tiistaina, kesäkuuta 03, 2014

Putin arvostaa kansamme mielipidettä Natosta

Uutisointi mouruaa, että Venäjä varoittaa Suomea sen Natoon liittymisestä. Samasta aiheesta presidenttimme Sauli Niinistö oivalsi mitata kartalta, että muodostaisimme natorajasta Venäjää vasten noin puolet, jos liittyisimme.


On kuitenkin varmaa, että nyt vähän aseistettu ja harvaan miehitetty Suomen itäinen maaraja muuttuisi oleellisesti, jos olisimme Natossa – ja nimenomaan tehokkaan aseistuksen ja erikoisjoukkojen lisääntymisen osalta. Pietari on venäläisille elintärkeä jo historiallisista syistä.

Natoon liittymällä saisimme todennäköisesti pyynnön (määräyksen) ottaa vastaan Luumäelle ja Virolahdelle Naton – siis käytännössä USA:n ohjustukikohdat varustettuna virallisesti ohjustentorjuntajärjestelmillä.

Tosiasiassa nuo ohjusasemat voivat olla yhtä hyvin ilman kummoisia muutoksia hyökkäysohjuksien lähetysasemia, onhan noista kunnista hyvin lyhyt matka Venäjän Pietariin – toiseksi tärkeimpään kaupunkiin, presidentti Vladimir Putinin kaupunkiin.


Meitä suomalaisia arkikansalaisia, jotka olemme puhuneet, keskustelleet ja polemisoineet Natosta

– sen hyödyistä ja haitoista jo vuosikaudet, lohduttaa se tieto, että Putin arvostaa vankkaa mielipidettämme olla erossa Natosta paljon enemmän kuin nato-jenkaajien harvalukuisten – lähinnä kokoomuslaisista poliitikoista muodostuvan ydinvoimajoukon mielenheilahteluita [10322]

Venäjän presidentti ja Venäjä suuntaavatkin viestinsä näille nato-jenkaajille ja –fanaatikoille, jotka etsivät nyt esimerkiksi syitä natoliityntään Ukrainasta ja venäläisten lentokoneiden ilmatilaloukkauksista, vaikka esimerkiksi nuo rajanylitykset venäläiskoneilla ovatkin lässähtäneet ja näin nato-jenkaajat saivat rujosti siipeensä argumentointinsa [11739] osalta.


Arkikansalaisen perustelu natokannalleen on kirkkaan vesiselvä

Kansa ymmärtää, että olemme niin idästä kuin lännestä ja erityisesti kansakuntamme ymmärtää, että Nato on se vihollinen, jos sekään – Venäjälle, ei Suomi. Suomen valloituksesta Venäjä ei hyödy mitään, sen sijaan se hyötyy olemalla meille aktiivinen talouskumppani [7146] – etuna myöskin meille.

Nyt meillä on Venäjän näkökulmasta heidän rauhallisin ja vähäaseistetuin maaraja, koko sen pitkästä ja vaihtelevasta maarajasta miltei puolen maapallon matkalla. Pysyttäytymällä erossa Natosta, emme joudu konkretisoiduiksi Naton pykälään, jossa jäsenvaltio sitoutuu puolustamaan jokaista sen jäsentä yhdessä, jos se joutuu hyökkäyksen kohteeksi ja tässä on se asian tiukka ydin ---

On äärimmäisen todennäköistä, että joku muu, siis natomaa joutuu syystä tai toisesta konfliktin kohteeksi kuin me. Meillä ei ole ristiriitoja Venäjän kanssa. Lisäksi meidän on huomioitava, että jokin natomaa (=USA) saattaa joutua aseellisiin konflikteihin joidenkin arabimaiden tai muiden kanssa, jotka taas eivät liity meihin lainkaan. Me olemme lännen ja idän vedenjakajalla – ja tähän ominaisuuteen ei liity asettautumista yksipuolisesti mihinkään ilmansuuntaan.


Putin arvostaa kansaamme sen asenteesta Natoon,

sen sijaan Venäjän hallinto saattaa pitää arvaamattomina pienvähemmistöpoliitikkojamme, jotka natouskovaisina yrittävät jengata kansan suurta enemmistöä lännenmiehen sotilasliittoon. Niin kauan kuin kansamme suuri enemmistö vastustaa Natoa, ei sinne mennä – meidän oma hyvin suosittu presidentti Sauli Niinistökin sanoi, ettei natohakemusta toimiteta ilman siihen liittyvää kansanäänestystä – tämänkin Putin ja Venäjä tietävät.


Saamme myös arvokasta selustatukea kauempaa idästä – Kiinasta,

hekin arvostavat ylintä johtoaan myöten sotilaallista liittoutumattomuuttamme, ja tämä merkitsee meille sellaisia etuuksia, jotka konkretisoituvat jo lähivuosien aikana ja olisi jo todellistunut, jos vain olisimme ymmärtäneet käyttää meille tarjotut kädenojennukset hyväksemme.


Ilkka Luoma

AL [2]  US [1]  Vf  IL   BL   BLOG 36985

---03062014 --- doc.: natojenkaajille_viesti_venajalta_03062014 – Microsoft Word Starter


449 

Ei kommentteja: