keskiviikkona, marraskuuta 09, 2005

Hyväksyykö peruskansalainen jättiläismäiset äärituloerot?

Verokalenterijuorujulkaisut kertovat kilpaa kyvystä kuluttaa. Nykyinen markkinatalous kannustaa ostamaan, siis kierrättämään rahaa, jotta se loisi - ainakin teoriassa - uusia työtehtäviä pitkin tavara- ja rahavirtoja aikaansaaden kuitenkin ahneutta lietsovia sivuvirtoja omaan taskuun rahanparkkeerautumisen erikoiskyynärpäämiehille. Markkinamekanismi on olettanut raaka-aineiden ja energian saanin olevan turvattua toteuttamaan tätä kasvulietsotun kulutusjuhlan arkijatkumoa.

Tutkimukset kertovat, että valmistuvien ihmisten arvotekijöiksi ovat nousemassa palkan ohi mm. luontoon, ympäristöön, työyhteisöön, -edellytyksiin ja yhteiseen osallistuvuuteen liittyvät tekijät. Suomi on edelleen yksi erinomaisimmista paikoista toimia tuon uuden sukupolven odotusarvojen mukaisesti.

Markkinaihminen vertailee kykyänsä ja saavutuksiansa lähinnä rahassa ja ostovoimassa. Markkinatalousmaissa tuloerot ovat kasvaneet voimakkaasti, erityisesti ääripääilmiöinä. Uutisointi ja kansalaiset ovat tuohduksiin saakka puhkuneet epäoikeudenmukaisuutta, epätasajakoa sekä ahneutta mm. Fortum optiokeskustelussa.

Ylimmän johdon palkkoja perustellaan osaavan työvoiman niukkuudesta ja kilpailutilanteesta; selostetaan, että muut, enemmän markkinahypetysmaat, poimivat terävimmät ja osaavimmat tekijämme pois omasta Suomi-yhteiskunnastamme. On enemmänkin vaarana, että ällistyttävä ahneuden ja työhönsä nähden ylisuurten palkkojen ja huonoimmillaan ansiottomien bonuksien rikkovan kansalaishenkeä eliminoimalla todellista yhteiskuntayhtenäisyyttä ja työnteon motivaatiota sekä tiimiosallistumista. Tarvitseeko tavallinen ja melkeinpä kaikki kustannukset maksava kansa näitä yliahneuden keisareita ilman suhteellisen ymmärtämisen "vaatteita"?

Suurimman tulonsaajaryhmän varallisuus ja ostovoima lähtee aina liikkeelle suurimman kulutusvolyymin luontitasolta, so. peruskansalaisten kulutusvirrat viimekädessä aikaansaavat ylimmän tulotason rahavirrat. Kuinka arvelemme tapahtuvan, jos rikomme yhteiskuntasovinnaisuuden selityksellä, että joku ihminen on jotain muuta 1000 kertaa parempi?

Kuinka mittaamme todellisen ja oikeudenmukaisen kunkin työpanokseen liittyvän ansiomme; onko se koulutus- vai asematekijä? Kuinka saavutamme aseman, jossa on mahdollista generoida 100-1000 kertaisen tulotason verrattuna keskimääräiseen? Kuinka ylimmän johdon ja pääomakerroksen saa toimimaan ja tuottamaan voiton lisäksi myös työtilanteita, osallistumista verokertymiin, tuote- ja palvelukehitystä huomioiden koko yhteiskunta ja luonto sekä kantamaan yhteiskuntavastuuta yhtenä sen osallistujana ja maapallon varojen käyttäjänä?

Luonto hävitti 60 miljoonaa vuotta sitten ylisuuriksi paisuneet dinosaurukset ketterien ja pienten nisäkkäiden tieltä synnyttäen meneillään olevan tasapaino-ongelman koko muulle eliöyhteisölle ihmisen muodossa. Onko meille juuri nyt ominainen silmitön ja sivuilleen katsomaton kulutusorientoitunut ostovoimavertailu mm. ekologisesti kestävä tapa käyttää biomassaltaan pienenä ihmistekijänä valtaosalta muilta niiden elämän lähtökohdat? Onko syntymässä kansalaisliike taisteluun tätä ahneuden suhteettomutta kohtaan?

Ilkka Luoma

Ei kommentteja: