USA:n presidentti George W. Bush on valmis keskeyttämään lomansa allekirjoittaakseen lain, jolla ratkaistaan amerikkalaisen naisen 15 vuotta kestänyt "eloton" kohtalo jatkamalla "elämää". Aika-ajoin lisääntyvästi uutisointiin ponnahtaa armomurha eli eutanasia. Tämä kiperä kysymys saa kannattajia ja vastustajia. Taloudellisesti se on säästöelementti ja inhimillisesti se on keino lopettaa ihmisiä. Rajanveto on suurin ongelma; missa kulkee raja, jolloin letkut irroitetaan tai verisuoniin johdetaan tappavaa myrkyä.
Suomessa on julkistettu tutkimuksia, joiden mukaan viimeisten kuukausien hoito on hyvin merkittävä osuus hoitomenoista. Tiedetään myös, että sairaaloissa on paljon tapauksia, joissa uni on kestänyt vuosia. On myös tapauksia, joissa itse potilas täysissä järjissään haluaa pois tästä maailmasta. Elämän liekki on hyvin varjeltu liekki, vaikka esim. USA:n vankiloissa lopetetaan liekkejä edelleen useissa osavaltioissa. Laki sallii kuolemanrangaistusmaissa hengen viennin; toisaalta ihminen ei saa armolopetusta toivottomassa tilanteessa vaikka todistettavasti täysissä sielunvoimissa sitä haluaa. Onko kyseessä meidän normaaleina olevien suojakeino, ettei vaan kukaan myöhemmin sallitulla lainsäädännöllä pääse aikaistamaan perinnönjakoa tai muuta operaatiota, jonka esteenä joku ihminen sattuu olemaan. On tiedossa kuinka nokkelia olemme keksimään erilaisia keinoja saavuttaaksemme mm. taloudellista etuutta.
Ihmisen elämä on joko saatu lahja Jumalalta ja/tai vaihe atomien ja molekyylien lähes loputtomassa kiertokulussa. Elämän arviointi on jokaisen ihmisen oma asia ja siihen meillä kaikila on oikeus. Myös kirkkaan ajatuksen ihmisillä on oikeus toivottomissa tilanteissa päättää omastansa. Itsemurha oli vielä viime vuosisadalla rangaistava rikos, nyt ei ole rikos vaikuttaa omaan eloonsa. Me vaikutamme siihen hitaan tappavasti jo muutoinkin omilla valinnoillamme. Onkin visainen kysymys ratkaista ihmisen kohtaloa, joka ei ole vuorovaikuttanut 15 vuoteen; kuka viime kädessä tietää mitä mm. aivoissa tapahtuu; onko potilas vaipunut omaan maanpäälliseen nirvanaan raikkaiden nektaripurojen äärelle vai onko aivollinen toiminta puhdasta molekyyli - ja atomiliikettä ilman meidän ymmärtämää sielullisuutta.
Verovarojen hallinta tulee vaatimaan selkeitä ratkaisuja eutanasiaan niin inhimillisesti kuin taloudellisesti. Ihmisen elämää ei kannata jatkaa suurilla kustannuksilla, jos se on täysin toivotonta. Jälleen kerran törmäämme omaisten ja läheisten päätösongelmiin; vaimo tai mies voi haluta eutanasiaa, koska tuntee oikeasti elämänkumppaninsa ja tietää, että yhteys läheisimpään on katkennut. Tiedossa voi olla myös selväjärkisenä suoritettu keskustelu ennen vaipumista lopulliseen pimeyteen. Omaiset voivat olla eri mieltä esim. perintöasioiden osalta. Lapset saattavat nähdä asian toisin, onhan kyseessä heidän geeniensä lähtökohta. Herää kysymys, kuinka pitkälle lähimmäisten ja omaisten näkemys olisi tutkittava; mikä on oikeudenmukainen tapa päätökselle. Täysin oikeaa ratkaisua ei ole, kyseessä on rajanvedon ongelma.
Eläinkunnassa ei tarvita eutanasiaa, koska luonto hoitaa tehtävänsä niin lajinvalintana kuin elinkelpoisuutena hankkia ravinto. Ihminen on ihmisinhimillinen eläin ja meidän lajinvalintaan on kehittynyt toisesta huolehtiminen; "kohtele häntä niin kuin haluat sinua kohdeltavan".
Eutanasiakeskustelu vaatii kansalaiskeskustelun ja sen jälkeisen päätöksen. Sen pyörittely ei johda oikeudenmukaisuuteen. Demokratioissa laki syntyy enemmistöperiaatteella; jos laki kieltää eutanasian, niin pulinat pois eikä purnausta "turhista" kustannuksista. Jos taas eutanasia sallitaan tietyin tarkoin ehdoin ja varmennejärjestelyin, niin sekin on sitten hyväksyttävä. Viime kädessä me kaikki poistumme toivottavasti hyvän elämän jälkeen omille kullekin sopiville raikkaiden purojen lähteille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti