maanantaina, toukokuuta 01, 2006

Vappu - Vappen - Labour Day 2006

Vappu on ollut ajankohdaltaan Suomessa aivan muunlainen kuin nykyinen opiskelijoiden ja "työläisten" juhla, jossa juomingeilla on suuri osuus. Niin oli myös vuosisatoja sitten, kun maaseutuväestö haki juomingeillaan huomionosoitusta ukko-ylijumalalta, jotta viljelykset olisivat saaneet vettä alkavaa kasvukautta piristämään. Kuvassa nykyajan rituaaleja auringonkajossa Helsingin Rastilan rannalla, jossa Vapun vastaanotto alkoi jo lauantaina 29. huhtikuuta 2006, kuva klo 19:19. DSC_11896.JPG, 1/640s, f10, 27mm. Photo by Ilu 2006. Nikon D70.
Vappuna myös itse juomat aiheuttavat ihmetystä ja tuoteselosteista haetaan muotitietoisesti lisäaineiden ja muuntogeenien määrää. Kuvassa Helsingin ja Vantaan rajalla omakotitalon pihamaalla otetaan edelleen Vappua vastaan juominkien merkeissä. Ylioppilaan valkoinen hattu on saanut seurakseen ammattikorkeakoululaisten violetin opintomerkin tupsuineen. Kuvan päähenkilöt ovat softaajia eli koodinvääntäjiä. Maailma tarvitsee heitä yhä enemmän, koska kaikki menee "bugiverkkojen" läpi ja ohjelmistotkin väsyy ja korjaajia ja uuden kehittäjiä tarvitaan. Kuvattu Helsingin Puistolassa 30. huhtikuuta 2006, klo 19:47. DSC_11965.JPG. 1/80s, f4.5, 90 mm. Photo by Ilu 2006.
Helsingin Rastilan rannalla Vappua jo etukäteen juhlimassa hyvin suosineen auringon paisteen loisteessa. Vuonna 2006 Suomea suosi otollinen sää riemumielistä juomakulttuuria tukien. Vastaavia "lasien" kohotuksia suoritettiin miljoonitttain ympäri Suomen. Kuvassa "picnicciläisiä" huhtikuun 29. päivänä klo 16:28. Kuvassa Joni, Hansu, Ellu, Inkku, Gerdt ja Irmu, kuvan nappasi Ilu. DSC_11823.JPG, 1/320s, f9, 40 mm.

Edelleen Helsingin Puistolassa Vapun vastaanottoa grillauksen merkeissä. Tyypillinen omakotitalopihabileet 30. huhtikuuta, klo 18:30. Etualalla "Tinuli", Irmulin hyvä ystävä. Tinulin mies Okku toimi huolehtivasti grillimestarina ja kenenkään pihvit ja soijanakit eivät kärtsänneet. Tilastot ehkä joskus kertovat kuinka paljon Suomen kansa "ähkyi" makkaraa ja pihvejä sekä huuhteli niitä kaljalla ja siiderillä siirtyen tunnelman myötä kirkkaisiin ja punaisiin kuin myös valkoisiin juominkeihin. Vappu on aina ollut porukoiden yhteisjuhlintaa, jossa arjen harmautta koetetaan unohtaa ja hukuttaa kepeään ja joskus teennäiseen iloitteluun. Kuvan tilaisuus oli kuitenkin välitön ja reipas. DSC_11958.JPG. 1/320s, f9, 27 mm. Photo by Ilu 2006.

Nuotion lämpöä Rastilan rannalla 29. huhtikuuta kello 18:51. Tulen kehittely oli fyysisen työpunnerruksen tulos, sillä kyseinen karahka vääntyi kahden salskean miehen urostekona muiden lämmöksi. Tuli on ihmeelllinen elementti ja ihmiset ovat kautta historian koettaneet nähdä siitä tulevaisuuden ennusmerkkejä. Tässä kuitenkin lienee kyse lämmittelystä. Yleensä Vapun ennusmerkit ovat tuoneet takuuvarman pahoinvoinnin seuraavaksi aamuksi. Ennen poislähtöä joukkue sammutti huolellisesti kytevän juurakon vanhalla mutta perinteellisellä miesmenetelmällä. Tuli sammui ja metsäpalo estettiin. DSC_11878.JPG. 1/250s, f8, 43 mm.

Perinteellisen 1900-luvun Vapun rekvisiittaa; punalippuja komministiseen henkeen. Iskevät ja mieliin kaivertuvat marssit ovat aina olleet kommunistien ja äärivasemmistolaisten merkkejä. He ovat ymmärtäneet mitä kansalaiset haluavat. Marssimusiikki on aikaisemminkin yhdistänyt ja innostanut ihmisiä yhteenkuuluvuudesta, mitä Vappu marsseineen eittämättä on. Kuvan muutamat mm. SKP:n (Suomen Kommunistinen puolue) punaliput liehuivat sopuisasti telineissään odottaen myöhempää marssitapahtumaa, jossa enteilee uudenlaisen pääoman ja työtätekevän yhteenottoa. Monilla on mitta tullut täyteet korskeasta optioähkyilystä, jossa usein ei ole mitään vastaavuutta itse rehelliseen mittojen mukaiseen ansaintaan. Ehkä kuuluisin "ähkyily" oli viime syksyn Lilius case, jossa ko. herra sai ansaitsematonta ostovoimaa puhtaasti luonnon aikaansaamana sekä George W.:n toimesta. Lilius ei ymmärtänyt vapaaehtoisen luopumisen merkitystä. DSC_11972.JPG, Vappupäivänä Helsingissä Kansallisteatterin takana olevalla kentällä klo 11:49. 1/320s, f9, 105 mm. Photo by Ilu 2006.

Edelleenkin kommunistien nykypäivän manifestia Irakista ja Iranista. Kommunistit ovat säilyttäneet USA vastaisuuden Neuvostoliiton hajoamisesta huolimatta. Joukossa oli paljon varttuneempaa väkeä ja muutamia vakaumuksellisia nuoria, joille elämän ideologia, yhteiskuntadebatti ja vaihtoehtoisuus ovat väkevämpiä kuin pataporvarien kulutusjuhlajargoniat ja kasvuhysterisointilööpit juhlapuheissa. Kollektivismi saattaa nujertaa individualismin, koska maapallomme ei kestä nykykaltaista ryöstöpolitiikkaa. Maapallo ei yksinkertaisesti riitä kaikille länsimaalaisella kulutusvimmalla. Sanotaan, että kiihtyessään paikat kuumenee. Mutta kuka huolehtii evoluution, kuitenkin kilpailu on aina taannut vahvemman voiton, eikö markkinatalous perustu vapaaseen kilpailuun ja sen myötä kehitykseen ja jalostukseen, jota ihmiskuntakin tarvitsee pärjätäkseen eliöstökilpailussa. Mutta miksi ihmiseen riivautui liiallinen ahneus, eikö se ole luonnotonta harmonisessa kokonaiseliökunnassa? DSC_11974.JPG. Klo 11:54. 1/500s, f11, 52 mm.


Marssille oli lähdössä myös Anarkistit, joille näyttää myös pääomien loputon rahankasvatus tuoneen mielipidettä purkamaan kasvuntaloutta maapallon kustannuksella. Anarkistit olivat pieni ryhmä, vain satakunta henkeä. Suomi on vapaa maa, siksi sen ovat tehneet isämme ja isoisämme, Kiitos heille. Meillä voivat kaikki kukat kukkia, myös vaihtoehtoiset. DSC_11975.JPG, klo 11:59. 1/250s, f8, 36 mm. Anarkisteille musta väri oli vaatetuksessa tyypillistä ja heidän lippunsa olivat enteellisesti musta-punaisia.


Vappu on yhteenkuuluvuusryhmien esiintymistä. Osana ryhmää pienempikin vähemmistö kokee tärkeyttä ja osallistumista. Suomessa hyvin tärkeä yhteenkuuluvuusryhmä - ruotsinkieliset - marssivat frakeissaan musisoiden kadunmiesten iloksi reippaita jopa Isänmaallisiakin säveliä. Joukkue on oppinutta, mutta intohimotonta. Kello 12:03. DSC_11978.JPG. 1/400s, f10, 40 mm. Ruotsalaispuheisilla on Suomessa suhteellinen sijansa ja sen ominaisuus tuo lisäväriä jäyhään perusuomalaisuuteen.


Suomen valtapuolueen Sosialidemokraattien puheenjohtaja Eero Heinäluoma puhui sinänsä asiaa, mutta idealismina, ei konkreettisena ja toteutuskelpoisena asiakokonaisuutena. Puoluepolitiikka on käymässä tiensä päähän nykymuodossaan. Kansa ei enää kiinnostu "tyhjistä sanoista". Heinäluoman puhe oli sanoina selkeää ja ymmärrettävää, muut käytännössä toteutuskelvotonta. Puheessa ei nähty metsää puilta. Puhujalavan takana siintää demareille tyypillisesti kulttuuri; "vaalean punaiset" ovat myös innokkaita työväenteatterin kannattajia, vaikkakin takana siintää Suomen teatterimaailman pyhättö Suomen Kansallisteatteri, josta aivan viime aikoina jäi eläkkeelle yksi erinomainen näyttelijä ja herrasmies; Martti Järvinen, joka pitkän teatteriuran päätteeksi sai ansaitsemansa eläkepäivät. Demarit sen sijaan kamppailevat kulttuurin ja markkinatalouden välillä. Demarit kuten Kepukin joutuu muutokseen, joka voi ravistaa koko puoluekonetta, siksi kyllästynyttä kansan syvät rivit ovat. Yltäkylläisyyttä ja hyvinvointia kaltaisellamme kulutustasolla ei yksinkertaisesti voi kaikille maapallon kansalaisille jakaa ja tämän tietää erinomaisen hyvin myös valtiovarainministeri Eero Heinäluoma. DSC_ 11983.JPG, klo 12:14. 1/400s, f10, 40 mm.


Kentän erikoisin julistusteltta; Irakin kommunistisen puolueen ruoanmyyntipiste, jossa he tarjoilivat omaa perinneruokaansa (oli muuten hyvää ja varmaankin ravitsevaa, siksi monipuolisilta vihannekset näyttivät). He jakoivat myös lentolehtisiä, kuulijat ja seurailijat olivat lähinnä ehkä irakilaisia pakolaisia Suomesta ja muutama suomalainen, jotka halusivat testata heidän perinneruokaa. On muuten todettava, että kentällä pyörinyt laitapuolen kulkija sai lämmikettä kovia kokeneeseen mahaansa juuri irakilaisten teltalta ja ilmaiseksi. Demareiden alueella ei ruoanjakelua ollut. Kiitos irakilaisille ja menestystä heidän pyrkimyksilleen! Kello 12:31. DSC_11985.JPG. 1/500s, f5, 27 mm.


Vapulla on monet juhlijansa, toinen odotti ja toinen sai armeliaasti irakilaisilta islamilaisilta ilmaisen ruoan. Elämän laitapuolen kulkijat ovat muistutus kaiken katoavaisuudesta, kuten kulutuksen hedelmistä joiden perään ponnistelemmme selostuksella kasvava hyvinvointi ja työn teon helpotus. Kuinka pitkälle kasvutalous etenee, milloin tulevat rajat vastaan? Kuvan vahvasti vaatettunut henkilö ei ota osaa kulutusjuhlaa, hän ainoastaan taistelee elämästään. Meillä kaikilla on ansiomme ja ainutlaatuisuutemme, kukaan ei ole syntymähetkellä toistaan "arvokkaampi" kuten ei myöskään lähdön hetkellä, jolloin kaikki se maallinen muuttui salamannopeasti turhaksi ja hyvin kaukaiseksi. Pitäisikö evoluution poistaa minkäkölaiset kulkijat, miten kullakin on oma oikeutensa, vai antaako luonnon huolehtia kuten muualla eläinkunnassa. Kuka on kelvollinen antamaan sen oikean vastauksen? Kello 12:53. DSC_11987.JPG. 1/320s, f9, 97 mm.


Yleisnäkymä Kaivopuistosta kello 15:28. Paikalla oli varmaankin noin 20.000 juhlijaa hyvässä säässä. Telttojen ja järjestäytyneen juhlinnan rekvisiitat paranevat vuosi vuodelta, nyt näkyi jo jopa oma aidatulla alueella ollut soiva WC VIP-käyttöön. Hyvän journalistiikan vastaisesti kuvaaja jätti hakematta kuvassa esiintyvien nimet kuvatekstiin, vaikka niin olisi suotavaa ollutkin. Kuinka moni heistä oli seuraavana aamuna ajoissa kukin omilla kustannuspaikoillaan. DSC_11994.JPG. 1/320s, f9, 27 mm.


Vappupäivänä transsendiaaliseen meditaatioon syventynyt, todennäköisesti Espoon Otaniemen teekkari, ottaa yhteyttä Tähtitorninmäellä kaukaisiin tähtiin, kuitenkin liian kirkkaassa auringonpaisteessa näin saavuttamatta kaavakokoelmien säihkekirjoa. Teekkarit ovat kautta historian olleet innokkaita Vapun vastaanottajia ja ovatkin vastuullisesti kantaneet pillinsä yhteiseen liemeen itsensä ja muiden iloksi.Tarkistettaessa ko. kaveri oli hengissä ja myöhemmin nousi ylös jatkamaaan kesken jäänyttä Vappukarkeloa. Erityisesti Kaivopuisto Helsingissä on saanut opiskelijoiden vankkumattoman suosion rymypaikkana, jossa seuraavana päivänä kaupungin puhtaanapitolaitos saa täystyöllisyyden jälkisiivouksesta. Nyt oli harvinaisen vähän rikottuja pulloja, olisiko panttihinta, Hesarin tempaus (elokuvalippuja palautetuista kouharipulloista) aiheuttanut kierrätystä hallitulla tavalla.DSC_11996.JPG. Kello 15:36. 1/320s, f9, 27 mm.

keskelee vesiä Kaivopuiston muureille. Yhteiskunta osoittaa suurta suvaitsevaisuutta ollen häiritsemättä lannoitusoperaatioita. Ehkä kulmilla asuvat hiukan hikeentyvät nurmikon kostuttelijoista. Yksi kalja ja kaksi ulos. Uroot kuvattuna 15:48. DSC_11997.JPG. 1/320s, f9, 60mm.

Vappuna suuren suosion kuoharit, scumbat, käyvät kauppansa. Nyt niitä kerättiin Hesarin kamppiksella lavoille ... palkkiona sai leffalippuja. Mainiota, putelit olivat poissa maastosta ja autonrenkaista. Moni päävaivainen sai näistäkin alkunsa... DSC_11999.JPG. 1/200s, f8, 60mm. Klo 16:06, Kaivopuistossa, Hki.


Lopputulemana useasti sirpaleita, jotka tuovat Onnea, tai rikkoutuneita takakumeja. Myös Vappuna särkyneitä haaveita, mutta ennenkaikkea juhlinnan työhuumaa kaupunkien puhtaanapito-osastoille ja laastarointeina terkkareiden ensihoidoissa. DSC_12001.JPG. 1/100s, f5, 105mm. 16:42, Kansallisteatterin vieressä, Hki. Photos by Ilu 2006. Nikon D70.

Vappu, tuo suomalainen riemun, kosteuden ja laulujen juhla toi Suomessa orastavasti esille myös mielenosoituksen mellakkana Helsingin VR:n makasiineilla. Suomessa ei ole pitkään aikaan tapahtunut vastaavaa. Tutkimukset ovat kesken ja nähtäväksi jää kuinka laajalle nuo huligoinnit laajentuvat. Kansalaisissa on liian runsaasti syrjäytyneitä, ajautuneita, yksinäistyneitä ja osallistumattomia turhautuneita ihmisiä.

Ilkka Luoma

Ei kommentteja: