perjantaina, lokakuuta 07, 2016

Vanhukset ja eläkeläiset ovat kuva meidän lähihistoriasta


 … tuo historia rakensi meille nuoremmille sen pohjan, jossa nyt olemme – varakkaampana, terveempänä ja eliniänodotteeltaan yhä pidemmälle eläen! -

Nyt käydään kovaa kamppailua säästöleikkauksien ja vanhushoidon |1 ja huolehdinnan välillä. Kuinka monta vanhusta voi olla yhdellä hoitajalla. Hoitajia tuodaan Kaukoidästä ja robottejakin jo suunnitellaan kaitsijoiksi ja kädestä pitäjiksi.
|1 Hoitajia vanhusta kohden pudotetaan 0,5’ stä 0,4’ ään? ~ http://yle.fi/uutiset/3-9215091 -


Elämä on kolme kolmasosaa. Ensimmäinen on lapsuus ja nuoruus, päättyy opiskelun jälkeen noin 24 – 26 vuoden iässä, osan jo ollessa töissä jopa 5 – 10 vuotta. Keskimmäinen kolmannes kuluu uraa luodessa, näyttö- ja vertailutaloudessa sekä lasten teossa |2 ja toivottavasti myös heidän kasvatuksessa.
|2 Lapsia syntyy näinä vuosina vähemmän jo kuin 1800 – luvun nälkävuosina! ~ http://tilastokeskus.fi/til/vamuu/2015/12/vamuu_2015_12_2016-01-26_tie_001_fi.html



Keskimmäistä kolmannesta kestää tuolta noin 25 vuodesta noin 55 – 68 ikävuoteen

Näillä vuosilla otamme osaa tulontasaukseen, maksamme urakalla veroja, jotta vähempiosaisetkin pärjäisivät – edes jotenkuten ja vanhuksemme saisivat turvaa, kuten myös me itse. Tässä kohtaa kerrytetään se oma eläke.

On oltava työssä, enemmän työssä ja vieläkin enemmän. Robotiikka uhkaa, halvempi Kauko - idän toveri uhkaa ja oma mielenterveyskin uhkaa – jopa poliitikkomme uhkaavat osaamattomuudellaan. Moni jo kaipaa valistunutta itsevaltiasta, jotta syntyisi päätöksiä – oikeudenmukaisia ja tasa-arvoisia päätöksiä – kipeästi kirpeitäkin, kunhan ne kohtelevat reilusti kaikkia – kantokyvyn mukaisesti.


Viimeinen kolmannes alkaa useilla jo reilu 50 ikävuoden kohdalla,
 … kun töitä ei ole – työttömänä 10 – 15 vuotta, välillä pätkätöissä.

Se viimeinen kolmannes alkaa, toivottavasti seesteisen vanhuuden aikana, kuulemma vielä terveempänä kuin koskaan aiemmin |3. Ehkä näin, jos maalaamme matemaattisen keskiarvon. Ikävä tosiasia on se, että huonokuntoisia eläkeläisiä ja ikätyöttömiä on yhä enemmän. Kansakunta repeää kovaa vauhtia kahtia, kolmeen osaan ja jopa täysin syrjäytyneisiin ajelehtijoihin, jo nuoresta pitäen.


Vanhukset ovat voimavara!

Yhteiskunnalla on kirjoittamaton sukupolvisopimus – olemme luvanneet hoitaa vanhuksemme. Pitääkö sana – nyt hallituksemme koettelee tätä pyhää lupausta. Jokainen meistä on useimmiten myös vanhus ja tarvitsee verkostoja ja turvaa. Myös Sinä lukija, joka tätä luet.
Aihe vanhuudesta, ikääntymisestä ja turvaverkkojen tiheydestä tai repeämistä on puhuttanut jo pitkään. Mekin kiinnitimme aiheeseen huomiota jo 10 vuotta sitten – näin:

Uutterat rakentajat elävät pidempään voiden pahoin ja ollen yksin

Otsikko kärjistää, mutta se on tarpeen. Hiljainen ikääntyvä enemmistö voi sisällään pahoin yksinäisyydessään, laitoksissa ja sairaaloiden saatto-osastoilla. Moni hyvinvointimme oikea rakentaja ei saa ansaitsemaansa huomiota ja hoivaa, koska hoitajia ja hoivaajia on liian vähän. Koko terveyden- ja sairaanhoitotoimen henkilöstö asiakasrajapintatasolla uupuu työhönsä, heillä on sitä yksinkertaisesti liikaa ja moni meni Norjaan paremman elintason perässä.
Juuri eläkkeelle menevät ja jo olevat rakensivat tämän hyvinvointiyhteiskunnan perustat ahkeruudella, säästämisellä, inflaatiolla ja devalvaatioilla. He tekivät säännöllistä työtä välillä lakkoillen yrittäen tasaistaa tuloeroja.
Nyt nämä suomalaisuuden peruspilarit elävät rakentamansa hyvinvoinnin ansiosta pidempään kuin milloinkaan ennen ollen yksinäisempiä kuin koskaan. He maksoivat kiltisti veronsa ja ovat itseoikeutettuja rakentamansa perus hyvinvoinnin saamanaisia ja -miehiä.

Suomea vaivaa syntymisen vähäisyys
Jo pitkään olemme hommailleet liian vähän kammareissamme suvunjatkamisen autuutta oman liiallisen kiireen, opiskelurutiinien, elintasonautiskelun ja pelosta tulevaisuutta kohtaan selitysten saattelemana kysyttäessä miksi syntyy niin vähän.
Uusia veronmaksajia ja uusia Sosiaali- ja Terveysministeriön pääluokan työntekijöitä on liian vähän siihen nähden mitä suureneva ikääntynyt sukupolvi tarvitsisi. Vaateemme hoidon kustannustehosta ja "läpijuoksuajoista" aina vain kasvavat. Tällä menolla verovaroista saatavat STM pääluokan palkkarahat eivät tule riittämään todelliseen tarpeeseen.

Hoitohenkilökunnan vähentyessä ja työmäärän kasvaessa –
 … siis vähemmän henkilökohtaista osallistumista per asiakas, lisäämme nappien ja tablettien määrää helpottaaksemme kolotuksen, kivun ja yksinäisyyden oloa. Olemmepa kehittämässä etävalvonta- ja osallistumissysteemejä hienosti telekommunikaatiolla, jottei meidän sitä viimeistä vähääkään kädestä pitoa tarvitsisi suorittaa.
Lämmin kätemme korvautuu elektroneilla ja kuvaruuduilla. Selityksenämme ovat kiireinen elämänmeno, stressaava työ, uraputki, jatkokoulutusrupeamat ja lasten - ja omat harrasteet. Mekin olimme joskus lapsia.

Meitä vaivaa väestöpyramidin keikahdusvaaradilemma;
 .. liian vähän aktiivisia ja paljon passiivisia. Nuorin aktiivipolvi kipristelee tekemättömyydessä ollen ilman työtä, yhteenkuuluvuutta, osallistumista pyörittäen päivästä toiseen hedelmäpelien kampea.
Yhteiskuntamme peruspilarit rakentanut ikäpolvi tarvitsisi juuri nyt sen, mitä ovat luoneet. Juuri nyt hoivatarvetta tarvitsevat rakensivat sen talouden, jonka koroista kirkkaasti olisi pitänyt syntyä heidän ansaittu eläkeiän nautinta. Nuo ahkeruuden ja vastuuntunto tekemisen korot lipsahtivat kvartaaliajattelulla ulkomaille.
Eläkevakuutusyhtiöiden vakavaraisuuden varjolla suoritettu selittely turvata eläkkeiden riittävyys sijoitustuotoista yhtiöistä, joiden maaton omistajuus ja optioherkistynyt johtajuus takaavat, on vain osatotuus. Suomessa on kansallinen vastuuntunto ja -kanto kiistatta vähentynyt ja se ilmenee huolehtimattomuudesta kasvavaa väestöpyramidimme yläkerroksia kohtaan.

Meillä on nyt kierre,
 … jonka katkaisu ei onnistu viilaamalla Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan tyylisesti järjestelmien organisaatioita (HS 23.4.2006 - pääkirjoitus). Missä ovat ne arkiviisaat, jotka tunnustavat vallitsen olotilan rehellisesti?
Poliitikko |4, joka hokee hyvinvoinnin mantraa näkemättä hätää niin nuorison työttömyydessä ja osallistumattomuudessa kuin kypsien ihmisten hiljaista epätoivoa yksinäisyydestä ja pitkittyneen elämän sisällyksettömyydestä, ei ole ajan tasalla eikä näe metsää puilta. Ongelmana on liian vähän hoitajia ja liian paljon hoidettavia. Muuttuuko hallituksen linja? |5
Kantona kaskessa on tehokkuusleikkaava menokarsinta todellisuudessa lisääntyvällä kulunkissektorilla. Lääketeollisuuden ahneus kallistuvina pillereinä ja laitteina edustaa hyvin nykyistä liike-etiikkaamme. Perusongelmana on välinpitämättömyys ja kiire elintasojuoksussa. Vastuu ei kiiri "tuloa tuottamattomana" lunastamaan sitä odotusta, mitä hyvinvointimme perustan rakentaneet juuri nyt ansaitsisivat.
Me moitimme Kiinaa työpaikkojemme viemisestä,
me moitimme heitä, kun he haalivat kaikki maapallon raaka-aineet ja energiat, sen riittämättä meille. Sitä paitsi me lännessä kulutamme huomattavasti enemmän per henkilö kuin veljemme idässä. Lisäksi unohdamme yhden erittäin merkittävän ominaisuuden Kauko - idän tavasta kantaa vastuuta.
Kiinalaiset ovat huolehtineet aina kunnioituksella vanhempansa ja isovanhempansa, mekin hoivasimme silloin joskus. Kiinalainen ei ole unohtanut mistä hän on syntynyt. Kaukoidän vuosituhantisessa kulttuurissa elämänkokemuksella on suuri arvo, ehkä sieltä saisimme parhaat vanhushoitajatkin?
Lapsille on suuri ylpeys kohdella ja hoivata lähimmäisensä sillä arvokkuudella, mitä he alitajunnassa odottavat myös itselleen tulevaisuudessa tapahtuvan. Kaikkea vastuuta ja velvollisuutta ei voi odottaa saavansa yhteisistä järjestelmistä.
Viitelinkit tekstistä
(Sitaattilauseet allekirjoittaneen)
|3 Meillä on vallinnut pitkät ajat kirjoittamaton sukupolvisopimus, jossa kunnia-asiana pidetään ikäihmisten huolehtimista. Elämä on kolmevaiheinen - lapsuudesta nuoruuteen, tienaamisen ja etenemisen aika, jolloin oma eläke ansaitaan ja lopulta eläkkeelle lähtö ja vanhuus. Jokaiseen vaiheeseen tulisi riittää onnen hetkiä” ~ http://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/2016100622425626_pk.shtml -
|4 ”Poliittinen toimenpide, viikko olisi ollut terhakampi aika. Tämä on kuitenkin paljon parempi kuin tyhjä nolla ja puheet päälle” ~ http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016100622424472_uu.shtml -
|5 ”Hallitus valmistautuu käsittelemään ihmisarvoista tapaa hoitaa laillisesti eutanasia, sillä heitä on paljon, jotka haluavat pois sietämättömistä kivuista ja elämän vaikeuksista” ~ http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016100622424303_uu.shtml -

Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä


AL | US | VU | PZ | T | BL | BL | BLOG 89279

DOC vanhukset tarvitsevat hoivaa_06102016 – Microsoft Word Starter
PVM 06102016







|1023|

Ei kommentteja: