maanantaina, elokuuta 28, 2006

Poliittinen jako ensi vuoden muhkeista verotuloista on jo alkanut

Uutisointi suitsuttaa ensi vuodelle muhkeita tuloja valtiolle ja tätä rahaa jaetaan nyt kukin vakaumuksiensa mukaisesti. Hirviporukat eivät jaa lihoja ennen kuin hirvi roikkuu orressa. Poliitikot tekevät tietysti nyt periaatteellisia kannanottoja onko viisasta tukea ostovoiman lisäystä veroalena, työllisyystuentana julkisilla työ- ja projektikohteilla tai sitten sijoituksina poikimaan huomisen tarvitsemia tuloja mm. kasvaviin eläke- ja sairauskuluihin.

Nyt menee niin lujaa taloudessa, että on puolittaista sokeutta havaittavissa mitä huomenna ja ylihuomenna tapahtuu, kun joustamaton kustannustasomme ja etäisyytemme markkinoilta ylittävät kokonaiskilpailukykymme. Työvoimapula uhkaa ja työttömiä on edelleen 180.000 - 270.000 riippuen laskentamenetelmistä ja ilmoittajasta. Yrityksemme ovat parhaimmassa päässä hyvässä iskussa ja osinkoja jaetaan runsain mitoin ulkomaille ulkomaalaisille omistajille työstä ja osaamisesta, joka paljolti tehdään ulkomailla ja ulkomaisin työntekijöin, mutta toistaiseksi suomalaisin suunnitelmin.

Suomalainen on sisukas, systemaattinen, väritön ja luotettava. Luottamus suomalaisuuteen syntyy vähistä puheista, mutta suuremmista teoista. Suomalainen rauhallisuus esiintyy hyvin YK-rauhanturvaamistehtävissä, jossa kiihkoton ja kuunteleva tapa sopii kaikille kansallisuusryhmille.

Hyvä maine ja kyky tuottavat nyt arvioituna ensi vuodeksi mittavat verotulot. Innokkuus on tarttumassa poliitikoihin, kuinka vielä olemattomat varat jaetaan tuottamaan mainetta itse edustajalle ja puolueellensa. Lisää ostovoimaa kansalaisille lisää kysyntää, siis kiihdyttää taloutta ja sen hyöty- ja haittatekijöitä. Mietityt julkiset rakennushankkeet ja investoinnit lisäävät työtilanteita maaseutu-Suomeen vähentäen painetta ihmisten muuttaa ruuhka-Suomeen..

Satsaus koulutukseen ja tutkimukseen turvaavat tulevaisuuden kilpailukykyä sekä vähenevien ikäluokkien pärjäämistä lisääntyvässä maailmanlaajuisessa kilpailussa työtehtävistä ja osaajista. Vielä olematon huomisen raha voidaan myös sijoittaa riskillisesti tai pienellä tuotolla turvaamaan tulevien eläkkeiden maksua ja muita lisääntyviä inhimillisiä kulueriä.

Vuosituhannen vaihteen hulabaloo-aikoina moni "jakoi" jo mm. Sonerasta saatavia uskomattomia myyntivoittovaroja esim. koko ulkomaanvelan maksuun. Keksittiin toinen toistaan innostavampia sijoituskohteita unohtaen, että spekulaatioraha ei ole sijoitus- eikä käyttökelpoista. Myöhemmin Soneraan piti pumpata verovaroja, jotta se meni kaupaksi ruotsalaisille Saksan ilmatilavalloitusseikkailun jälkeen. Nyt silloisesta Sonerasta on vain varjo jäljellä.

Nokia ei saanut 1990-luvun alkuvuosina juurikaan lainoitusta suomalaisista pankeista, nyt Nokia ei tarvitse noita suomalaisia eikä ruotsalaisia pankkeja. Nöyryys myös rikkaudessa on hyve, joka ei nostata kateutta eikä vihaa, vaan antaa tunnustetta vakaudesta ja maltista.

Ilkka Luoma

Ei kommentteja: