perjantaina, huhtikuuta 19, 2013

Luovuuden loppu vai heräämisen alku?


Tee itsestäsi niin huomaamaton, ettet olisikaan ja anna toimiesi näkyä siten, että alamaisesi kokevat ne itse aikaansaaduiksi*] - himaskohun jälkimaininkeja ennen sinisyyden päättösanoja.

...
Himaskohu myllertää kansaa ja mediaa. Todellisuudessa muut ansioituneet suomalaisfilosofit ovat olleet hellyttävän diplomaattisia kanssaveljeään kohtaan. Kansa sen sijaan runnoo asiaa, koska ei ymmärrä sijoitetun rahan ja väliaikasaadun tuoton suhdetta. Väliraportti Sininen kirja olisi yhtä hyvin voinut lähteä Mökin Arskan tai Turmiolan Tommin kynästä ja näpppäimistöstä.

Filosofia 1] on tieteistä vanhin ja epämääräisin. Alun sokratesmäiset kyselytunnit olivat aikakirjojen mukaan viiltävää debatin alkua vastaajilleen – siksi tehokas kysymystenasettelu oli kreikkalaisella filosofi Sokrateella 2].

Nykyajan witgensteiniläisyys on taas niin monimutkaista, että se voi merkitä mitä tahansa, ainakin arkikansan mielissä. Alan harrastajat taas saavat Ludwig Wittgenstein´in 3] filosofiasta päihdevibraatioita sen ylivertaisuuden ja harvalle aukeavan logiikan myötä. Koetaan ikäänkuin ylemmyyttä ymmärryksen erinomaisuudessaan – vaikka tosiasiallinen peilaus arkikansaan [MUSIC_LINK] jättää tyhjän mustan aukon.


Luovuudella on tätä maapalloa ihmisnäkökulmasta rakennettu,

vaikka suurimmat palikat ovat koostaneet raha, talous, valta ja ahneus – olemmehan kilpailijoita ja voittoon kuin kasvuunkin tähtääviä. Onkohan filosofi Pekka Himanen avaamassa pientä ymmärryksen pandoraa itse pääministeri Jyrki Kataiselle? Himanen on huhupuheiden mukaan minimalismissaan kasvuteesien hylkääjä ja toimeliaisuuden harras kannattaja, opastaako Himanen Kataista johtajuuden ymmärtämiseen? 4]


Luovuuden loppu kohtaantui globaalisti, kun tavaravirrat maailmaa yhdistivät!
[ … mitä me kirjoitimme jo vuosia sitten ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2005/12/luovuuden-loppu.html ---, kun kasvuhuuruinen tavoitehokema valtasi alaa sellaisella vauhdilla, että jotain jäi näkemättä 5] … ]


Globalisaatio avasi rajattomalle rahalle ja tulos-tase hegemonialle kulutusjuhlien ovet. YLE:n Voimala tiistaina peräänkuulutti luovuuden niukkuudesta ja ihmisten ajan puutteesta. Tutkitusti kansankunnan voimavaroja tuhlataan lukemattomiin iltojen valoihin konttoreiden viidakoissa luovien ja vastuuntuntoisten ponnistellessa ylitunteja työnantajansa eteen pelastaakseen työpaikkansa.


Luovuus on riemua uuden tekemisestä ja keksimisestä

Luova ihminen on useasti herkkä, eikä jaksa innostua neljännestaloudesta, ihmetellen, mihin se aika meni; ei sitä jäänyt perheelle, ei sitä jäänyt pohdinnalle, mihin on suunta ja missä on päämäärä.

Vastuuntuntoisen myyjän on tehtävä tarjous tarjouksen perään, sairaanhoitaja tekee pienemmissä työryhmissä suurempien potilasmäärien kanssa loputonta henkisesti koneellistuvaa työtänsä ilman, että jaksaisi miettiä, kuinka voisi oivaltavasti helpottaa itsensä ja potilaansa oloa. Työt venyvät monilla iltamyöhään, viikonloput kuluvat littunäytön edessä vielä kotonakin, kun työt siirtyvät bitteinä konttorilta makuuhuoneen työpöydälle.


Luovuus on henki, josta kumpuaa kansakunnan voima ja menestys

Me Suomessa emme voi kilpailla työnhintamme vuoksi liukuhihnoilla ja massatuotteissa. Me voimme kilpailla evolutiivisella kehityksellä, johon luovuus antaa siemenet kasvattamaan meiltä kysyntää oivalluksillemme.

Suomessa on suunniteltu maailman parhaat jäänmurtajat, risteilijät, paperikoneet, kännykät ja monet muut erikoistuotteet. Olemmepa pienenä maana saaneet teknisellä ahkeruudella ja suunnittelun luovuudella aivotuotoksiamme aina planeetta Jupiterin taakse kuin myös luovan suunnittelu-uteliaisuuden voimana rekisteröimään sydänlyöntejä ympäri maapallon ja ilmakehän mittauksina kilometrien korkeuksiin.


Luova ihminen on riippuvainen huomioitsemisesta!

Luova ihminen tarvitsee kekseliäisyytensä tueksi ja jatkumoksi kannustajan esimiehestä ja johtajasta, jolla on näkemystä persoonasta yksilöllisenä ihmisenä.

Kekseliäisyys on lahja, joka vaatii myös kiitoksen suorituksista, joilla ei aina ole välitöntä hintalappua. Keksintö ja tuotteistus ovat uteliaisuuden palkintoja loputtomasta innosta katsoa uudesta kulmasta ongelmaa, johon keskinkertaisuus on törmännyt.


Luova henkilö on useasti herkkä,

joka umpioituu ilman ymmärtäjäänsä. Luovuus tarvitsee ohjaajakseen vahvan johtajan, joka ymmärtää tuloksen joskus viipyvän. Viipyminen korvautuu kannusteellisessa jatkumossa oivalluksena, joka voi viedä odottajansa menestykseen.

Luova ihminen tarvitsee myös palkintonsa ja paras palkinto on työrauha, keskusteleva ohjaus ja osallistumisen riemu tiimissä, jossa yksilön saavutuksia juhlitaan yhdessä. Osallistuminen ja motivointi sekä tarpeelliseksi tunnustaminen antaa useasti enemmän voimia kuin pelkkä raha jatkuvuuden uhan leijuessa alati läsnä. Tulevan presidentin erityisessä suojeluksessa tulisi olla luovuuden ja kekseliäisyyden vaaliminen.


Yhteiskunta kannustakoot enemmän luovuutta ja kekseliäisyyttä,

eikä niinkään nyt jalustalle nostettuja rahan kaikkivoipaisuutta ja kulutusvoimaa vertailuindeksinä siitä, mihin me ihmisinä pystymme.

Nuori oppilaitoksista valmistuva ikäpolvi katsoo uteliaan ihmeissään jatkuvan kasvuntavoittelun luonnon riistoa, energian tuhlausta ja elon ympäristömme vahingoittamista isiensä loputtomassa kasvunhokemassa ja -rykimässä.


Olisiko aika hidastaa ja oivallustaa oravanpyöräämme taiteen, luovuuden ja innovoinnin osalta kekseliäisyyteen? Voisimme valmistautua tekemään ratkaisevia päätöksiä, kuinka sovitamme kulutuksemme vastaamaan maapallon luonnollista tuotantokykyä ja sen riittävyyttä kaikille tasaisemmin.


...
VIITTEET
*] 4] Kaivamme esiin historiasta kiinalaisen filosofi Laotse´n ~ http://fi.wikipedia.org/wiki/Laozi --- viisaat sanat johtajuudesta - ”Tee itsestäsi niin huomaamaton ettet olisikaan ja anna toimiesi näkyä siten, että alamaisesi kokevat ne itse aikaansaaduiksi” -sattuvat radikaalin osuvasti nykyaikaamme!
5] [2006] Nythän maan hallitus puhuu niin hyvästä menestyksestä, että jotain on jäänyt huomaamatta (valtiovarainministeri Eero Heinäluoma, SDP). Pankit julkistelevat tutkimuksia kotitalouksien peloista. Ehkä pankit ovat huomanneet kautta linjan lisääntyneet lainojen lyhennysvapaapyynnöt. Pankit elävät koroilla ja 'ikuinen" laina on varma asiakassuhde. Kuinka käy, kun 'ikuisen asiakkaan' maksukyky romahtaa … ?” ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2006/10/asioita-joista-pankit-eivt-puhu-kuinka.html --- [2006/BLOG_IL]


...
The End
”Vuosia jatkunut kiihkeä pyrkiminen pimeydestä kohti totuutta, jonka tuntee, mutta jota ei voi pukea sanoiksi, voimakas mieliteko, itseluottamuksen ja epäilyn vuorottelu sekä lopulta näkyviin tullut valo – vain kaiken tämän kokeneet voivat ymmärtää” -Albert Einstein (esiintyy kirjassa – Simon Singh ”BIG BANG” maailmankaikkeuden synty Tammi 2007 ISBN: 978-951-31-3360-3)


Ilkka Luoma




Music link – jokainen voi päätellä sanoituksen sopivuuden luovuuteen ja ihmiseloon!
Chisu – ”Vanha jo liian nuorena”


...

Sent: Thursday, April 18, 2013 12:41 PM
Subject: KANSALAISFILOSOFIAA - Himaskohun jälkimainingit ennen sinisyyttä
...


Luovuuden loppu vai heräämisen alku?
””Tee itsestäsi niin huomaamaton, ettet olisikaan ja anna toimiesi näkyä siten, että alamaisesi kokevat ne itse aikaansaaduiksi*] - himaskohun jälkimaininkeja ennen sinisyyden päättösanoja.



ALUS
BLOG 17295 IL
---18042013---

Part One ---

Ei kommentteja: