halua vahvoja venäläisasevoimia rajoillemme, emme taktisten (ydin)ohjusten maalituksia, emmekä halua nato-ohjuksia ”savitaipaleelle emmekä virolahdelle”. Emme halua liekaan, jos jotain tapahtuu jossain muualla natomaassa tai natomaan tukikohdassa.


Natoa perustellaan turvallisuudella

Se voi olla totta, kuvitelma ennakkoturvallisuudestamme paranee [?], mutta se tuo todellisessa konfliktissa massiiviset ennakkoiskut – erityisesti niihin natomaihin, jotka ovat Venäjässä rajallansa kiinni. Me olemme miltei Pietarin kyljessä – jatkuen siitä 1200 kilometriä, ja siinä on se heikko kohta, jonka Nato toisi maallemme. Venäjä puolustaa kynsin hampain Pietaria – entistä Leningradiakin 900 päivää – hirvittävin menetyksin, antautumatta. Tämän tietää niin Saksa ja paasikivimäinen suomalainen, joka historiansa tuntee.


Kuolan niemimaan tärkeys Venäjälle

Emme saa kokonaisturvallisuutta unohtaen vähätellä ”kiinnioloamme” Kuolan niemimaassa, jossa sijaitsee Venäjän strategiset ydinsukellusveneiden tukikohdat – niiden veneiden, joita kutsutaan ”tuomiopäivän” veneiksi – voimme olla varmoja, että Venäjä puolustaa kynsin hampain Kuolan niemimaata, ja meidän raja on pitkä verrattuna esimerkiksi natomaa Norjaan.


Koillisväylän huominen tärkeys!

Samalla meidän on muistettava, että noilta Kuolan vesiltä alkaa huomisen kauppareitit Aasiaan ja maailman suurimmille markkinoille. Venäjä tulee pitämään tiukan otteen ”rannikkoliikenteestään” ja puolustusvyöhyke alkaa jo viereltämme Ala-Kurtista – Venäjä on vahvistanut jo nyt Ala-Kurtin puolustuslohkoa.
Turvallisuusasioitamme seuraavat kansalaiset ovat näistä kaikista edellä mainituista hyvin tietoisia, eikä ole siis ihme, että gallupit kertovat toinen toisensa jälkeen natovastaisuudestamme – Natoon jenkaamisista huolimatta 9].


Meidän on syytä keskittyä erikoisrooliimme,

kuten Stubb sanoo meidän saavan lisäroolitusta Natosta, kun Afganistankin loppuu 0]. Kansakuntamme ei näe asiaa näin, vaan valveutuneet kansalaisemme näkevät tilanteen historian, kaupan ja kulttuurien vuorovaikutuksena ja roolimme venäläisten yhteydenpitoreittinä toistaiseksi tarpeellisiin länsimaihin ja lännenmiehiin.

Olemmeko ystävällisiä vai houkuttaako raha olemaan vieraskorea?

Yllättäen venäläiset turistit kertovat meidän olevan ystävällisiä ja rehtejä heitä kohtaan – näin varmaankin on, sillä äänessä ovat vain ”pahat kellot” – vähemmistössä olevat russofobistit, joilla arkirealismi ei yllä venäläispelon ylle  X], vaan Venäjässä nähdään kaikki Haadeksen pedot – mitä mielikuvituksellisimmilla perusteluilla – unohtaen esimerkiksi sen, että itsenäisyytemme saavutettiin juuri idästä z].


Yllä on koetettu kertoa perustellusti miksi kansalaisemme vastustavat Natoa –

emme tarvitse perusteluihin kovinkaan paljon lukuja natokustannuksista, koska jo ”suuri kuva” torppaa sopimusneuvottelut yhtälön osana, joka nostaisi  meidät Venäjän näkökulmasta viholliskandidaatiksi nykyisen jopa välittäjäroolin asemasta!


PS. Pitäisikö Alex Stubbin keskittyä alussa mainittuihin kotimaa-asioihin ja pitäisikö hänen osata oivaltaa, että turvallisuustilamme on jo nyt paras, mitä Venäjän rajalta on saatavilla. Lisätään Alexin ”to do” –listalle vielä nuorisotyöttömyyden, revenneet tuloerot, yksinäiset vanhukset kallistuneessa ikäpyramidissa ja koulukiusaamisen massiivisen lisääntymisen ja kiusaajien siirtymisen myös työelämään. Olisiko kansallisen identiteetin haku ja halu vielä jotain enemmän kuin myselfie-twiitit sosiaalisessa mediassa?


VIITTEET
1] ”Onko Suomi kuin uppoava laiva?” –PRIMA –lehti 2013 ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1008472 – [1912]
2] Allekirjoittaneen natokirjoituksia vuosien varrelta ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/search?q=Nato -
3] Vaalien alla Venäjästä luodaan aina uhkaa! ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2007/03/miksi-juuri-vaalien-alla-venjst.html -
5] Lännenmiehen pelkokerroin ”Kiina + Venäjä > USA + EU” ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/163220-kiina-venaja-usa-eu -
6] 3 x Venäjä – ”itää ja länttä suomalaisissa! ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/149272-venaja-venaja-ja-venaja -
7] Miksi venäläinen lentokone ylittelee rajojamme? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2005/08/miksi-venlinen-lentokone-ylitt-suomen.html -
8] Kansalaisviisaus pitää meidät erossa Natosta ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1029728 – [14808]
0] Miksi me olemme Afganistanissa? ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1048804 – [2353]
x] Emme pelkää – ehkä olemme epäluuloisia? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2005/10/suomalainen-ei-pelk-venj-jnteen-voi.html -


EXTRA



Ilkka Luoma


AL  IL  Vf  BL  BLOG 40830
---26082014---

doc.: eu_joustavoitettu_sveitsittomyys_26082014 – Microsoft Word Starter

839 sanaa.

tiistaina, elokuuta 26, 2014

EU-joustavoitettu sveitsittymisemme!

Suomalainen ’sveitsittyminen’ aluillaan, ja osakeino pelastaa Venäjän kasvot?

( …EU- Eurooppa odottaa, mitä on, tässä epävirallisesti rauhanmahdollisuuksien tunnusteluksi tituleeratusta tapahtumasta odotettavissa – miksi presidenttimme valikoitui ja mitä kansalaisten taholta oli toivottu 1] … )

Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö matkusti Sotshiin tapaamaan Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia. Samaan aikaan näyttää siltä, että Itä-Ukrainassa separatistit ovat jäämässä häviölle USA:n aseistamalle ja rahoittamalle Kiovan armeijalle.

Edelleen samaan aikaan Ukrainan rajan on ylittänyt venäläisen humanitäärisen avustuskolonnan etujoukot – varmistukseksi ja suojaksi, jottei kolonnaa ryöstetä tai pommiteta – jotta avustukset saadaan niitä tarvitseville eli Itä-Ukrainan siviiliväestölle, lähinnä venäläismielisille. Olihan Putin luvannut huolehtia ”omistaan” rajojen ulkopuolellakin.


Onko nyt tapahtumassa venäläisen ruletin viimeinen jakso – 2]

suuri bluffi, vai onko niin, että avustussaattue onkin oikeasti viljaa, juomaa, lääkkeitä, generaattoreita ja niin edelleen …? Jos näin, niin nyt ei ole aikaa jaaritteluneuvotteluille – ’juupas - eipäs’. Nyt ei ole aikaa pohtia ylpeyttä ja kostonhimoa – kostoa Kiovalta ja ylpeyttä Moskovasta. Siviilien hätä ei enää odota Luhanskissa ja Donetskissa!


Niinistö on pohtinut pitkään asemaansa maastamme käsin,

olemmehan idän ja lännen vedenjakajalla, olemme itää ja länttä 3] – olemme lisäksi niitä harvoja ei-natomaita EU:ssa, mutta ennen kaikkea olemme Venäjän rajanaapuri ja meillä on kunniakas kokemus myös venäläisestä voimasta ja erityisesti meidän omasta sisusta, kuinka omaa maata puolustetaan.


Putin on sanonut arvostavansa suomalaisten omaa päätöstä liittyen natokuvioihin

 … Putin tietää kansakuntamme suuren enemmistön olevan Natoa vastaan – vuodesta toiseen, jatkuvasti – ollen niin, että Natoa kannattaa vain lähinnä kokoomuslaiset – natokannattajien määrä on ollut 17-27 prosentin luokkaa.

Putin vaikutti aikanaan Suomen Turussa ja hänellä on erinomaisia kontakteja edelleen massaamme. Kokoomusta lähellä oleva taustavaikuttaja Anders Blom, oli muuten ainoa henkilö Putinin virkaanastujaisten yksityistilaisuudessa, meiltä Suomesta. Kansallemme ei ole luonnollisesti kerrottu kaikkea mitä taustalla tapahtuu.

Onko Suomella ja Niinistöllä nyt se kuuluisa tuhannen yksikön paikka?
Tiemme voisi aiemmin meitä pilkatun suomettumisen sijasta ”sveitsittyä” – hiljalleen ja rauhallisesti, kokemusta ja luottamusta hankkien ylivertaiseksi venäjäasiantuntijaksi lännen käyttöön. Tiedämme, että länsi joutuu kamppailemaan vahvasti talouskaavaa ”Kiina + Venäjä > USA + EU” 4] vastaan, peläten sen muuttuvan jopa sotilasvoimakaavaksi.


Voimme olla portti itään ja portti länteen –

 … niin kiinalaiselle kuin venäläiselle kulttuurille. Maailma ei ole vain läntistä kulttuuria, se on itse asiassa vähemmistö, vaikka sen maapalloyhteisten varantojen käyttö on ollut pitkään ylivertaisella tasolla. Maailma on astumassa nyt idän vuosisadalle ja erityisesti Kiina antaa hillintää liialliselle jenkki-maailmapoliisiroolille. Venäjä lyöttäytynee mieluusti Kiinan piiriin – he voivat ainakin antaa kiinalaisen rahoituksen reaalivakuudeksi Siperian ja Baikalin veden.


Sauli Niinistö on nyt elämänsä paikassa

Meillä suomalaisilla on oikeus kahden välisiin neuvotteluihin ja konsultaatioihin, niin tekevät myös Saksa ja Englantikin – molemmat EU valtioita, Saksa itään ja Englanti Atlantin yli isoveljeensä USA:han.


Meillä tiedonvälitys on osin jopa demonisoinut idän

Ulkopoliittinen instituutti on luvattoman heikosti antanut analyysia, puolueetonta pohdintaa ja riippumatonta asiatietoa, mitä merkitsee maailmanmuutos, joka alkanee niin Lähi-idästä, Irakista kuin Ukrainasta.

Erityisesti UPI-FIIA ohjelmajohtaja Mika Aaltola *] on joutunut kansalaisten hampaisiin puolisokeana jenkkifilosofistina, joskin tänään 15. elokuuta 2014, ääni muuttui kellossa ja Aaltolankin saamat isälliset ohjeet niin ulkopolitiikan johdon - kuin kansalaisten taholta ovat purreet.
Hyvä näin – pieni ohjaus ja ”kurinpalautus” on aina paikallaan ja se puhdistaa kansalaisten luottamusta parempaan suuntaan – onhan UPI-FIIA eduskunnan valvoma kansalaisvaroin ylläpidettävä ulkopolitiikan tutkimuslaitos, johon kansakunnan olisi voitava luottaa.


Inhorealistien ja russofobistienkin taholta on herännyt epäilys,

että nyt pelataan Ukrainan tilanteella venäläistä rulettia ja Sauli Niinistö on ”suden suussa”, ehkä – todennäköisesti ei. Niinistö on kasvamassa valtiomiesmittoihin, ymmärtäen meidän erikoisroolin idän ja lännen rajalla.


Meille on nyt todennäköisesti muotoutumassa ainoalaatuinen asemakorotus –

 … muistammehan, että jo Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimusyksikkö BOFIT´in myötä – erityisesti tohtori Pekka Sutelan aikana, yksikkö kohosi korkeaan arvostukseen Venäjän ja Kiinan kansantalouksien arvioitsijana.

Nyt tämä BOFIT kehitys voisi saada lisäkaikua meidän ”sveitsittymisen” myötä. Saman aikaisesti  veljeskansamme virolaiset – ”eestittyvät” jenkkivaikutteiden ihailuun – saaden nyt esimerkiksi amerikkalaiset taistelupanssarivaunut maaperälleen, virolaisten mielestä kohonneen venäjäuhan vuoksi 5]

 … mitä muuten tapahtui, kun Kuubasta Fidel Castro pyysi muinoista Neuvostoliittoa apuun, kun USA käyttäytyi agressiivisesti 1960 – luvun alkutaipaleella Kuubaa kohtaan – jenkkipakotteet ovat jatkuneet jo 50 vuotta, ja Castro on edelleen kuubalaisten ruorissa 6]


Peitelläänkö nyt jotain vai onko Putin nurkassa?

Tiedämme kuitenkin sen, että alun alkaen väkivallan ja mellakoinnin alkaessa Kiovan  Maidan aukiolta, on noiden tapahtumien tutkimukset pahasti kesken. Odessa murhapolttoa ei ole enempää informoitu, eikä malesialaiskoneen alas ampumisesta edes USA julkista kaikkea satelliitti- ja vakoilutietoaan. Missä mättää, ketä suojellaan – niin tai näin, siviilien hätä kasvaa ja nyt rekat, niin idästä kuin lännestä kiiruhtavat Itä-Ukrainan suuntaan – kättä vääntäen tässäkin.


Paperitiikeri kiittää!

Voimme sanoa kuitenkin, että paperitiikeri EU Bryssel kiittää Niinistön oma-aloitteisuutta ja huojentuu, saihan nyt EU Suomena kasvot – henkilön, joka voi neuvotella[?]  Jo aikanaan oman sotansa saanut nuorempi George Bush oli ihmeissään, kun hän tapasi EU:n – parikymmentä johtajaa oli jonossa

 ”Puska” yksioikoisena jenkkinä ihmetteli, kun hän on ykkösjohtaja kotona omassa maassaan, niin kuka se täällä valkoisen rodun kehdossa oikein on – kun valtajärjestysnumeroitakin on ainakin 20:een saakka, eikä siitä järjestyksestä ole hajuakaan[?]

Venäläisten kanssa neuvotellaan kahden kesken – ei Venäjä mitään tällä pyri hajottamaan, vaan siellä tapa on tällainen. Meilläkin oli aika, jolloin kansallamme ja valtiollamme oli kasvot – yhdet kasvot, presidentti Urho Kaleva Kekkosen **] kasvot.



PS
Sveitsittymisellä’ tarkoitetaan kykyä ja halua olla puuttumatta suoralta kädeltä muiden sisäisiin asioihin ja ollen arvostelematta ainakaan ennen kuin puolueeton ja riippumaton tutkimus tapahtumien syistä on loppuun saatettu ja raportoitu uskottavalla tavalla.

Sveitsittymiseen kuuluu suvereenius olla omalla asialla – loukkaamatta muita osapuolia ja/tai kumppaneita. Sveitsittyminen on liittoutunutta puolueettomuutta ymmärtää monialaisesti tapahtumia ja nähdä erilaisten kulttuurien ja uskontojen kuin tapojenkin hankaukset, syntyvissä ristiriidoissa.

Hyvään sveitsittymiseen kuuluu korkea moraali omista asioista ja esimerkkinä olo oman kansallisen identiteetin vaalijana ja puolustajana. Kansakunta on identiteettinsä ja itsetuntonsa mittainen ja sieltä saadaan kestävä luottamus muiden käyttöön – hyväksymällä moniarvoisuus, kuitenkin kunnioittaen omaa perinnettä.

VIITTEET

EXTRA
Lännenmies yrittää luhistaa Putinin valtarakenteen ja Venäjän? ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1097438 – [2640]


Ilkka Luoma

Sent

Sent: Friday, August 15, 2014 12:51 PM
Subject: KANSALAISKIRJOITUS - Kuinka voisimme 'sveitsittyä' venäläisasiantuntijoina ...lännelle eduksi?

AL   IL  BL   BLOG   40168
---15082014---

doc.: vedenjakaja_suomi_15082014 – Microsoft Word Starter

1066 sanaa

maanantaina, elokuuta 11, 2014

Kuinka agressiivisesti lännenmies puolustaa kulttuuriaan?

(Pallollamme on meneillään useita konflikteja, napaisuuksien vaihtoa, leirien etsintää ja kulttuurien kuin uskontojenkin puolustamista ja hyökkäämistä ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=919214 - [4088] – miten selviämme läntisenä kulttuurina ja elämäntapana?) EXTRA

Media painaa nyt täysillä meillä Suomessa lännen ja idän vastakkainasettelua. Vastakkain panemista painaa myös eduskunnan riippumaton ulkopolitiikan tutkimuslaitos UPI-FIIA 1]. Hallituksen pääministerikin avoimesti heittää peliin omia mielipiteitään – vaikka sai pätkäkomennuksen perintönä, ei kansan valintana. Edeltäjähän pakeni Brysseliin 2], kun todellisuus on paiskautumassa kansalaistemme kasvoille.

Nato-kallupissakin painotus on selvästi vähemmistön leirissä – lööpit kirkuvat, että natokannatus on noussut huikeat yhdeksän prosenttiyksikköä – aina 26 prosenttiin saakka. Samalla sivulauseeksi jää natovastustus, joka on toistuvasti, useiden vuosien ajan noin 60 prosentin luokkaa.



Läntinen maailma aloitti oman laajentumisensa löytöretkistä, joita pian seurasivat ristin ja miekan laivat – vieden uskontoa, osin väkisin ja tuoden kultaa ja hopeaa kuninkaiden loputtomien velkojen tilkkeiksi. Me siis veimme paljolti myös agressiivisesti omaa kulttuuriamme ja tapojamme maihin, joiden kulttuurit olivat osin jopa vanhempia ja yhtenäisempiä kuin meidän.



Lännenmiehen kolonnialismi synnytti osaltansa nykyiset kehitysmaat 3]

ja kehitysmaastatuksista nousseet kehittyvät maat, jotka nyt ”bricseinä” 4] ottavat osaansa maapallon yhteisistä varannoista, jotka ovatkin olleet eurooppalaisen länsirodun kulutusjuhlan pääroolissa – siis halpaa energiaa ja raaka-ainetta omaan jatkojalostukseen, joka taas loi meille nykyisen vaurauden.



Tänään maailmalla on vastakkainasettelua useammassa kohteessa

on Ukraina 5], on Syyria 6], on Irak – edelleen Lähi-itä 7], juutalkaisina ja islamisteina, jihadisteina ja äärijuutalaisina - ”liebermanneina” 8]. On eräs yhteinen nimittäjä melkein kriisissä kuin kriisissä – se on USA, joka haluaa kynsinhampain pitää maailmanpoliisin roolia 9] – toistaiseksi ylivertaisen sotakoneensa avulla.



Me itsepäiset jurottajasuomalaiset kapinoimme hiljaa brysselin satraappia

jupisemme, mutta emme toimi. Pelkäämme, ja odotamme. Euro kiukuttaa-helpottaa, direktiivit närästää-ohjeistaa, mutta usko lännenmiehen kulttuuriin ja ajatusmaailmaan kuin toimintatapoihin on lujassa, nimenomaan meidän poliittisessa yläkerrassa – kuunteleeko se twiittiensä seasta aidosti kansaa, joka lopulta aina maksaa ne poliitikkojen tekemät virheet ja toisaalta nauttii heidän onnistumisistaan. Vaalien alla kuulosuojaimet poistetaan.



Suomelle on vakava kysymys itäisenä vaikutteena

Kansa tietää olevansa niin idästä kuin lännestä 0]olemme vedenjakajalla. Presidentti Sauli Niinistökin puhuu jo arvovalinnoista, kallistuessaan kokoomuslaisena länteen, vaikkakin selostaa vuoropuhelua itään. Herää lopulta kysymys pyllistääkö presidentti itään kumartaessaan länteen - ”mehän seisomme EU-linjassa”, … vaikka olisivatkin väärässä, ja kuka tämänkin lopulta määrittää!



Natokysymys on myös arvo- ja turvattomuus-/ turvallisuuskysymys

Natosta on niin paljon kirjoitettu *], että tyydytään vain yhteen argumenttiin. Mikäli Suomi pysyy sotilaallisesti liittoutumattomana, pysyy 1200 kilometrinen itärajamme kevyesti varustettuna – Venäjän puolelta; emme ole heille sotilaallinen uhka, emmekä viholliskandidaatti. Jos taas kuulumme Natoon, olemme ilmiselvä uhka ”natovoimana” ja siirrymme samantien viholliskandidaatiksi. Arvaan, että juuri tämä argumentti pitää kansamme natovastustuksen jatkuvasti korkeana **] – noin 60 prosentin osuudella – natokannattajiahan on tyypillisesti 17-26 prosentin luokkaa.



Tänään kansa käy arvokeskustelua vedenjakajalta
(… ainakin Sveitsissä tämä keskustelu kuunneltaisiin ja laadittaisiin ehkäpä useampi kansanäänestyskin ...)

Emme olleet ruotsalaisia, emmekä tulleet venäläisiksi – olkaamme siis omanlaisiamme eurooppa-suomalaisia” -tähän lauseeseen nojaavat ne suomalaiset, hiljaiset suomalaiset, jotka tämän maan pitävät pystyssä. Samalla tämä katajainen ja arjessaan terävä-älyinen kansa on ymmärtänyt jo kansakoulusta lukien, että Eurooppa jatkuu Uralille saakka.


VIITTEET
1] UPI-FIIA´an puolueellisuus vai riippumattomuus? ~ http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/suomessakin-it-l-nsi-vastakkainasettelu-jota-upi-fiia-vahvistaa -
2] Todellisuus paljastuu – Kataisen Brysseliin pako ennustettiin oikein ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/01/soten-vaikeus-ja-kreikan-helppous.html -
3] Olemmeko velkaa kehitysmaille? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/11/ymparistovelkamme-kehitysmaille.html -
4] BRICS -valtiot ~ http://en.wikipedia.org/wiki/BRICS -
5] Ukrainan aktiivinen vähemmistö ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/01/ukrainan-aktiivinen-vahemmisto.html -
6] Kuka sitä Syyrian sotaa oikein lietsookaan? ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=952149 - [19239]
7] Suomen laajin Lähi-itä keskustelu Tiede -lehden keskusteluista – asiaa, roskaa, faktaa, mielikuvitusta, paatosta ja intohimoa kuin tunnepitoisuuttakin ... yli 17000 kommentilla ja 1,16 miljoonalla lukukerralla ~ http://www.tiede.fi/keskustelu/7703/ketju/eiko_israel_nae_rauhanmahdollisuutta_aitansa_takaa - [17087 | 1168151]
8] Sotahauka Avigdor Lieberman ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=985246 - [13571]
9] Maailma tarvitsee Kiinan hillitsemään maailmanpoliisia ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=954920 - [11719]
0] Suomalaiset ovat niin idästä kuin lännestä ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/05/suomi-on-niin-idasta-kuin-lannesta-emme.html -

*] Natoa ”tykinputket punaisina” ~ http://puheenvuoro.uusisuomi.fi/search/apachesolr_search/Nato?filters=uid%3A23 - [339]
**] Kansalaisviisaus pitää meidät erossa Natosta! ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1029728 - [14163]


PS.
Natokeskustelussa on havaittavissa kaksi aikapositiota, joissa on haettu alitajuista jenkaa Natoon liittymiseksi. Ensimäisessä aallossa kansakuntaa syytettiin siitä, ettei Natosta puhuta, eikä keskustella … no, kansa oli jo natoasian itselleen selvittänyt, keskustellut, jutellut, väitellyt ja puhunut riittävästi – kun tämä aikapositio ei purrut siirryttiin seuraavaan -

Meidän on päästävä pois tästä intohimoistavasta ja tunnepitoisesta juupas-eipäs jaagaamisesta; nyt on esille otettava faktat, tosiasiat ja selvitykset ...” -tässäkin enemmistökansaa ruoskittiin. Kansalaistemme enemmistöstä löytyy varmasti henkilöitä, jotka tietävät mitä Nato on ja näistä asioista on kirjoitettu, puhuttu, faktoitettu taustoja sekä selvitetty mistä kaikkiaan on kysymys, kun Isänmaatamme puolustamme parhaalla tavalla – huomioiden paasikivimäisesti tosiasiat.

PS2
Kansalaiset odottavat edelleen vastausta esitettyyn kysymykseen turvallisuudestamme --- ”julkinen kysymys tasavallan presidentille – Sauli Niinistölle ja pääministeri Alexander Stubb´lle:

Otetaanko turvallisuustutkimukseen mukaan itsellisyys -, Ruotsi - , Pohjoismaat – ja natovaihtoehtojen rinnalle venäläinen ulottuvuus eli turvallisuuspoliittinen selvitys miten se sujuisi Venäjän kanssa, ja toisiko se millaista hyötyä/ haittaa ja perusturvaa kansakunnallemme?” On helppo arvata, että tähän kysymykseen natovastainen kansamme 4] haluaa teiltä selkeät vastaukset.

EXTRA
Läntisen maailman salaseura Bilderberg on kohtauspaikka ja kohtaus monille - ei mitään ulos, mutta sisällä olija vihkiytyy rahaan ja valtaan (money and power). Bilderberg todennäköisesti ja leppoisasti määrittää ystävällisellä, mutta määrätietoisella tavalla miten suuren rahan edessä kokemattomat kansan valitsemat poliitikot ja lehtimiehet asioitansa hienokseltaan värittäen eteenpäin vievät, jotta lännenmiehen kulttuuri, hegemonia ja talousvalta säilyvät idän uhkaavasta aallosta huolimatta - unohtamatta uskonsotia, jotka uskoksi kätketään ja palomuuriksi suuntaan tai toiseen asetetaan. ~ [YLE/MoT ~ http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/08/08/salaseura-koolla-60-vuotta - ]



Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.blogspot.fi
https://www.facebook.com/first.ilkka

Cc: merja.kyllonen@europarl.europa.eu ; paavo.arhinmaki@eduskunta.fi ; eero.heinaluoma@eduskunta.fi ; Sasi Kimmo ;arto.satonen@eduskunta.fi ; taru.tujunen@kokoomus.fi ; juha.sipila@eduskunta.fi ; hannu.raikkonen@teliasonera.com ; jussi.niinisto@eduskunta.fi ;olli.rehn@europarl.europa.eu ; paavo.vayrynen@europarl.europa.eu ; jouni.backman@eduskunta.fi ; jyri.hakamies@ek.fi ; carl.haglund@defmin.fi ; timo.soini@eduskunta.fi ; pertti.salolainen@eduskunta.fi ; antti.rinne@vm.fi ; pekka.haavisto@formin.fi ; erkki.tuomioja@formin.fi ; sixten.korkman@aalto.fi ; pekka.himanen@aalto.fi ; pekka.sutela@lut.fi ; teija.tiilikainen@fiia.fi ; mika.aaltola@fiia.fi ; hanna.smith@helsinki.fi ; jyrki.katainen@ec.europa.eu ; alexander.stubb@vnk.fi ; presidentti@tpk.fi

Sent: Monday, August 11, 2014 9:44 PM
Subject: KANSALAISKIRJOITUS - Kuinka agressiivisesti lännenmies puolustaa
kulttuuriaan?




AL IL Vf BL BLOG 39790
---09082014---

doc.: lannenmies_ahdingossa_09082014.doc – OpenOffice Writer

912 | 9109

lauantaina, elokuuta 09, 2014

”Kosto, romahdus, katastrofi ja syvä lama”

-uutisotsikointia Venäjän vastatoimista ...

(Media käy hanakasti otsikoiden EU- ja USA pakotteiden jälkeisten Venäjän vastatoimien kimppuun – kertomatta sitä, että alkuperäisiä syitä ei ole edes oikeudellisesti tutkittu, saati sitten tuomioita jaettu)


Ukraina on nykyukrainana miltei historiaton valtio 1] – Neuvostoliiton ja vieläkin aiemmin mongolien jälkeläinen ja slaavilainen sillisalaatti, joka innostui II Maailmansodassa, 1941 toivottamaan Saksan kolmannen valtakunnan vapauttajakseen – alkoivat niin kutsutut Galitsian haamujen yöt 2].

Krimin historia koskettelee esimerkiksi turkkilaisia ja Neuvostoliittoa – krimiläiset hakivat irtautumista jo Neuvostoliiton romahdettua 1990 -luvun alussa ja nyt kansanäänestivät itselleen liitoksen entiseen emämaahansa. Itä-Ukrainassa on suuri venäläisperäinen vähemmistö, miltei enemmistö – siellä soditaan ja sen alueelta joku taho ampui vahingossa alas syyttömän ja sivullisen siviilikoneen – 298 kuollutta ja siitä alkoi kierre …



Lännenmiehet pakottavat – USA vaatii EU:ta entistä kovempiin venäjäpakotteisiin
(USA tarvitsee kipeästi tuekseen koko EU:ta, sillä se on häviämässä maailmanvaikuttajaroolin Kiinalle 3], amerikkalaiset pelkäävät talouskaavaa - ”Kiina + Venäjä > USA + EU” - hysteriaa saattaa lietsoa myös se, jos tuo kaava muuttuu myös sotilasvoimaksi)

Suomi on osa EU:ta, sille me emme nyt mahda mitään. Sille me sen sijaan voisimme mahtaa, että ottaisimme irtioton pakotteista sillä perustelulla, että pakotteiden takaisia syitä ei olla edes kansiainvälisesti ja puolueettomasti tutkittu.



Syytettä ei olla nostettu,

saati sitten kansainvälistä oikeutta käyty – mehän lännessä olemme ylpeitä oikeusjärjestelmästä, joka kulkee omia hyväksyttyjä latujaan – nyt Ukraina tilanteessa ei näin ole käynyt – vaan tuomiot on jo jaettu lännenmiehen pakotteina – ilman täyttä näyttöä. Lännessä todisteet ratkaisevat ja noilla näytöillä ei saataisi meillä Suomessa edes syytettä nostettua! Siis puolueettomia tutkimuksia framille.

...
Ukraina nostatti etuaikaan uuden turvallisuuspoliittisen tutkimuksen

ilman erillistä nato-osiota, sillä se sisältyy tuohon tulevaan kokonaisvaltaiseen turvallisuusselvitykseen. Tässä kohtaa on esitettävä julkinen kysymys tasavallan presidentille – Sauli Niinistölle ja pääministeri Alexander Stubb´lle:

Otetaanko turvallisuustutkimukseen mukaan itsellisyys -, Ruotsi - , Pohjoismaat – ja natovaihtoehtojen rinnalle venäläinen ulottuvuus eli turvallisuuspoliittinen selvitys miten se sujuisi Venäjän kanssa, ja toisiko se millaista hyötyä/ haittaa ja perusturvaa kansakunnallemme?” On helppo arvata, että tähän kysymykseen natovastainen kansamme 4] haluaa teiltä selkeät vastaukset.

...
Venäläisten talousvastatoimet kolahtavat kipeästi meihin suomalaisiin

Olemme erinomaisessa maineessa Venäjällä esimerkiksi Valiomme myötä – tuotteet ovat huippuluokkaa ja hyväksi havaittuja. Työtä on tehty, kauppa käy ja asiakkaat Venäjällä ovat tyytyväisiä. Valio on rakentanut kaukoviisaasti omaa tuotantokykyä suoraan Venäjälle. Nyt vastatoimet iskevät EU-maihin, ja me olemme siellä pakottajina mukana.

Osaammeko nyt natottomana maana pelata pelimme Venäjän presidentti Putinin kanssa, jotta kierrämme jollain ”suomalais-venäläisellä” konstilla nuo vastatoimet ja päinvastoin pääsisimme täyttämään muiden EU-maiden tuontityhjiöt – soveltuvin osin?! On myös merkittävää, että Putin tietää kansakuntamme vastahankaenemmistön Natoa kohtaan 5]



Mikäli epätodennäköinen Siperian ylilentokielto tulisi EU -maiden lentoyhtiöiden lentovuoroille

on siihen meillä jo takaportti. Finnairin lennoista on jo tähänkin mennessä Kiinaan (merkittävin kohdemaa kaukoidässä) lennetty niin kutsuttuina Air China vuoroina, ja olemme varmoja, ettei Venäjä halua hankaukseen Kiinan kanssa – näin Finnairin sinivalkoiset lentävät edelleen, jos ja kun muut EU-lentoyhtiöt kiertävät Pohjoisnavan kautta vuoronsa Pekingiin, Shangaihin jne … . Jotkut osasivat aikanaan tehdä oivan lentoliikennesopimuksen kiinalaisten kanssa, jossa venäläisillä oli myös ratkaiseva rooli, ylilentojen suhteen.



Kun emme pääse eroon EU:sta nopeasti,

meidän on sopeuduttava ja ujuttauduttava takaisin kahdenvälisiin metodeihin Venäjän kanssa – esitänkin lukijoille kysymyksen miten presidentti Urho Kekkonen olisi voimansa päivinä tämän haitakkeen hoitanut; kuten hoiti meille perusvaurautemme pohjat 1960- ja 70 -luvuilla 6].



Vakavin ongelma meillä on kyvytön hallitus,

joka ei saata ymmärtää, että nyt ollaan heikoilla jäillä kuumasta kesästä huolimatta. Meillä ei olla silmät (molemmat) auki – emme pysy perässä mitä vaikapa Saksa ja Venäjä suoraan kahden kesken suunnittelevat 7]. Puhutaan, että Venäjä saa Kriminsä ja Itä-Ukrainan levottomuudet loppuvat kuin seinään. Jää nähtäväksi.

Saksa tarvitsee Venäjän kauppaa, ja nyt ei vastatoimissa ole sellaiset tuotteet, jotka eivät ratkaisevasti häiritse EU-veturin ja -päättäjän omia vientibusineksia.



Olemmeko kuitenkaan oikeissa pöydissä?

Twiittiselfiet eivät avaa ovia kuin teinimaailmaan, joista kasvaa päättäjiä vasta 30 vuoden kuluttua”. Olen pahoillani, mutta tuo edellinen lause oli pakko laittaa, siksi vakava tämä tilanne on – ainakin talouselämämme tuntuu sen nyt oivaltavan.



Ratkaisuja meitä koskettaviin ongelmiin

Otamme irtioton EU-pakotteista, valmistelemme oman rahan käyttöönottoa, vähintäänkin tarkalla ja puolueettomalla tutkimuksella mitä seuraa, kun markka palaa. Emme liity Natoon, toki selvitämme oikeudenmukaisesti mitä merkitsisi Naton kautta ajautuminen Venäjän viholliskandidaatiksi – nythän sitä emme ole.

Tutkimme mahdollisuuden hankkia omaa riittävää ja modernia puolustautumista itäkaupan muodossa. Aloitamme valtaoikeuspalautuksen presidentille – tähän päivään soveltuvalla tavalla ja demareiden kautta ajamme maahamme nopeasti ennenaikaiset eduskuntavaalit 8]. Lopuksi sanoudumme irti muiden sisäisiin asioihin puuttumisesta niiltä osin, mitkä eivät meitä itseämme koske.



Aurinko nousee idästä ja 1200 kilometriä maarajaa velvoittaa!

-emme pyllistä minnekään, niin emme myöskään kumarra, ja näin säilytämme meille ominaisen kansalaisidentiteetin itsenäisinä ihmisinä, jotka hoitavat itse omaa maataan parhaiten, toteamalla, että rasisimia emme hyväksy, mutta reviiriämme puolustamme.



VIITTEET
1] Ukraina ei ole kansallisvaltio ~ http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/nykyinen-ukraina-ei-ole-kansallisvaltio -

2] Galitsian haamut Ukrainan yöstä ~ http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/ukrainassa-kohtaavat-nyt-it-ja-l-nsi-sotajalalla -
3] Kiinalaisten mobilisaatio ulottuu yli maapallon ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=877321 – [12514]
3] Maailma tarvitsee vastapainon USA:n ylivallalle ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=954920 - [11580]
4] Kansalaisviisaus erottaa meidät Natosta ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1029728 - [14136]
5] Putin kunnioittaa kansakuntamme natokantaa! ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1077063 - [4145]
6] Kansalaistemme paras toivonaika elettiin Kekkosen voimavuosina ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/162987-kansalaisen-paras-kausi-elettiin-kekkosen-aikana -
7] Venäjä ja Saksa yhdessä euroopparauhan takuumiehet ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1048367 - [3989]
8] Antti Rinne – vastuullisesti ennenaikaiset eduskuntavaalit ~ http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/antti-rinne-vastuullisesti-ennenaikaiset-eduskuntavaalit -

EXTRA
Sahaammeko oksaa jolla istumme - hyväksymällä venäjäpakotteet Brysselistä? ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1099355 – [588]
Mitä malesialaiskone teki sotatoimialueella? ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1094317 – [4412]
Kansakuntamme ei halua Natoon! ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/139780-kansakunta-ei-halua-natoon -


Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.blogspot.fi
https://www.facebook.com/first.ilkka

Cc: mauri.pekkarinen@eduskunta.fi ; olli.rehn@europarl.europa.eu ; jyrki.katainen@ec.europa.eu ; taru.tujunen@kokoomus.fi ; timo.laaninen@keskusta.fi ; Sasi Kimmo ; timo.soini@eduskunta.fi ; pertti.salolainen@eduskunta.fi ; antti.rinne@vm.fi ; erkki.tuomioja@formin.fi ; lenita.toivakka@formin.fi ; teija.tiilikainen@fiia.fi ; pasi.holm@ptt.fi ; juhana.vartiainen@vatt.fi ; pekka.sutela@lut.fi ; hanna.smith@helsinki.fi ; sixten.korkman@aalto.fi ; lauri.lyly@sak.fi ; jyri.hakamies@ek.fi ; lauri.ihalainen@tem.fi ; jan.vapaavuori@tem.fi ; anneli.jaatteenmaki@europarl.europa.eu ; jussi.halla-aho@europarl.europa.eu ; paavo.vayrynen@europarl.europa.eu ; puheenjohtaja@keskusta.fi ; eero.heinaluoma@eduskunta.fi ; presidentti@tpk.fi ; alexander.stubb@vnk.fi ; hannu.raikkonen@teliasonera.com ; carl.haglund@defmin.fi ; pekka.haavisto@formin.fi ; paivi.rasanen@intermin.fi

Sent: Thursday, August 07, 2014 2:32 PM
Subject: KANSALAISKIRJOITUS - "Kostoa, romahdus, katastrofi ja syvä lama" - tämän päivän otsikointia


AL IL Vf BL BLOG 39654
---07082014---

doc.: venajan_vastatoimet_07082014.doc – OpenOffice Writer

943 | 9039