Kohtaaminen matkalla vaaliteltalle

!

(Tunnetusti nyt sunnuntaina 19. huhtikuuta 2015 on eduskuntavaalien myötä kansa jälleen kaappinsa päällä – kolmasosa katsoi aktiivisuuttaan antaa äänensä jo ennakkoon – ja ollen hiukan enemmän kuin edellisellä kerralla – itsenäistä muutostako ilmassa?)

[ … kaupunkilainen pohti miksi poliitikot ovat usein epäluotettavia; eivät he aikuisten oikeasti tarkoita sitä, mitä puhuvat. Kaikki sanovat parantavansa hyvinvointia, lupaavat työtä, menestystä ja yhteenkuuluvuutta. Äänestävä nuori ei tiedä mitä uskoa, kaikki lupaavat korjata, laittaa kuntoon ja nostaa kasvun uudelle tasolle … ]

Työntelin kaksosrattaita Helsingin Pohjois-Haagan rautatiepysäkille, olin matkalla vaaliteltalle Narinkkatorille Kamppiin. Rattaissa istuivat kaksostyttömme Emmi ja Iina – 2v. Olin päässyt aseman ovien ulkopuolelle laiturille, kun hymyilevä vanhempi rouva kysyi: ”Ovatko kaksoset?” Kyllä ovat ja erilaiset, kuten isä ja äitikin …

Tästä alkoi pysäyttävä keskustelu

Rouva kertoi syntyneensä 1941, sota oli jälleen alkanut ja isä joutui ja pääsi rintamalle. Oli ollut jo koko Talvisodan. Rouvan äiti ja isä olivat menneet kihloihin ja naimisiin Juhannuksena 1939 – sodan aattona. Aurinko oli kuulemma paistanut lämpimästi ja tulevaisuus odotuksineen ja suunnitelmineen edessä.

Myrsky alkoi talven koittaessa

Suomi oli joutunut hyökkäyksen kohteeksi. Suomen mies ja hevonen olivat rintamalla. Lomia ei tullut – rouvan isä oli rintamalla miltei koko ajan. Oli tosi kyseessä. Suomi oli menettämässä itsenäisyytensä – kaikki olivat kiinni uskosta, luottamuksesta omaan itseensä ja Mannerheimiin – näin oli rouvan isä kertonut myöhemmin.

Sota päättyi Saksan kolmannen valtakunnan osa-avun vuoksi

Hitler oli päättänyt, että Suomi liittyy samaan rintamaan voimansa tunnossa olevan Saksan rinnalle. Rouva syntyi, kun isä oli jälleen kutsuttu isänmaan palvelukseen – olimme jälleen sodassa. Nyt haettiin hyvitystä. Menetykset haluttiin takaisin. Itsenäisyyttä haluttiin vahvistaa ylittämällä jopa vanha rajakin – oli kuulemma sotataktinen veto.

Rouva jatkoi asemalaiturilla kertomustaan

Alkoi tarinan herkkä osuus ja oli hyvä kun silmilläni oli aurinkolasit. Rouva kertoi, ettei hän ollut kokenut isää kuin vasta 1945, kun isä täysin isänmaataan palvelleena palasi lopulta kokonaan kotiin. Lapin sota Saksan kolmatta valtakuntaa vastaan oli päättynyt. Isä oli ollut poissa liki koko ajan. Oli myönnetty harvoja lomia.

Rouva kertoi uhrautuvaisuudesta, ja jälkeenpäin ymmärretystä velvollisuuden tunteesta. Isät ja miehet eivät paljon kotia hoitaneet, se oli äidin valtakunta. Isä oli rintamalla puolustamassa maataan, kotiseutuaan ja perhettään. Kotona oli pieni tyttö – 1941 syntynyt, joka pääsi kokemaan isän vasta vajaa neljä vuotta myöhemmin.

Kotiin oli tullut uusi mies, mutta jälkeenpäin huomattuna – erilaisena

Nuoresta miehenalusta oli tullut mies, joka oli katsonut totuutta silmiin – samalla oli syntyneet ne monet tarinat ja kertomukset uhrautuvaisuudesta, toverin pelastamisesta – toveruudesta, jossa vieruskaveria ei koskaan jätetty. Oli kysymys itsenäisyydestä.

Rouva jatkoi kertomustaan – ja junakin oli jo mennyt

Seuraavia tuli, mutta tätä tarinaa ei varmasti usein tule vastaan. Rouva hymyili ja silitti kaksosiamme. Hänelle oli tullut muisto jostain kaukaa, kun isä oli palannut lopullisesti kotiin – sen rouva muisti, kuinka isän kädet tarttuivat häneen ja nostivat pienen tytön korkealle. Isä oli sanonut –

”Nyt se ohi, isi ei enää koskaan lähde kotoa pois pitkiksi ajoiksi”.

Työ oli tehty ja Isänmaa pelastettu

Isä oli kuulemma kertonut äidille, että Saksan apu pelasti Suomen – oli nähnyt mustarististen lentokoneiden syöksyneen apuun Tali – Ihantalassa, jossa kuulemma paljolti ratkaistiin Suomen itsenäisyys ja tulevaisuus.

…

Rouva kertoi tuolloin isien olleen erilaisia, eivät niin leikkineet lasten kanssa kuin nykyään. Olivat töissä, lukivat lehtiä ja kuuntelivat radiota. Mutta kotona oli turvallista – isi oli paikalla ja oli niin lämmintä. Isän merkitys oli ollut suuri ja oli ollut niin jännää oppia uusia ihminen – vasta vajaa nelivuotiaana.

Rouva kertoi aina olleensa ylpeä isästään,

joka oli ollut yksi niistä, jotka antoivat sen, mitä heiltä odotettiin. He eivät olleet jälkeenpäin valittaneet mistään. Olivat hiljentyneet Mannerheimin syntymäpäivinä – kiinnittäneet aina huolellisesti kunniamerkit rinnuksiin ja kantaneet ne ylpeydellä teoista, joilla kansakuntamme oli itsenäisyytensä pitänyt, vaikka vastassamme oli suurvalta.

Juna tulee vielä –

 … kaksi oli mennyt ohi, kertomusta kuunnellessani tuli mieleen vaalitelttamme, jossa itsenäisyyttä erityisesti kunnioitettiin. Aurinkolasit olivat tarpeen, vaikka aurinko ei enää paistanut. Rouvan kertomus oli lähellä päätöstään. Kaksoset olivat katselleet ja olleet hiljaa – kuuntelivatko, en tiedä.

Rouva katsoi silmiin ja kysyi:

”Olet ehdokkaana eduskuntavaaleissa, olen nähnyt kadunvarsimainoksesta”. Nyökkäsin hiljaisena. Rouva mainitsi vielä isänsä saavuttaneen reservin majurin arvon ja heillä oli käynyt monia tunnettuja sodan ajan upseereita. En kysynyt nimiä – en edes rouvan, en tohtinut – olin kuunnellut vain hiljaisena. Silmiä kirveli.

Juna tuli

Rouva kysyi mitä tekisin eduskunnassa. Kerroin 64.000 ajelehtivasta nuoresta. Rouva hymyili ja sanoi Adolf Ehnrooth´in kertoneen, että Suomen tulevaisuus on nuorissa ja he ovat juuri niitä, jotka Suomea tulevat puolustamaan - itsenäistä Suomea.

Junan ovet aukesivat

Rouva päätti kertomuksen sanomalla arvostavansa maamme itsenäisyyttä ja hymyili – en kertonut numeroani, en tohtinut. Hymyilin takaisin ja toivotin kaunista kevään alkua – Kaksoset heiluttivat käsiään, kun rouva jatkoi istumaan junan istuimelle, kauemmaksi vaunuun – me jäimme lastenvaunuosastoon. Tarina oli päättynyt – en ehtinyt kättelemään.

Ajattelin matkalla vaaliteltalle,

että itsenäisyys on monille se tärkeä identiteetin osa, josta tulee pitää kiinni ja palauttaa siitä kadonneet osat takaisin kotiin, juuri tämän rouvan ja hänen kaltaistensa vuoksi.

Kertomus rouvan isästä oli mieleenpainuva – nuori mies oli palvellut isänmaansa ja turvannut yhtenä tuhansista kotiseutunsa, perheensä ja pienen tytön elämän - vapaassa maassa. Moni ei palannut kotiin – he olivat antaneet kaikkensa.

Me sen sijaan palautamme ajelehtivat nuoret kotiin – siihen yhteiskuntaan, johon he voivat luottaa ja joka huolehtii omansa!

…

Tee Sinä velvollisuutesi ja äänestä – se on tehtävä, josta ei voi kieltäytyä.

Itsenäisyyden palauttajat

Ilkka Luoma

189 Helsinki - IPU Itsenäisyyspuolue

http://fi-ilkkaluoma.blogspot.fi

https://www.facebook.com/first.ilkka

VAALIVIDEO

AL .. IL .. VF .. Pz .. BL .. BLOG 52558

---17042015---

doc.: Kohtaaminen matkalla vaaliteltalle_17042015 – Microsoft Word Starter

865s