tiistaina, elokuuta 23, 2016

Miksi naaras huolehtii enemmän jälkikasvusta?


[ - yllättävä tutkimustulos julkistettiin – Yle ~ http://yle.fi/uutiset/miksi_naaraat_huolehtivat_jalkelaisista_uroksia_enemman/9111936 - ]


Kipeä, mutta todellinen mielensyvyyksistä kumpuava ongelma - epätietoisuus. Epätietoisuus kalvaa monia rujosti – toimien kuten lumipallo nuoskalla, vieritettäessä sitä alamäkeen.

Tutkijoilta hätkähdyttävä, mutta itsestään selvä toteamus tutkimustuloksena – mies joutuu joskus julkisesti, mutta usein hiljaisesti pohtimaan omaa isyyttään lapseensa - todellisuudessa, vain äiti tietää varmasti kuka on isä. Tosin nykyaikana dna-selvitys tuo varmuutta ainakin siltä osin, että et voi olla isä!

Äärimmillään eläinkunnassa leijonauros tappaa naaraan toisen uroksen siittämät pennut saadakseen omansa tilalle! Julmaa, viattomia pentuja ajatellen – pennut vain kantavat annettua perintöä eteenpäin, tehdäkseen siirron sitten myöhemmin, kuten tämän vanhemmat.


Evoluutio loi tarpeista vahvimman - lisääntymisen tarpeen

Jatka elolinjasi jatkuvuutta, jota on edeltänyt "kuolemattomuus" hamaan alkuun saakka! Näissä säikeissä on häivähdys |1 loputtomuutta, kunnes se viimeinenkin katkeaa – ihmiskunnan tuhoutuessa.


Nyt jokainen ihminen, joka elää ja sopeutuu – on uskomattoman lottovoiton arvoinen, sillä juuri Sinusta tai kenestä/ mistä tahansa elollisesta on katkeamaton ketju aivan alun hämäriin saakka! *

TD - Zeit ~ https://youtu.be/rjvF36gzLF8 - (Tangerine Dream)
TD - Thief ~ https://youtu.be/srVzEMM9d0U - (Tangerine Dream)


*
Maapallo on itsessäänkin kierrätyksen tulos
[ … kaikki on ollut aina ja jossakin. Kaiken alun epäselvää aiheutumaa emme pohdi, koska mikään pohdinta ei vie sen ymmärrystä eteenpäin. Tässä kohtaa loppuu meidän ajatuksellinen kierrätys. Emme ymmärrä … ]

Nyt toivottavasti ymmärrämme, mitä merkitsee elinkaaresta toiseen ja materia-energianiputuksen kiertymisen filosofia. Nyt julkistettu tutkimus kierrätyksen kansantaloudellisesta ”paremmuudesta” polttoon nähden on merkittävä virstanpylväs saavutettaessa elonportaissa niitä askelmia, jotka johtavat biomassojen ja niitä yhdistävien tasapainokaavojen systemaattiseen etsintään.

Lopultakin vain ja ainoastaan tämä hiilielämällinen 0] biosfääri elättää meidät – ei mikään muut, no – ehkä ripaus uskoa johonkin.


Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä



DOC Miksi naaras huolehtii enemmän jälkikasvusta_23082016 – Microsoft Word Starter
PVM 23082016


300

Ei kommentteja: