keskiviikkona, helmikuuta 26, 2014

Kansalaisviisaus erottaa meidät Natosta!

Kansalaisiamme moititaan negatiivisista asenteista, jopa pääministerimme Jyrki Kataisen taholta, jonka pitäisi olla esimerkin antaja ja luottamuksen kohde. Katainen lietsoo henkeä, jossa kansakuntaamme tämän mukaan vaivaisi negatiivinen ilmapiiri 1]. No, kuitenkin yhdessä asiassa olemme hyvin yksimielisiä – Emme halua Natoon, vuodesta toiseen sankka enemmistö kertoo näin.

Nato USA:n johdolla ja EU pyrkii ulottamaan valtapiiriään yhä kauemmaksi slaavilaiseen Itä-Eurooppaan – nyt oli vuorossa Ukraina 2]. Aika näyttää miten projektissa käy – saammeko lisää EU-rahareikiä ja saammeko taakaksemme Venäjän vastatoimia.

Pelkääkö USA ja EU yhdessä, että maailmankaava ”Kiina > EU + USA” 3] toteutuu, varsinkin silloin, jos Venäjä ja Kiina muodostavat ehyemmän yhteistoiminnan, niin taloudessa kuin sotilaallisestikin?



Suomalainen ei halua USA johteiseen Natoon,

emme halua Naton valvomiin operaatioihin, jotka saattavat meidät näin väkisin Venäjänkin vastaisiin toimiin. Olemme kansakuntana niin idästä kuin lännestä 4]me tiedämme mitä Venäjä-Neuvostoliitto-tsaarien Venäjä on ja olivat 5].

Me tiedämme, että keisarit vapauttivat meidät 1809 Ruotsin kuninkaan holhouksesta ja veron- ja sotilaiden kannosta. Tsaarit kannustivat meitä löytämään oman kansallisuutemme.



Me suomalaiset ymmärrämme,

että olemalla erossa lännen suoranaisista sotilaallisista järjestelmistä ylläpidämme sellaista luottamusta itäistä naapuriamme kohtaan, ettei meillä todellisuudessa ole sodan pelkoa, sieltä suunnalta – kansalaiset tajuavat venäläisten sisäiset mielenliikkeet paremmin kuin meitä johtavat poliitikot. Kansakuntamme on itsessään keskustellut natoaiheesta riittävästi – enemmän ja ymmärtävämmin kuin Natoon jenkaavat poliitikkomme 6]



Kansa lopulta maksaa kaikki virheet, mitä poliitikot ovat tehneet ja tekevät

Muistamme Talvisodan, joka olisi ollut ehkä vältettävissä, jos olisimme kuunnelleet C.G.E. Mannerheimia, J.K. Paasikiveä ja Rudolf Waldenia … silloiset valtapoliitikkomme eivät kuunnelleet Josif Stalinin maanvaihtoehdotuksia Karjalan laulumailta.



Natoon liittymiselle ei ole mitään perustetta

Paremmat perusteet löytyvät Natosta erossa olemiselle. Olemme yksiä Euroopan parhaita vuoropuhelun järjestäjiä, kun Venäjä ja EU ajautuvat sanallisiin välirikkoihin; meillä ei ole natorasitetta, ja venäläiset luottavat meihin ennemmin kuin joihinkin natomaihin.



Riittävän vahva ja omaehtoinen kansallisarmeija

Sotilaallinen sopimusliittoutumattomuus edellyttää rittävän vahvaa ja itsellistä omaan asevelvollisuuteen perustuvaa armeijaa. Meidän on ylläpidettävä tarpeeksi suurta reserviä – mahdolliseen sissisodankäyntiin 7] – tämä ylläpitää sitä pelotetta, jottei suurvalta-armeijakaan ota riskiä loputtomasta kaupunki – ja metsäsodasta. Atomiaseita ei meihin voida käyttää, koska Pietari on aivan liian lähellä – ja USA:han ei meihin atomiaseita suuntaa?



Ruotsista meille ei ole vaaraa,

ja Ruotsi pysyykin Naton ulkopuolella 8], niin kauan kuin mekin. Ruotsi ei voi hyväksyä olotilaa, jossa me ainoina nautimme erityisasemaa Venäjän silmissä natottomana maana. Ruotsille riittää se, että se vuotaa tietoja USA:han ja saa näin tiedustelutietoa rapakon takaa.



Venäläiset matkailijat ovat oiva tulonlahden meille – erityisesti Itä-Suomelle

Tämänkään vuoksi ei kannata valloittaa maata, johon Venäjän kansalaiset mieluusti, sen turvallisuuden, puhtauden ja toimivan järjestyksen vuoksi tulevat ja ostavat jopa kiinteistöjäkin. Venäjää puhuvia on kohta enemmän kuin ruotsinkielisiä – olisikin aika päättää ruotsinkielen pakkovalta, ja tarjota Itä-Suomeen vaihtoehdoksi venäjänkieltä.



Nato on menneen maailman ase, se kouristelee – erityisesti EU-Euroopassa

Näin EU-euro-Euroopan voimamies Saksa suunnitteleekin [?] EU-Euroopan omia puolustusjärjestelyjä, joihin Venäjä kytkeytyy jäsenenä *] – tämä on Euroopan paras ratkaisu, sitoa venäläiset eurooppalaisiin järjestelmiin. Ellemme tee näin Venäjä voi kääntää katseensä huomisen maailman jättiläisen, Kiinan puoleen – yhdessä Kiina ja Venäjä ovat maailman suurin – kohta kaikilla mittareilla. Tämä on USA laskelmissa se vaikein skenaario!
...
*] Eurooppalainen rauha Venäjän kanssa ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=943618 -



Saksalla on avaimet käsissään Venäjän suhteen

Venäjä kunnioittaa Saksaa, sen voimaa, osaamista ja järjestäytyneisyyttä, kuten Kiinakin. Saksan kolmas valtakunta ja Stalinin Neuvostoliitto kävivät 1941-1945 maailman sotahistorian verisimmän, raaimman ja totaalisimman sodan.

Kiinalaiset taas muistavat japanilaismiehityksen aikana 1930-luvulla hakaristin pelastaneen paljon kiinalaishenkiä – ja näinpä Kiinassa ei ole mitään turhia silmäpuoliintohimoja Adolf Hitleriä kohtaan.



Arvoitukseksi jää se, millainen Saksa todellisuudessa on,

kun se ottaa taloutensa voimalla suvereenin aseman EU-Euroopassa. Me muistamme Saksan kaikki neljä auttamiskertaa – vuonna 1918, 1940, 1944 ja vielä 1994 9]. Saksa on ollut pelastajamme jo neljä kertaa. Tiukan paikan tullen tarvitsemamme apu tulLee Saksasta, kuten aiemminkin – ilman mitään allekirjoitettuja sotilasliittoja 0].

...
VIITTEET
1] Pääministerimme lohkaisema kansalaismoite tulee vääjäämättä osumaan hänen omaan nilkkaansa – sillä poliittisen päätöskoneiston ylin vallankäyttäjä ei voi koskaan esittää moitetta kansakuntaansa kohtaan. Jyrkin olisi pitänyt olla mieluumminkin esimerkkinä, valona ohjaamassa positiivista kaikua, mutta esimerkki on enempikin aikaansaanut kansalaisten epäluottamuksen hallitustamme kohtaan ja se saattaa ”syyllisistä katsoen” näyttää negatiiviselta ilmapiiriltä … ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/158946-hallituksesta-virtaa-negatiivista-ilmapiiria -
2] Onnistuisiko Suomessa ”ukrainat”? ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/161309-eun-tuella-vahemmisto-valtaan-suomessakin -
3] Ovatko vielä ylihuomenna EU + USA suurempi kuin Kiina? ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/132751-eu-usa-kiina -
4] Historiamme kumpuaa myös idästä ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/130664-itsenaisyytemme-historia-kumpuaa-idasta -
5] Emme pelkää Venäjää, vain hiukan epäluuloa ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2005/10/suomalainen-ei-pelk-venj-jnteen-voi.html -
6] Jenkaajat – ministeri Alexander Stubb, presidentti Martti Ahtisaari ja vaikkapa meppi Liisa Jaakonsaari ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/55606-loukkasiko-ahtisaari-suomen-kansaa-nato-puheissaan -
7] Metsäsissi nujertaa cybersotilaan ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=717353 – 40.000 lukijaa!
8] Ruotsikaan ei halua Suomen liittyvän Natoon! ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/01/ruotsikaan-ei-halua-suomea-natoon.html -
9] Eläkkeellä oleva Raimo Sailas paljasti haastattelussa – kesäkuu 2013 tämän Saksan viimeisen ja ratkaisevan talousavun vuonna 1994 ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=949222 -
0] Alkukesästä 1944 Mannerheimin vaateesta silloinen presidentti Risto Ryti allekirjoitti sopimuksen Adolf Hitlerin kanssa ase- yms. avusta Suomella, kun Neuvostoliitto aloitti voimakkaan kesähyökkäyksen Karjalan kannaksella, tuolloin Ryti sitoutui Hitlerin rinnalle saadun ratkaisevan avun **] vastapainoksi (muun muassa lento-osasto Kuhlmey). Venäläisten hyökkäys torjuntavoitettiin ja Ryti erosi, ja tilalle tulluut Mannerheim rikkoi Ryti-Hitler sopimuksen, tilanteen pakosta – olimmeko tehneet valtioiden välisen petoksen – ratkaiskoon sen historiantutkimus.
**] ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/159890-1944-rintamakarkurit-ss-vapaaehtoiset-ja-vastuunkantajat -

...
EXTRA
Natoa tuutin täydeltä ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/search?q=Nato -

Kansalaisviisaus erottaa meidät Natosta”
[ … eräiden näköalattomien natomaanikkopoliitikoiden sinnikkäistä jenkaamisyrityksistä huolimatta … ]



Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.blogspot.fi
https://www.facebook.com/first.ilkka

...
SENT
Cc: timo.laaninen@keskusta.fi ; paavo.vayrynen@keskusta.fi ; eija.tiilikainen@fiia.fi ; eero.heinaluoma@eduskunta.fi ; presidentti@tpk.fi ; pertti.salolainen@eduskunta.fi ; unto.hamalainen@hs.fi ; okivinen@kolumbus.fi ; timo.soini@eduskunta.fi ; petteri.orpo@eduskunta.fi ; kimmo.tiilikainen@eduskunta.fi ; juha.sipila@eduskunta.fi ; seppo.kaariainen@eduskunta.fi ; jussi.niinisto@eduskunta.fi ; JAAKONSAARI Liisa ; pekka.haavisto@formin.fi ; erkki.tuomioja@formin.fi ; carl.haglund@defmin.fi ; ari.puheloinen@mil.fi ; taru.tujunen@kokoomus.fi ; jyrki.katainen@vnk.fi ; martti.ahtisaari@cmi.fi ; sampo.terho@europarl.europa.eu ; satu.hassi@europarl.europa.eu ; ville.niinisto@ymparisto.fi ; paavo.arhinmaki@minedu.fi ; paivi.rasanen@intermin.fi

Sent: Monday, February 24, 2014 12:48 PM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE - Kansanviisaus erottaa meidät Natosta!
...

Kansanviisaus erottaa meidät Natosta!
(Jälleen kerran kansa on mielipiteensä ilmaissut [HS] - vain ~18 prosenttia haluaa Natoon - poliittisista jenkaajistamme huolimatta)

AL US Vf IL - BLOG 31393
---24022014---

doc.: kansakuntamme_natottomuus_24022014.doc – OpenOffice Writer

832| 7888

Ei kommentteja: