maanantaina, joulukuuta 31, 2012

Välitämmekö ensi vuonna enemmän?


Tuloerojen kasvu riistäytyy hallitsemattomaksi väkivallaksi. Oikeudenmukaisuus on henkisistä arvoista se tärkein – se yhdistää ihmisiä ja luo luottamusta. Oikeudenmukaisuuden tunne ei hyväksy jättiläismäisiksi revähtäneitä tuloeroja – eikä se hyväksy sellaista ahneutta, joka käy toisen kukkarolle.

Tuloerot ovat suuria maakunnittain, maittain, maanosittain ja koko maapallon laajuudelta. Kehittyneet maat ovat syöneet kehitysmaiden riisikupeista 1] – tämä on tosiasia, joka on hyvin vaikea niellä; olemme tältä osin kovin sokeita. Omistaminen on jumittanut ajatuksemme materialismiin 2]

1] Maksammeko velkamme kehitysmaille?

2] Omistamisen autuus ja kirous



Ketkä elättävät ja ketä?
Suomessa etelä ”elättää” itää ja pohjoista, koska kuluttajamassat ovat keskittyneet etelään. EU:ssa pohjoinen ”elättää” etelää ja itää. On kysymys tulonsiirroista – paksummasta lompakosta ohuempaan.

Kuntien sisällä sosiaaliturva on tulontasaistamista ”rikkaalta köyhälle” – yhteisten verovarojen käyttöä, joihin suurimmin vaikuttaa arvonlisäveron kanto yhteiseen nk. valtioneuvoston valtiovarainministeriölaariin, vaikka alv pitäisi suhteuttaa syntysijoilleen! 3]

3] Arvonlisäveron jako sinne, missä se muodostuu


...
Miten me huomioisimme toverit, joiden työpanos on paljon halvempi kuin meidän?
[Koko maapallo on totaalisessa työn uudelleenjaon taistelussa]


Ongelmia kohdatessaan ihminen haluaa puhua toisille huolistaan. Suurien katastrofien yhteydessä kansakunnat voivat kohdata toisiaan aivan uudella tavalla. Riittävä ulkoinen uhka voi yhdistää kokonaisia mantereita.




.

perjantaina, joulukuuta 21, 2012

Reviiritaistelu ei ole rasismia




  • Maapallon perusreviirit - kun katsoo karttaa on helppo ymmärtää monia asioita *]
    Maapallon perusreviirit - kun katsoo karttaa on helppo ymmärtää monia asioita *]
Talouden ja yleisen ahdingon kasvaessa – herää vastustus kaikkea outoa ja vierasta kohtaan. Tutuilta haetaan turvaa ja hyväksyntää. Ulkomaalaisia vieroksutaan ja epäoikeudenmukaisuutta vihataan – kuten ei siedetä myöskään selitteitä, että olemme velkaa kehitysmaille, joista ”vieraamme” usein meille pakolaisina muuttavat.

Moni laukoo tekstiä rasismista, usein ymmärtämättä täysin mitä se syvimmiltään tarkoittaa. Suomalainen keskiarvoihminen ei ole rasisti, eikä kovin moni muukaan. Hyväksymme erilaisuutta, mutta emme etuoikeuksia ansiotta. Rasismi on tyly sana ja sen merkitykseen kannattaa tutustua huolella, ennenkuin syyttää toistaan rasistiksi.

Rasismin sijasta meillä on paljon reviiripuolustusta. Reviiripuolustus on evoluution vuosimiljoonatuote, joka on taannut sen, että esimerkiksi me ihmiset olemme olemassa. Perusreviiri on maapallo – nk. yleisreviiri; on sanottu että biosfääri on vain yksi eliö, jossa ihminen muodostaa vain osasen, kuten haima ihmisessä. Niin tai näin – nyt on syytä perehtyä reviiripuolustuksen ominaisuuksiin ja tapoihin – onhan se ylläpitänyt suvunjatkantavoittoa kuhunkin meihin!

Maapallo jakaantuu kansallisuuksiin, eri uskontoihin, tapoihin, kulttuurriin ja kieliryhmiin. Jokainen on oma reviirinsä, joka puolustaa omaa perinnettä, ollen siitä myös ylpeä – kuten me aitosuomalaisetkin. Meillä on siihen oikeus.

Reviirit ovat vieläkin pienempiä alueita; on maakunnat, on kaupungit, on korttelit, maaseutukylät – on jopa oma asuinkerrostalo – pojat pelatessaan pihalla potkupaloa, pitävät jopa omaa rappukäytävää omana yhteenkuuluvuusalueena – se on poikien pelin hetkellä heidän oma reviiri. Lopulta meillä ihmisillä on jokaisella myös oma henkilökohtainen reviiri.


...
[2011]

Reviiripuolustuksen geeniperimä

(Uutisointi innostui villihevosen lailla, kun kansanedustaja ja eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho [PS] marssitti tankit ja sotilasjuntan Kreikan kaduille - suunnilleen samaan aikaan suomalaisten suosikkikirjailija Jari Tervo julkaisi uuden romaanin - Layla)

[ ... kansa huutaa keskuudessaan tosiasioita, eikä tosiasioista kuitenkaan eroteta suomalaisuudesta. Äänestäjät taluttivat persut eduskuntaan huolehtimaan kansallisesta reviiripuolustuksesta. Edustaja Teuvo Hakkarainen [PS] on kansanmies, joka muistuttaa kovin monia meistä. Kirjakaupoissa käy sutina, kun reviiriromaani katoaa kirjaesittelyhyllyistä kansalaisten ahnaisiin käsiin, miksi? Siksi, että reviiripuolustus on se oikea sana tekaistulle rasismille ja sallitulle maahanmuuttokritiikkikeskustelulle ... ]

Tervo toi esille sen mistä halutaan puhua, mutta ei saa puhua. Halla-aho läpsäytti edustajatovereitaan korville, koska uskalsi puhua verrannolla sellaisesta, josta piti puhua jo vuosia sitten. Mikä yhdistää Tervoa ja Halla-ahoa? Reviiripuolustus yhdistää, kuten se yhdistää kaikkia kaltaisryhmiä yhteenkuuluvuuteen - oli verrantona sitten yhteinen kieli, kulttuuri, uskonto, perityt tavat tai keino hankkia maallista omaisuutta länsimaisin tavoin...
---


[LÄHIHISTORIASTA] Reviiripuolustus synnytti joukkomurhan Norjassa. Teon tekijä oli suomalaisen oppineen kansallisvaltiokannattajan Jussi Halla-ahon kannattaja (Breivik mainitsee tekstissään). Kuulemmeko tulevassa oikeudenkäynnissä reviiripuolustuksen päämäärät viikinkien jälkeläiseltä? Norja on kuitenkin kansallisvaltio, joka tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa!

Perussuomalaiset, halla-aholaiset ja aitosuomalainen reviiripuolustus
Perussuomalaiset ovat oivaltaneet yhdenasianliikkeenä maahanmuuton tuomittavuuden, joka on jo enemmistön taholta hylätty osittaisrasistisena toimintamallina. Suomi tarvitsee maahanmuuttoa, mutta meillä on oikeus reviiripuolustukseen ja se onkin laajojen kansanjoukkojen hyväksymä oikeudenmukainen tapa suojella itseämme - olematta rasisti. 
Näin kirjoitimme, kun muutkin puolueet heräsivät vuosimiljoonia vanhaan tosiasiaan --- Toisaalta demareiden Heinäluomakaan ei ole antamassa potkuja töissäoleville - oli ihonväri mikä tahansa. Monet hommat eivät ole kelvanneet valkoisille alkuasukkaille - mm. siistijät, ...työtehtäväalue, jota ilman hukkuisimme paskaan. Demareiden vaalipuhereviiripuolustus on tarkoitettu niille työtehtäville, jotka tulevat jakoon tänään ja huomenna. Olemmeko valmiit alentamaan palkkatasoamme - se on se ainoa keino torjua edullisemmat toverit "halvemmista maista"?


[06012008 ... Pääministeri Vanhanen julisti Tallinnassa uuden liikkuvuuden alkaneen, kun mm. Eesti liittyi Schengen-alueeseen. Nyt vaihtuvat Suomen ja Eestin välillä työ, vapaa-aika, tavarat ja rikokset helpommin ja nopeammin kuin aiemmin ... ]

Ihmisten ja eläinten yhteisöt ovat kuitenkin kaikkinensa täynnä rajoja - niin heimollisina, suvullisina kuin alueellisina. Rajat ovat tehdyt turvaksi aina jotakin vastaan. Raja on merkki uuden vaikutusvallan alkamisesta. Suomen ja Venäjän raja on vedenjakaja, jossa kohtaavat uskonnot, kulttuurit, tavat, politiikka ja kauppa.

Maailma jakaantuu - meillä on reviirimme, konfliktimme, mutta myös velvollisuutemme sekoittaa geenejämme. Olemme yhtä eripuraista perhettä - minne menet ihminen? - Kuva otettu Tieteiden Päiviltä Helsingin Yliopistolta tammikuussa 2007 - aiheina oli rajat - sen kaikissa muodoissa ~ yksi raja on sivilisaatioiden rajat, jotka eniten nostattavat sotia...

...
EU- Schengen avasi uusia maita vapaan tarkastamattoman liikkumisen helpottamiseksi ja nopeuttamiseksi
...

Eläinkunnassa on miljoonia vuosia vaikuttaneet muuttumattomat reviirit. Reviireillä turvataan suvunjatkantaa, hallitsemista ja riittävästi niukan toimeentulon hankkimista. Rajat aitaavat reviirin lajikohtaisesti ruoan hankinta-alueeksi kuin geenistöllisen jatkumon turvaksi. Raja on este vieraan vaikutteen uhalle aina joltakin vallatulle alueelle, jolla halutaan yllläpitää sille jyvittynyttä valta- ja hallintajärjestelmää. 
Välttääkseen yksipuolista geeniperimää, eläinkunnassa aika-ajoin käydään taistelu vallasta ja suvunjatkamisen oikeutuksesta. Vahvempi voittaa ja jatkaa perintökaarensa ominaisuuksia päämääränä puhdas itsekkyys oman vahvuuden jatkamiseksi. Eläinkunnassa harvoin reviirit sekoittuvat samalla lajilla - sotakin syttyyy vain rajoilla tai sen ylityksestä. Raja on periaatteessa rauhan takaaja ja turva omien geenien lisääntymiselle.
Rajat takasivat reviireinä erilaisuuden ja monet tavat, jotka värittävät ihmiskunnan alueellisia eroja niin tapoina, uskontoina kuin yhteiskuntamalleina. Kansakuntien monimuotoisuus on perua reviireistä ja rajoista.
Rajoja on suljettu ja avattu, mutta aina meille on jäänyt vähintään henkilökohtaiset reviirit. Rajoja on valtiotkin täynnä - kunta, maakunta, suku, perhe ja lisääntymisreviirit. Samankaltaiset hakeutuvat yleensä yhteen, ja rajat tekevät erilaisuutta valintoihin.

Voimakas suku, laji tai eliö valtaa aina tilaa heikommalta
Passiton ja avoin raja helpottaa lisääntymisalttiimpia helpomman elämän alueille toteuttamaan omia tapojaan ja mallejaan. Osa sulautuu ja osa jakaantuu. Uskonnot pysyvät ja tavat leviävät uusille alueille.
Sitkeimmät ja konservatiivisimmat maahanmuuttajat hiljalleen valtaavat heikomman jo alueella tai maassa olleen elintilan. Historia kertoo runsaasti degeneroituneista kansoista, jotka ovat hiljalleen hävinneet historian hämärään..
Avoimet rajat haastavat "alkuperäväestön". Luonnollinen sikiäminen sekaannuttaa ja monipuolistaa kulttuureja kuin tapoja ja uskontojakin. Syntyy suvaitsevuutta, mutta myös ristiriitoja - äärimmillään rasismia, jossa alkuperäinen vastustaa uusia virtauksia jo geenistöllistenkin syiden vuoksi. Eläinkunnassa vallitsee edelleen vahvat reviirirajat turvaten sopivasti geenistöllisen "puhtauden".

Eurooppa on ottanut vastaan runsaasti maahanmuuttajia,
koska "valkoiselle markkinaihmiselle" eivät kelpaa "alimmat" suoritetyöt - näin tapahtuu myös Suomessa. Maamme saa kaivattua työvoimaa, koska ikääntymisemme, vähälapsisuutemme ja innoton suvunjatkanta eivät tuota riittävästi omaa "verta" omine tapoinemme ja malleinemme.
Schengen avaa rajoja myös rikollisuudelle, se haastaa poliisit huumeiden vastaisessa taistelussa, kuin järjestäytynyttä rikollisuuttakin vastaan. Ennen kaikkea rajojen avaus passittomuudelle avaa työvoiman mm. Latviasta, joka esimerkiksi voitti EY-tuomioistuimessa ratkaisevan työehtosopimuksiin liittyvän kiistan. Ruotsissa voidaan EY-päätöksen jälkeen tehdä työtä myös Latvian työehtosopimuksilla.
Latvialaiset, kuten puolalaisetkin voivat nyt tulla Suomeen tekemään samalla vapautuksella työtä huomattavasti pienemmillä palkoilla kuin omamme. Samalla ratkaisemme työvoimapulamme ja kilpailukykymme - palkkakustannukset pienenevät, mutta saamme lisääntyvästi uutta verta kansallisesti peri konservatiiviseen maahamme.

Suomi on perinteellisesti ollut varauksellinen maa maahanmuuttajille
Meillä on tapamme, mallimme ja luonteemme - me emme halua liiallista sekoitusta. Suomalaiset ovat itse sekoitusta pitkältä kansainvaellukselta, joka alkoi noin 12.000 vuotta sitten Aasiasta, haaraumaveljiemme esiintyessä Väli- ja Etelä-Amerikan alkuperäintiaaneina!
Viimeiset dna-tutkimukset kertovat heimoreviirillisen vaelluksemme alkaneen nykyisiltä Kiinan alueilta läpi Venäjän. Suomi on kaltaisensa kansa, joka sai paljon vaikutteita myös lännestä - olemme todella vedenjakajalla ainutlaatuisessa asemassa EU:n jäsenenä. Meille on ratkaisevasti erilainen identiteetti kuin esim. ruotsalaisilla.
Suomi pysyy parhaiten monimuotoisena ja omannäköisenään lisääntyen riittävän omaehtoisesti tukien piirteitämme kansojen kirjossa. Vaimon ja miehen hakumatkat ulkomaille/ulkomailta ottavat vastaan aika-ajoin vieraita geenejä reviiriemme ulkopuolelta turvaksi kehitykselle.
Eläinkunta on pärjännyt maailmassa reviiriajattelulla miljoonia vuosia muuttamatta elinympäristöään liiaksi. Rajojen avaamisella on puolensa ja ennustetaankin, että viimeinen suomalainen blondi kuolee yksinäisyyteen Pohjois-Karjalan korvessa noin 250 vuoden kuluttua. Elämme koko ajan hitaiden muuttujien maailmassa.

Ilkka Luoma
KESKUSTELU --- TIEDE [25487]

...

Kirjoitukseen liittyvä kuvakertomus-
[kuvia saa käyttää vapaasti ylläolevan mielipidekirjoituksen yhteydessä - copyright by Ilkka Luoma 2007]
Teksti
Avoin maahanmuuttopolitiikka on inhimillistä muuttajille - pääsevät Suomessa paremman sosiaaliturvan piiriin ja säästävät henkensä. Somalit osoittavat mieltään Suomessa heidän heimoveljiensä heikosta asemasta itse kotimaassaan Somaliassa. Olisiko parempi ja tehokkaampi tapa esittää mielenilmaus itse paikan päällä?
Teksti
Suomi on sisältä kansallisesti rikas maa - meillä on mm. eteläpohojalaaset vängällä murteella ja ahkeralla, jurolla ja hiukan ylipiällä mielellä. Suomi kehittyy parhaiten omien siittoisuudella, tällöin säilyy omanlaisemme "melankolinen" tyyli ja tapa. Rajat aukaisemalla alkuperäinen väestö laimenee hitaasti, mutta varmasti.
Teksti
Kansallisesti Suomi on ominensa laaja, mutta eheä maa. Nuoret ikäluokkamme alkuperäisinä pienenevät - tässäkin Helsingin Vanhassa kirkossa Ressun abit saavat lakkinsa - kansainvälisenä kouluna lakin saajissa on myös muita kansallisuuksia kuin alkuperäsuomalaisia. Suomi on suomalaisten maa.
Teksti
Suomalainen on kristitty ja kuuluu kirkkoon käymättä siellä kuin Jouluna, häissä ja hautajaisissa. Olemme uskontojen suhteen ainakin itsellemme kovin suvaitsevaisia, mutta kuinka on maahan tulevat meille tuntemattomammat uskonnot, kuinka suvaitsevaisia ne ovat? Kuinka suvaitsevaisia sitten meidän tulee lopulta olla muita reviiriemme ulkopuolelta tulevia vaikutteita kohtaan?
Teksti
Rajojen auetessa saamme uutta työvomaa - se on mahdollisuus ja haaste [muotitermi]. Hiljalleen halvemmista maista tulleet laskevat palkkatasoamme, mutta toisaalta saamme työvoimaa sinne, missä emme itse enää viitsi työtä tehdä. Kierre on joka tapauksessa olemassa ja raksoilta se alkaa, kuin siivouksestakin - se työhän ei meille enää kelpaa.
Teksti
Me ikäännymme ja olemme loivaliikkeisiä siirtämään omia perinteellisiä geenejämme. Vanhukset ovat merkittävä osa väestöämme, ovat yksin ja osa pelaa. He tarvitsevat hoivaa, ja hoivaa tuleekin ulkomailta, kun omat loppuvat. --- Meillä ei ole kohta enää luonnonmukaista reviiriä.
Teksti
Ahkerat kiinalaiset tuovat kauppojaan ja tapojaan meille. Kiinasta tavara maksaa murto-osan meillä tuotetuista. Kuinka on kulttuurimme, kun hyökyaalto tosissaan pääsee vauhtiin. Erilaisuus rikastuttaa, mutta hiljalleen väkevämpi valtaa heikomman alueet. Kerrotaankin, että 150 vuoden kuluttua viimeinen blondi kuolee Pohjois-Karjalan saloseuduilla - sukupuuttoon. Eläinkunnassa reviirit suojelevat lajikehitystä ja geenisiirtymää maltillisin muutosprosessein.
  
*]
Maailma jakaantuu - meillä on reviirimme, konfliktimme, mutta myös velvollisuutemme sekoittaa geenejämme. Olemme yhtä eripuraista perhettä - minne menet ihminen? - Kuva otettu Tieteiden Päiviltä Helsingin Yliopistolta tammikuussa 2007 - aiheina oli rajat - sen kaikissa muodoissa ~ yksi raja on sivilisaatioiden rajat, jotka eniten nostattavat sotia...
....
Sent:
Sent: Thursday, September 15, 2011 10:03 AM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE - Reviiripuolustuksen geeniperimä (Jussi Halla-aho ja Jari Tervo)


.

torstaina, marraskuuta 08, 2012

Säkenöintiä idän ja lännen kohtaamisessa!

ORIG ~  http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/123899-sakenointia-idan-ja-lannen-kohtaamisessa
...




USA sai uuden vanhan ja sopivan tumman presidentin ja jakoi samalla kansakunnan kahtia. Amerikkalaisessa demokratiakäsitteessa vähemmän ääniä voi valiintua ennemmin kuin enemmän ääniä saanut – läntinen demokratia on myös tälläistä. Kansa ei suoraan valitse presidenttiä Yhdysvalloissa.

Kiina tulee saamaan myös uuden presidentin ja vielä ainakin pääministerin, ja kansa ei näitä vallan kovaan ytimeen kuuluvia Kommunistisen puolueen jäseniä suoraan valitse – paitsi siten, että valiintuneet ovat käyneet aikanaan läpi kaikki valintahierarkiat kortteli- ja kyläyhteisövaaleista lukien – alimmissa vaaleissa kansa eli asukkaat valitsevat. Nyt puolue käyttää valtaa.

USA:ssa on käytännössä kaksipuoluejärjestelmä. Kiinassa on todellisuudessa toistaiseksi yksipuoluejärjestelmä. USA:ssa ei nykykaltainen demokratiatarjonta saata menestyä, siksi alhaiseksi äänestysinto on laskenut.
Kiinassa äänestysinto on aina 100 prosenttinen, ainakin vallan ylimissä valinnoissa, tosin äänestävien määrä on hyvin rajoitettu. Alimmilla tasoilla Kiinassa äänestysvilkkaus on hyvin korkeaa tasoa länsidemokratiaan nähden.

Maailma on nyt napaistunut itään ja länteen
Itä nousee ja länsi laskee. Syntyy tasapainotila, jossa USA:n presidentti Barak Obama koettaa yhtenäistää valtiotansa ja lopettaa ”mahdottomaksi” menneen yhteistyömahdollisuuden kaksipuoluejärjestelmässä.
Kiina koettaa taas hälventää heille pitkällä jänteellä tuntemattoman kommunistisen ideologian uuskungfutselaisuudeksi, jolla onkin juurineen ikää jo reilu pari tuhatta vuotta. Länsidemokratia USA:ssa on muutaman sadan vuoden mittainen – tosin orjuuta esiintyi vielä 1800 –luvulla ja suuren rotumellakat vainosivat Yhdysvaltoja vielä 1960 –luvulla. Kiina oli taas kolonnialistien ikeessä 1800 –luvulla ja osaksi japanilaisten hirmuvallan alla vielä 1930 –luvulla.

...
Mitä me kirjoitimme Kiinasta vuosia sitten [2007] – kun Kiinan edesmennyt pieni suurmies Deng Xiaoping oli lausunut arvoitukselliset sanat: ”Menkää ja rikastukaa” ...

Maailma tarvitsee uusia esikuvia ja tasapainoksi vastavoimaa USA:lle
[2007] Kiina sai starttikehoituksen jo edesmenneen Kiinan suuren miehen Deng Xiaoping´ in kehotteena rikastua - näin tuli annettua maailman historian suurimman mobilisaation komento. Jälkipolvet voivat sitten miettiä 50 vuoden kuluttua, mitä tämä kehote sai aikaan.


Meillä oli läntinen kulutusyhteiskuntavuosisata
Viimeinen eletty vuosisata oli eurooppalaisten ja amerikkalaisten, jatkuen aina 2020-luvulle saakka. Kiina on ottanut käyttöönsä osin samat menetelmät hyväkseen ja haitakseen kuin millä valkoinen markkinatalousmekanismi imi kehitys- ja öljymaiden raaka-aineet, pilasi ilmakehän, saastutti pohjavedet ja rakensi maailman suurimmat tuloerot.
Viimeisen sadan vuoden aikana läntinen markkinatalous on syytänyt ilmakehään, vesistöihin ja maaperään suunnattomat määrät vahingollisuutta, jonka korjausurakat ovat lankeamassa jälkipolvillemme. Me emme mukavuuteen, elintasoon ja elämän helppouteen tottuneina kykene tekemään riittäviä muutoksia.

Länsi puski rahaa, työtä ja odotti suuria voittoja Kiinasta
Kiina otti vastaan länsimaiden investoinnit kiihdyttämään oman tuotantokoneistonsa maailman suurimmaksi luomalla jättiläismarkkinat ja loputtoman halvan työvoiman saannon osinko- ja tuottoherkille länsisijoittajille ja yrityksille. Länsi haki/ hakee voimansa menestymiseen halvoista "liukuhihnoista" ja läsnäolosta maapallon yksillä suurimmista markkinoista.

Nyt USA elää muun muassa Kiinan rahoittamana
USA saa katettua jättiläismäiset vajeensa osin kiinalaisella työllä, jotta voivat ostaa isänmaattomasti entistä enemmän kiinalaisia halpatuotteita. Nyt vain odotetaan, kun kiinalaiset autot vyöryvät länsimarkkinoille. Kiinassa riittää meihin nähden halpaa työvoimaa, halpaa suunnitteluvoimaa ja halpaa liikkeenjohtovoimaa.
Tarkkaan ottaen me emme ole juuri missään tilanteessa tai tuotannon vaiheessa parempia kuin kiinalaiset kolleegamme seuraavien 10 vuoden aikana.

Kinalainen osaaminen kasvaa exponentialisesti
Suurin pelko eurooppalaisille ja amerikkalaisille on Kiinan korkeateknologian valmistuminen kauppakuntoon (5 - 15 vuotta); lentokoneet, erikoislaivat, kulkuvälineet, tietokoneet ja ympäristötekniikkaan liittyvät tuotteet sekä järjestelmät.
...
Sijoittajien ja välistävetäjien valtakunta – mallia otettu muun muassa lännestä
YLE:n Maailmannäyttämöllä ohjelmassa pohdintaa aiheutti "pörssinotkahdus" Kiinasta - kyseessä ei ollut edes mikään romahdus, vaan testi ja pieni ylilyönti tottumattomilta sijoittajilta, joita Kiinassa kasvaa kuin ansaitsemattomia optioita tekemättömälle työlle.

Kiinassa harjoitellaan innokkaasti länsimaalaista spekulaatiopolitiikkaa
Kiina on ottamassa vahingokseen käyttöönsä juuri sen elementin, millä miltei häviämme pelin - myös kiinalaiset haluavat rikastua tekemättä juuri mitään. Spekulaatioraha on aina toisen työn ja tuottavuuden ulosmittausta, jossa tulonjaon kohdisteellisuus ajaa ostovoimaa sellaisiin taskuihin, joihin se ei oikeudenmukaisuus- ja työnjaollisuusperiaatteella edes kuuluisi.

Kiinan suurin voima on innokkaan utelias kansa
He ovat kiinnostuneita, tarkkoja ja vaativia - he osaavat myös kilpailla. Kiina on yksi vanhimpia teollisuusvaltioita ollen jo 1800-luvulla maailman suurin tuolla alalla. Kiinassa on jo nyt uudelleen esimerkiksi maapallon suurin teräksen ja betonin tuotanto.

Kiinassa riittää oppinutta työvoimaa
Suurena voimavarana Kiinalla on miltei mapallon jokaisessa maassa ahkeria, valittamattomia ja vähään tyytyviä kansalaisiaan miljoonittain työssä ja opiskelemassa. Kiina kasvattaa henkistä pääomaa tehokkaasti hyödyntämällä kaikkialla maailmassa parhaiden yliopistojen opit. Kiina koulututtaa ihmisiään kaikkialla. Kiinalaisia tutkijoita on miltei kaikissa yliopistoissa, tutkijoiden yleisin osallistujanimi ei ole enää Mr. Smith, nyt se on neiti Li.

Kiinassa valmistuu enemmän insinöreja kuin Euroopassa ja USA:ssa yhteensä
Meillä ei ole syytä luulotella, että meidän insinöörit olisivat parempia - se on harhaluulo. Kiina tuottaa myös muita ammattiosaajia korkeakoulutuksella enemmän kuin koskaan. Voimme vain arvata, mitä tapahtuu, kun tämä maapallon suurin koulutettu tietokeskittymä mobilisoituu.

Kiinassa on eräs merkittävän suuri asia; se on yhteenkuuluvuus,
 ... vaikkakin kiinalaisen pahin kilpailija on kiinalainen itse. Kiinassa on keskimäärin voimakas kansallistunne, kuten se on ollut voimatekijänä myös USA:ssa, kun se nousi maapallon veturiksi ja maailmanpoliisiksi [USA:ssa yhtenäistunnetta luo massiivinen isänmaallishenkinen elokuvateollisuus].
Kiinassa joukkovoimaa nostaa vuosisatainen kollektivismi, jolla ei ole juuri mitään tekemistä perinteellisen kommunismin kanssa. Kiinassa perhe ja suku ovat kaikki kaikessa; veri on vettä sakeampaa.

Löydämme myös suuria ongelmia Kiinasta
Saasteet, juomavesi sekä sen löytäminen, raaka-aineiden riittävyys, poikavaltaisuus ja elintasokuilu kaupunkien ja maaseudun välillä. Löydämme myös kymmenet eri kansallisuudet, kielimurteet, eriarvoisen maakuntahengen, keskinäisen kilpailun ja paikallishallinnon korruption kuin myös paikallisviranomaisten osittaisen mielivallan.

Kiinalaisiin ongelmiin on yksi vahva vastavoima; se on Kiinan keskushallinto
USA:ssa vastaava voima on liittovaltio, Euroopassa se voisi olla keskitetympi EU:n ylijohto. Kiinassa keskushallinto on keisareiden Kiinan suora jatko. Keisari edusti voimaa, pyhyyttä ja yhteenkuuluvuutta, mutta ennen kaikkea karismaa ja luottamusta. Keskushallinto on Kiinan viimeinen sana.
Kiinan korkein elin - istuva politbyroo, jossa on kommunismia vain tuo nimi. Kiinan kommunismi on nuori ilmiö verrattuna keisareiden keskusvaltaan - kiellettyyn kaupunkiin [rak. 1400-luvun alkupuolella], joka nytkin on käytännössä olemassa korkeimpien puoluejohtajien muureilla suojattuna uutena asuinpaikkana. Kiinaa johtaa yhdeksan miestä, kaikki insinöörejä. Keisaria ei ole, mutta keisarin valtaa käyttää pitkälti Hu Jintao.

Kiina ei pyri selittelemään demokratian kaikkivoipaisuudella
Kiinassa ei meidän kaltainen demokratia toimi, eivätkä he sitä edes tarvitse. Kiina tarvitsee johtajaa, oikeudenmukaisuutta, luottamusta, yhtenäisyyttä ja kansallista keskinäisvoimaa, jota se luo juuri koko ajan omalla tavallansa.
Kiinalaiset edelleen muistavat kunnioituksella nykyisen Kiinan luojan ja perustajan Mao Zedong ´in hänen osin epäonnistuneista kokeiluistaan huolimatta. Kiina tarvitsee aina vahvan johtajan; 1325 miljoonaa ihmistä ei ohjata vaalidemokratioilla ja vaalien tyhjillä puheilla. Kiina elää voimakkaista päätöksistä, joihin kansalaiset voisivat luottaa. Kiinassa tehdään myös virheitä, kuten tehdään meilläkin.

Kiinassa kansankokous julistaa aiemmin ryhmissä päätetyt asiat koko kansalle
Nyt 2007 pääministeri julisti yksinkertaisesti, ilman vaalilupausmaisia lauseita mm. seuraavat päämäärät: säästö, toimintatehokkuus, hyötysuhde, koulutus, tuotekehitys, ympäristöhuolehtiminen ja maaseudun tuki. Kiinalaiset pitävät keskushallintoa lukkona, joka on takuumies asioille. Paikallista hallintoa voidaan arvioida, mutta keskushallinto pysyy koskemattomana, kuten keisarit heidän vahvuuden aikoinaan.

...
Kiinalaiset seurailevat mielellään länsivirtauksia,
 ... he ottivat amerikkalaiset pikaruokalat, yksityisautot ja omakotitalot. Toivottavasti he eivät ota meiltä laitoskulttuuria, vanhainkoteja, individualistista yksinoloamme, yksinäisyyttämme ja puhumattomuuttamme lähimmäisillemme.
Me Euroopassa olemme menettämässä yhteishengen, yhteenkuuluvuuden ja kansallisen tunteen omasta osaamisestamme. Kiinassa taas elää voimakas usko ongelmien ratkaisukykyyn.

Kiina kerää muskeleita
Kiina kerää nyt voimavaroja ja toiminnan reservejä varautuen länsimaiden talouslamaan kuin myös omaan pankkikriisiin. Kiina kykenee omalla kulutuksellaan ja kansantaloudellaan estämään todennäköisen länsiromahduksen vaikutuksen itseensä, se saattaa olla pelastus myös monille pienille maille, kuten Suomelle.

Kiinalaisissa on yksi ominaisuus ylitse muiden;
 ... heillä on uskomaton odottamisen taito, vaikka aina tuntuu siltä, että he kiiruhtavat hengähdysvauhtia eteen päin - tosin vanhat sanonnat kuuluuvatkin: kiiruhda hitaasti ja puutarhan hoito on maailman tärkein asia, eikä sekään ole niin tärkeää.

Kiinassa puhaltavat nyt uudet tuulet niin ...
 --- ongelmissa, ratkaisuissa kuin valtapelissä, jossa meille kummallisella tavalla järjestys säilyy ja systeemit toimivat [esim. SARS epidemian hoito]. Kun laitamme Kiinan kartan Euroopan päälle, jää alle miltei koko EU. Kiinan hallintomekanismit vertauksena Suomeen on kuin vertaisi Enontekiötä Helsinkiin. Enontekiöläiset eivät kuulemma ole halunneet neuvoa helsinkiläisiä, kuinka pääkaupunkiamme johdetaan.

Länsimaatkin voisivat perehtyä omiin ongelmiin ja kansalaisten hyvinvointiin kuin vain hakea meidän mielestä niitä kiinalaisia ongelmia, jotka meidän silmäämme paistavat. Ovatko kiinalaiset tulleet meitä neuvomaan; eivät - he ovat tulleet tekemään kauppaa kanssamme, ja siinä piilee mahdollisuutemme.

Lopuksi voisi ottaa teoreettisen, mutta kiinnostavan loppulauseen:

Mikäli jokainen kiinalainen ostaisi meiltä jotain kerran kuukaudessa, kerrallansa 22 eurolla, olisi miltei meidän koko vientitoimintamme katettu. Koko Kiinassa keskipalkka on nyt 65 euroa kuukaudessa. Mutta mitä Deng Xiaoping´in rikastumiskehoitus viime kädessä merkitsi?


LINKS - Kiinaa tuutin täydeltä länsilasien läpi ja ilman mitään laseja
-   http://ilkkaluoma.blogspot.fi/search?q=kiinalaiset   --- [BLOGSPOT/IL_SEARCH] 
 --- kiinalaisuutta linssin läpi - copyright by Ilkka Luoma 2004-2011. 


Ilkka Luoma
Kansalaisaktivisti – Kiina vientikonsultti
Helsinki


...
Sent
Sent: Thursday, November 08, 2012 9:00 AM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE - Itä ja länsi asemoituvat - nousevan auringon maa laskun edellä
...
Itä ja länsi asemoituvat - nousevan auringon maa laskun edellä
(Otsikko on laadittu juuri niin arvoitukselliseksi kuin kiinalaiset tosiasiassa ovat meille ja meidän ymmärrykselle)



.