[ ... ihmiset kipristelevät ilmastonmuutoksessa 2/, joka sekin on evoluutiota. Neljän - viiden asteen nousu 2080 mennessä aikaansaa hankaluudet, joissa itse luonto toimii vaikka ei ihmistä enää olisikaan. Hitaat muuttujat 3/ kiihtyvät meille ylitsepääsemättömiksi ongelmiksi. Evoluutio ei ole riippuvainen itsessään meistä ... ]
Ihminen hakkaa metsiä. Ihminen ryöstökalastaa. Ihminen polttaa vuosimiljoonaiset varastohiilidioksidit niin kiihtyvästi, että arviokatastrofiin riittävä ilmaston keskiarvona 3~5 asteen nousu saavutetaan peruuttamattomasti jo tällä vuosisadalla.
...
2009 --- Ihmiskunta ei ole oppinut säästämään - aikomusvauhti siihen on aivan liian hidas. Meneillään oleva muutosprosessi jo itsessään pitää käynnissä muutoksia, joiden vääjäämättömyys ajaa meille tuntematonta evoluutiota - meille ihmiskuntana miltei mahdottomana yhtälönä. Harvennus ja harventuminen ovat myös evoluutioita.
Ihminen on yksinkertaisesti jo nyt liiaksi sormeillut materia- ja energiakiertoja
Ihmisen mukavuudenhalu kokee paluun arkeen - evoluutio järjestää ilman adjektiiveja ja inhimillisyyttä olosuhteet, jotka ovat aina suosiollisia joillekin, eikä enää välttämättä ihmiselle itselleen. Nyt on kyse ihmiskunnan mukautumiskyvyn ylityksestä - paluu ei tapahdu vaurioittamatta meidän elossapitojärjestelmiä - vaan ne muuntuvat tuntemattomaan suuntaan.
Evoluutio reagoi hitaasti, mutta myös nopeasti. Hitaus on momentiltaan järjestäytyneempi, kun taas kiihtyvä nopeus aikaansaa kaaosta, jossa evoluutio on tuntemattomien yhtälöiden muutosprosessissa. Suuri luomakunnan mallinnuskaava on vielä tietämättömissä - ainakin meiltä ihmisiltä - kiihkeästä etsinnästä huolimatta. Olisiko se lähempänä kuin arvaammekaan?
Ihminen itsessään on säilyttäjänä kasvattaja
Yhteiskunta työtätekevänä ilmiönä on saavutetusta irtautumaton - ikiaikaista ei ole silti kuin evoluutiossa, jossa seurausta edeltää aina syy. Aikaansaamamme syy on ylittänyt meille "varatun osuuden elintilasta". Nyt tuo meistä "ulkopuolinen osuudenhaltija" ottaa osansa - ilman adjektiiveja ja kaltaistamme suuntaavaa itsekkyysinhimillisyyttä.
Luonto muuttuu, se on varma
Varmuuteen kuuluu vaiheistus, jossa elolokeromme kaventuu uuteen mittakaavaamme - asteikkoon, jossa määrämme on suhteutunut lajiharmonian asettamaan mittakaavaan. Luonto ei rankaise - vain ihminen on rangaissut. Eläinkunta ei kosta, vain ihminen on kostanut - eläinkunta vain syö pysyäkseen evoluutionsa suosiollisuudessa.
Ihmiskunnan biomassa vastaa muurahaispopulaatioiden määrää
Maapallon biomassasta ihmiskunnan osuus on hyvin pieni - miltei olematon. Evoluutiossa muualla kuin ihmiskunnassa on tapahtumakertymä, jonka mittakaava ei satu edes samoille asteikoille kanssamme.
Evoluutio raivaa soveltuvuudelle ja sopeumalle tilaa
Voisi arvata, että hallitsemattoman nopeassa ihmisvaikutteisessa tilanneavaruudessa suurimmat biomassat määräävät hitaan varmasti evoluution suunnan seuraten kokonaisharmoniaa, vahtimatta aina. Evolutiivinen harmonia kasautuu kuin palapeli, jossa kuvana ei ole ihminen. Tuo kuva on jo määrätty jossain - se on jo tietona olemassa, kuten tieto kaiken alusta on joka hetki läsnä.
Lopullisen loputtomuuden avaa eliöistä massiivisin
Virukset ovat aikakoneita, joilla on "tehtävä". Virukset istuvat isäntäänsä ja huolehtivat tasapainosta - suurimmatkin ovat kaatuneet, mikäli harmonia on ylittynyt liiaksi. Viruksilla on oma evoluutio, jonka rakenne ja päämäärä on meille tuntematon.
...
Ihminen evaluoi itsensä apuvälineidensä kautta massiivisen ympäristötuhon rajalle. Se ei varmaankaan ole jäänyt huomaamatta eliökunnan tasapainoaistimuksissa. Voisimme odottaa luomakunnan vastaiskua - ilman rankaisua, ilman kostoa - ainoastaan paluuna tavoiteltuun tasapainoon. Kaikella on aikansa, ja kaikella on loppunsa. Vain kierto on varmaa.
Ilkka Luoma
...
Mielipidekirjoitukseen liittyvät kuvakansiot~
Tieteen päiviltä 8. ja 9. tammikuuta 2009 - kuvia saa käyttää vapaasti ylläolevan kirjoituksen yhteydessä
-Copyright by Ilkka Luoma 2009.
Kansio 1 - 1. päivä evoluutiota
Kansio 2 - 2. päivä evoluutiota
KATEGORIAT:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti