keskiviikkona, huhtikuuta 17, 2013

H7N9 - odotammeko pandemiaa ...?




*

Pandemia pelottaa – sillä menyt historia osaa aikakirjoista todistaa mustansurman ja monen muun tapahtuma-ajalleen selittämättömän joukkosurman (vain Jumala tiesi – ja kirkkohan hyödynsi nämä Haadeksen tulet). Virukset, prionit 1] ja bakteerit ovat ”elollisen luonnon” ylivoimaisesti suurin esiintymisjoukko 2] – ja nekin kehittyvät evoluution 3] myötä ---


Nyt Kiinasta jäytää uusi virusuhka – H7N9 4] leviää maailman väkirikkaimmassa valtiossa, jossa siipikarjan, siis kanojen ja broilerien osuus on jättiläismäinen, ulottuen pienimpienkin kylien ”elävien ravintolähteiden markkinoille”.

SARS 5] oli epidemia, jonka pelättiin laajenevan pandemiaksi – mutta tuolloin Kiina suoritti hitaasti käynnistyneen mobilisaation, joka kiihtyi nopeasti ja selätti totaalisesti SARS´in, tai sitten … ?


” … Kiina tarvitsee yksiselitteisesti nykyisen kaltaisen hallintajärjestelmän, jotta nämä jättiläismäiset ongelmat, ja ratkaisut niihin, pysyvät reaalimaailman tasolla. Kiinassa ei äänestetä turhaan, siellä toimitaan. Sars epidemian aikana aluksi kaikki tapahtui hitaasti, mutta kun suorakäskytysmentaliteetti ulottui kaukaisimpiinkin kyliin, systeemi toimi ja kiinalaiset mittasivat toinen toisiltansa kuumeen ja SARS talttui … ”


Kätevä ja kilpailuhenkinen ihminen loi itselleen mikrobiaseet, odottamaan …

Maailman suuret sotilasmahdit (USA ja Venäjä/ ent.Neuvostoliitto) pitävät varastoissaan kaiken varalta vieläkin vaarallisempia biologisen ja kemiallisen aseiden valikoimaa – bakteerien valta, leviämiskyky ja tappoteho ovat hullaannnuttaneet suurvaltojen sotilaspäälliköt. Arsenaalissa pitää olla kaiken varalta se ”tuomiopäivän ase”, jolla tuhoaja tuhotaan – kostonkierteen loppuhuipennukseksi. Entä jos noissa biologisten aseiden varastoissa tapahtuu ”vuoto”?


Emme tunne viruksien ja niiden kaltaisten ”ohjaus- ja käskytysmekanismeja”

Sen vain tiedämme asiantuntijapiireistä, että olemme aina niitä ”jäljessä” - lisäksi alan ammattilaiset tietävät, että lääkityksemme, antibiootit ja muut rinnastettavat hoitomenetelmät vahvistavat mikrobien vastuskykyä ja voimistavat niiden elinkelpoisuutta, joille ei enää vastavoimaa löydy – viruksetkin kilpajuoksevat ja evoluutiossaan kehittyvät – tehtävänsä mukaisesti! ---


” … Viruksetkaan eivät tule häviämään, ne ottavat osansa ja leviävät sekä kehittyvät. Virus ei ole uhka ihmisyydelle, se on vain uhka hallitsemattomalle kasvullemme. Ihmisen valtakauden päättyessä virukset jatkavat, kuten muurahaisetkin. Kaikilla oli sijansa ja aikansa. Pandemia voi olla varoitus ja opastus arvostukseen, jossa tasapaino on hyväksytty luonnollisena yhtälönä elämän keskipisteessä


Häämöttääkö pää vetävän kädelle?

Innoissamme olemme lisänneet elinajanodotettamme 6] viimeisten 100 vuoden aikana merkittävästi. Olemmeko pohtineet lainkaan sitä, mitä merkitystä sillä on kokonaisbiosfäärin toimintaan sekä biodiversiteettiin ja miten esimerkiksi joidenkin mielestä mikrobien ”maailmanpoliisitehtävä” muuttuu elinikämme kasvun myötä.

Onko niin, että jokin tasapainoitusjärjestelmä ottaa ohjat käsiinsä ja järjestää uuden ”mustan surman” 7], joka eliminoi kolmanneksen ihmispopulaatiosta?


Hitaiden muuttujien vastustamaton voima!

Silmitön ja näköalaton kehitysvauhtimme on saattanut käynnistää ”hitaat muuttujat”, joille on jo jostain annettu käsky aloittaa ”raivaustehtävät” - tuleeko ohjeet sisältä tai ulkoa, ei ole merkityksellistä – on arveltu avaruuden taustasäteilyn synkronoituneen jatkuvaan kantorataan eli neutriinovirtaan – kuljettaen universaalia käyttöjärjestelmää, joka käynnistää aika-ajoin erilaisia suuroperaatioita – muun muassa populaatioiden tasoittamistehtäviä vastaamaan maapallollisten biomassojen keskinäissuhdetta?



...
VIITTEET

1] Prionit (valkuaisainerakenteet) ~ http://fi.wikipedia.org/wiki/Prioni -
2] Mikrobien määrä ylittää solujemme määrän – mukanamme matkustaa 10EXP14 bakteeria, joita ilman emme elä – kumpiko elättää toistaan? Onko niin, että olemme vain ”alusta” miltei äärimmäisen monimutkaiselle bakteeriviljelmälle – olemme siis kasvualusta/ ”petrimalja”, emme muuta ja bakteerit ohjaavat meitä haluamallaan tavalla omaksi edukseen – vai saavatko nuo ohjaussignaalinsa jostain sellaisesta, mistä emme tiedä emmekä ymmärrä mitään?




...
Ilkka Luoma




ALUS
BLOG17027_ IL
---14042013---

T

Ei kommentteja: