sunnuntaina, kesäkuuta 05, 2005

Kansallinen keulakuva seremoniallisesti pitää pintansa

Tasavallan presidentti Tarja Halosen suosio on edelleen alentumisestaan huolimatta suuri. Juuri kukaan ei pääse sanomaan Halosen tehneen virheitä. Halonen on ymmärtäväinen ja henkisesti osallistuva Ihminen. Ihmiset viihtyvät hänen seurassaan, koska Tarja Halosen eräänä ominaisuutena on välittömyys ja empatia.

Tulevilla presidentin vaaleilla ja Halosen suosiolla voi olla kuitenkin vain pieni yhteys. Arvioitaessa nyt presidenttiyttä, on tuloksena suuri tyytyväisyys, koska tänä päivänä presidentti Suomessa ei juuri pysty mitään niin suurta tekemään, että muodostuisi kannatusta laskevaa virhettä. Virheiden määrä on pieni, koska ei ole juuri toimenpiteitäkään (erillissotakeskustelu?).

Tulevat vaalit ovat eri asia; nyt on ehdokkaina mahdollisuuksia, joiden julkisuustoimenpiteet voivat konkreettisestikin saavuttaa käytännön tapahtumia. Esim. presidentin johtamat kauppavaltuuskunnat voivat saavuttaa enemmän konkretiaa uusissa ohjaksissa. Presidentin jopa karismaattinen seremoniallisuus voi laukaista kauppasopimuksia ulkomailla laajemminkin, koska monet maat arvostat vahvaa johtajuuden otetta sekä vaikuttamiskykyä.

Presidentin valtaoikeudet ovat Suomessa pienet, mutta esimerkkinä olo voi muodostua vielä ratkaisevaksi. Esimerkiksi jääräpäinen paperilakko saataisiin riittävällä johtajuudella ja tämän arvostuksella päätökseen. Urho Kekkosen aikana ei ollut nyt olevan paperin kaltaisia lakkoja.

Vanhassa sanonnassa - "tehtäessä ei mitään, ei tehdä myöskään virheitä", on vinha perä, Halosen toimenpiteet ovat olleet vähäiset ymmärrettävistä syistä. Uuden tulevan presidentin persoona ja niiden vähien valtuuksien käyttö voi kuitenkin ilmineerautua eri tavalla kuin Halosella.

Suomi on menossa kohti haasteellisempia aikoja; paperin kaltaiset lakot tuhoavat mainettamme ja sarvijäärämäinen saavutettujen etuuksien härkäpäinen suojelu lähenee loppuaan, koska kansainvälinen työnjako ajaa liukuhihnatyöt halvempiin maihin. Presidentin tulisi kyetä karismallaan ja johtajuudellaan sytyttämään kansallista henkeä ymmärtämään muuttuva tilanne.

Maailma on vahvasti erilaistumassa, Suomi yhtenä pienenä maana vaatii toimivat ja luottamukselliset suhdeverkostot suuriin toimijoihin, kuten Kiinaan, Venäjälle sekä USA:han että Saksaan. Tulevissa presidentin vaaleissa on monia mielenkiintoisia ehdokkaita, jotka käyttäisivät myös johtajuutta ja ottaisivat rivakamman otteen itse vaikuttamiseen valtuuksiensa puitteissa.

Ei kommentteja: