perjantaina, helmikuuta 08, 2013

Suomi ei ole vain ruotsalainen!


YLE 1 esitteli laulun lurautuksella, että Suomi on ruotsalainen, ehdottipa, että euromme olisi kruunu ja vieläpä niin, että kaikki Pohjoismaat siirtyisivät yhteiseen kruunuun – puoliksi humoristisesti. Meillä on nyt euro ja huomenna jokin muu, sillä euron vahvuus näivettää viennistä eläviä EU-maita – kuten meitäkin.

Voitaisiin myös puolileikkisästi sanoa, että Suomi on kiinalainen – uusimmat dna habloryhmien tutkimukset viittaavat perimään myös nykyisen Etelä-Kiinan alueelta, josta lähtivät myös Amerikan intiaanit, Beringin salmen yli, sen ollessa kuiva. Nicaraguan intiaaneilta löytyy yllättävän paljon samoja habloryhmiä kuin osalta suomalaisista – olemmehan osaksi tulleet kaukaa idästä.


...

Valuutta on väline, jolla voidaan säädellä kilpailu- ja kaupankäyntikykyä

Alentamalla valuutan arvoa, saadaan hinnat houkutteleviksi, vientiä ajatellen – korottamalla saadaan ulkomailta tuotteita edullisemmin. Olimme vielä 1970 –luvulla devalvaatiomestareita, nyttemmin euro vei tämän säätelymahdollisuuden meiltä suomalaisilta pois.


!

Voisimme siirtyä Kiinan valuuttaan, juaniin *] – joka on voimakkaasti aliarvostettu dollariin ja euroon nähden. Nyt kannattaisi makuuttaa juaneja jopa tilillä – sillä noille passiivivaroille kertyy matalan koron aikana automaattista tuloa valuutta-arvon nousuna, juanin vahvistuessa, hiljalleen. Jos myyt jotain Kiinaan – ota maksu juaneina (jos voit) – ja säilytä osaa niistä kiinalaisissa pankeissa. On ennustettu, että juan kallistuu 15-30 prosenttia seuraavien vuosien aikana.

*] Chinese renminbi - http://en.wikipedia.org/wiki/Renminbi -


Maailmalta kiirii huhu, että monet Afrikan valtiot ottavat käyttöön Kiinan juanin –

se käy kauppavaluuttana jo nyt Japaniin, Etelä-Koreaan ja Venäjälle. Entä jos meidän valuutta olisikin Kiinan juan? Mitä se merkitsisi meidän kilpailukyvylle. Vaihtaisimmeko euromme nykyisellä vaihtosuhteella (1€ ~  8 juania) – vai olisimmeko radikaaleja ja vaihtaisimme yksi yhteen! Tällöin palkkamme ja hintamme rojahtaisivat Euroopan kilpailukykyisimmiksi, mutta miten maksaisimme ulkomaantuonnin?


Juanin käyttäjinä saisimme massiivisen kiinalaisryntäyksen maahamme –

investointeja tulisi satamalla. Tuotantomme kasvaisi, työllisyys paranisi hetkessä ja toimeliaisuus kasvaisi jopa yli äyräiden – ruotsalaiset eivät pärjäisi meille, tavaramme menisivät helposti kaupaksi (laadun säilymisoletuksella) ja yhtiöihimme virtaisi halutessamme runsaasti kiinalaista pääomaa, sijoituksina. Meistä tulisi Kiinan etäpiste Euroopan unioniin. Radikaalia – mutta ei täysin mahdotonta.


Entä itse Kiina, joka nousee maailman suurimmaksi taloudeksi jo 10-15 vuoden kuluessa – miten meille saatava hyöty sieltä – muutenkin ...


[2005] - 2000 vuotta sitten kungfutselaisuus löysi tiensä Kiinassa Shandongin maakunnassa. Oopium-sodissa Kiinan keisari halusi estää kansalaistensa oopiumin käytön, ja se haittasi siirtomaaisännän Englannin busineksia; Englanti hikeentyi ja julisti Kiinalle sodan.

1800-luvulla Kiina oli eräs maailman suurimmista teollisuustuottajista. Nyt Kiina rahoittaa merkittävänä osallisena mm. USA:n jättiläismäistä ulkomaankaupan vajetta pitäen samalla korkotasoa alhaalla.


Suomella ja Kiinalla on mallikelpoinen kauppatasapaino (2005),

se on meille hiukan ylijäämäinen. Kiina on merkittävä korkeateknologian tilaaja Suomesta; paperikoneet, metsäkoneet, insinöörisuunnittelu ja mm. ohjelmistotuotteet. Tänä päivänä Kiinan kysyntä kasvaa koko ajan ja tuo mahdollisuuksia mm. Suomelle. Finnair on saanut runsaasti tuottavia Kiinan lentoja molemminpuoliseksi hyödyksi.


”Menkää ja rikastukaa” -Deng

Kiinan toimet "länsimaalaistumisen" tiellä omalla metodillaan alkoivat presidentti Deng Xiaopingin aikana, vain pari vuosikymmentä sitten. Tämän jälkeen maailma on nähnyt historian kovimman taloudellisen kasvun; mm. raaka-aineiden lisääntyvä kysyntä nostaa maailmanmarkkinahintoja.


Kiinalainen jalanjälki

Kiina on oikeutettu "jalanjälkensä" kokoiseen talouteen ja merkittävyyteen yhteisissä globaalioperaatioissa. Maapallomme kulutusjuhla on juuri nyt vielä vinoutunut Atlantin toiselle puolelle. Kiinalaisia on 1,3 miljardia; se tarkoittaa n. 20% koko maapallon väestöstä.

Oikeudenmukaisuusperiaatteella Kiinalle kuuluu kokonsa mukainen osuus pallomme mahdollisuuksista. Kiina peräänkuuluttaa yhteistä toimintaa yhteisen pallomme eduksi; yksikään kansakunta ei voi olla yksinvaltaisessa asemassa.


Suomelle Kiina on suuri mahdollisuus;

meillä jokaisella suomalaisella on Kiinassa 235 kanssaveljeä ja -sisarta, joista pieni osa voisi tuntea meitä paremmin. Suomalaisiin kauppamiehiin ja ennen kaikkea insinööreihin on luotettu Kiinassa jo 1950-luvulta lähtien. Nokian operaatiot alkoivat vasta 21 vuotta sitten. Kiinalaisilla on pitkä muisti ja hyvät työmme muistetaan kauan. Kiina ei ole eksoottinen, vaan pikemminkin me olemme suomalaisina harvinaisia.


T-paita business

Kiinan tulee myydä jokaiselle EU-kansalaiselle kaksi paitaa, että se voisi ostaa yhden Airbus-matkustajakoneen Ranskasta. Kiina on tarvitsemassa lähivuosina kymmenittäin uusia liikennekoneita. Kiina tulee myös tilaamaan suomalaisten osaamia risteilyaluksia, jotka nyt ovat menneet lähinnä norjalaisille ja amerikkalaisille varustamoille.


Ahkerat työntekijät

Kiina voi olla meille mahdollisuus ahkeran ja luotettavan työvoiman saannin osalta; heidän palkkatoiveensa on kilpailukykyinen ja se voi olla ratkaisu tuotettaessa vapautuvassa Karjalassa vapaakauppa-alue-eduin tuotteita Venäjän loputtomille kulutusmarkkinoille.

Nythän tuotanto ja suunnittelu menevät sinne, missä palkat ovat kilpailukykyisiä sekä ennenkaikkea missä on kysyntä. Suomen vieressä on Euroopan suurimmat tulevaisuuden markkinat.


Kiina vie oikeutetusti osansa verran työpaikkoja,

koska myöskin kulutus tapahtuu siellä. Ensimmäisessä vaiheessa lihoneet länsimaat luovuttavat "liukuhihnat" meneillään olevan kansainvälisen uustyönjaon operaatiolla kilpailukykyisille palkkakustannusmaille.

Kiinan jälkeen on tulossa toinen Aasian väestöjättiläinen Intia (1,2 mrd asukasta). Seuraavassa vaiheessa kansainvälisen työnjakopolitiikan mukaisesti luovutamme suunnittelutoimintamme "alakerran"; jälleen palkkapolitiikkamme ja kysyntätekijän mukaisesti.


Mitä meille jää – työnä?

Meille jää korkeasuunnittelu ja toistemme palvelu sekä alueellinen sisämarkkinarakentaminen ja ylläpito, vaikkakin jo nyt eestiläiset rakennusmiehet "konsultoivat" rakennustyömaillamme. Syy on selkeä, palkkamme länsimaissa ovat liian korkeat.

Me emme ole sen parempia kuin ystävämme Kiinassa tai Intiassa. Palkat tulevat myöhemmäksi onneksemme tasaantumaan hyvin pitkällä aikavälillä. Me voimme vain kilpailla osaamisella, laadulla tai sitten kustannuksilla; kustannuksissa olemme jo hävinneet, toistaiseksi.


Onko koulutusjärjestelmämme sittenkään niin hyvä?

Opetuksemme peruskoulusta yliopistoihin on uudistettava perin pohjin; nyt on tekojen aika, puhumisen ajat ovat ohi. Voimme myöskin vaihtaa liturgiaan ja jargoniaan hautautuneet politiikkomme seuraavissa eduskuntavaaleissa.


Uudet osaamisalueemme

Korkeateknologia ympäristö-, kierrätys-, energia-, tietotekniikka- ja telekommunikaatioaloilla ovat osaamisalueitamme kuin myös uudistuvien raaka-aineiden käyttö, vrt. peruspaperiteollisuuden muutos korkean osaamisen puuraaka-ainerakentamiseen.

Taloja tarvitsemme aina, mutta paperi takapuolen pyyhintään ja kertakäyttökulutukseen informaation jakajana on kohta historiaa, ehkä toilet operaatiot muuttuvat hiukan hitaammin :-)


---
Kiina ottaa joka tapauksessa osansa maailman taloudessa;

me suomalaiset voisimme hyötyä asiasta olemalla vieläkin parempi yhteistyökumppani edes muutamaan niistä 235 ystävästä, mitä Kiinassa on meille jokaiselle. Kiinankielen taito on tätä päivää ja tulevaisuutta. Kulttuurien tuntemuksella ja kielitaidon hallinnalla olemme varmentamassa sillanrakentamista maidemme välille molemminsuuntaisena liikenteenä.


Ilkka Luoma


...
Linkkejä Kiina-aiheisiin kirjoituksiin ja artikkeleihin



AL   US

Ei kommentteja: