keskiviikkona, marraskuuta 22, 2017

Kansalainen – äänestä, sillä tällöin olet parempiosainen!






Raflaava otsikko, mutta tutkimus kertoo [1, että lainlaatijamme ja yhteiskunnan päättäjät -ryhmänä eivät demokratiassakaan muistuta keskimääräistä kansalaisten pienoismallia. Syy on selkeä, äänestysprosentti on alhainen ja ”huono-osaiset” eivät äänestä – näin kertoo tutkimus, niin Ruotsista kuin Yhdysvalloista [2.


Meilläkin on sanottu, että eduskunta muistuttaa kansakuntaa – sen ollen kansakuntansa pienoismalli. Näin ei ole – yhteiskuntamme päätöskoneisto ajaa pääsääntöisesti ”hyväosaisten” asioita. Lainlaatijat ja päättäjät muistuttavat äänestäjiään, jotka on vaivautuneet uurnille aktiivisten äänestyskansalaisten taholta – heidän ollen niitä parempi osaisia.

Ote:
Hyväosaiset omistavat yhteiskunnan, joka myötäilee heidän etuaan – siihen on yksi syy ylitse muiden -HS otsikko

Melkein kaikki korkeasti koulutetut äänestävät. Vähän koulutettuja vaalit kiinnostavat paljon vähemmän. Myös suomalaistutkijat alkavat selvittää, kenen etuja valtiojohdon päätökset edistävät

… ” -HS-toimittaja Mikko Puttonen

Allekirjoittaneen kommentti ylläolevaan linkkijuttuun:
... Ei kysymys ole äänestämisen välinpitämättömyydestä - kysymys on on yhteisten asioiden eli politiikan kiinnostamattomuudesta. Ratkaisu on poliitikoilla itsellään, tehdään siitä kiinnostava. Suomessa ei ole yhtään laajasti karismaattista kansanjohtajaa. Muutos demokratiassa syntyy äänestämällä. Voimme helposti arvata, että eduskunta olisi aivan eri näköinen, jos ideaalinen ja käytännössä mahdoton 100 prosentin äänestysvilkkaus toteutuisi! Mikä siis neuvoksi? Ratkaisu on koko kansan rehellinen vaaliraha ...



Miten me saamme kansakunnan vaaliuurnille?

Helppoa kuin heinän teko. Maksamme äänestäneelle kansalaiselle Koko Kansan Rehellisen Vaalirahan – 10 euroa per äänestänyt, puhtaana käteen – heti kun vaalilipuke solahtaa uurnaan. Yksinkertaista, ja näin demokratia maksimoituu ja kansa vaikuttaa – näinhän sen piti ja pitää olla.





Ei ollut näin – KKRVR eli Koko Kansan Rehellinen Vaaliraha herätti ”parempi osaiset”

Nyt osa kansasta karjui kurkku suorana – emme lähde houkuttelemaan roskaväkeä rahalla uurnille; hehän vain sotkevat systeemit. Näin varmaan tapahtuisikin, sillä esimerkiksi eduskuntamme muistuttaisi aivan jotain muuta kuin nyt – riippuen toki ehdokasasetteluista … näin olisikin kiinnitettävä huomiota ketkä muut voivat ja miten asettaa ehdokkaita kuin käytännössä vain puolueet!


Miten tuo KKRVR kustannetaan?

Edelleenkin helppoa kuin heinän teko. Lopetaaan nykyinen puoluetuki ja siihen liittyvät oheistuet, muun muassa poliittisille medioille. Tuo kustannuserä vastaa suunnilleen vuosittain sitä summaa mitä Koko Kansan Rehellinen Vaaliraha kustantaisi – ja saisimme parempaa ja suorempaa demokratiaa – toki edellytyksellä, että tavallinen ”ruumiit pesevä kansa” voi helpommin asettaa omia ehdokkaitaan.

Ote:
[2011][** ” … Kansalaisia voidaan houkutella vaaliuurnille erilaisin houkuttimin - se olisi esimerkiksi vaalirahaa rehellisimmillään, sehän menee suoraan demokratian kasvattamiseen, ilman mitään välikäsiä.

Kun ehdotettiin annettavaksi 10 euroa puhtaana käteen heti lipun tipahdettua vaaliuurnaan - heräsi kahtiajakaantunut kansa: "Pikkurahan ahneita pummeja ei pidä laskea sotkemaan vakiintuneita käytäntöjä!"

Äänestysaktiivisuus on ainut suoravaikutteinen kansalaisteko, jolla on todella merkittävää vaikutusta demokratian toteutumiseen itse kansalaiselle, edes kerran neljässä vuodessa. Ideaali tilanne on 100 prosentin äänestysvilkkaus - joissain kansandemokratiossa oli joskus äänestyspakko.

Suomessa ei voida pakottaa uurnille. Meillä voidaan houkutella kansalaista kokemaan äänestys tärkeäksi ja mielekkääksi innostavilla ehdokkailla, kiehtovilla sekä uskottavilla vaaliteemoilla, ehdokaskarismalla ja koetulla luottamuksella. Arkinen keino vaikuttaa uurnille liikekannallepanoon on maksaa suoraa vaalitukea kansalaisille - vaali- tai matkarahana suoraan käteen - esimerkiksi 10 euroa.

700 suomalaista purnaajaa ja kiittäjää - vain kuudessa päivässä!

Ehdotuksen levitessä suomalaisten pariin, reaktiot olivat hämästyttävät: yli 400 puhelinsoittoa ja 300 tekstiviestiä. Palaute jakaantui alkuräjähdyksen laantuessa positiivisemmaksi. Alussa oli paljon nimettömiä soittoja, joissa tuomittiin "roskaväen" osto uurnille, koska oli pelko, että eduskuntaan ei valiinnutkaan sitä tuttua ja turvallista kokoonpanoa.

Kiihkon laantuessa tuli enenevästi soittoja sellaisilta ihmisiltä - muuten nimet mainiten, jotka eivät juuri koskaan ole äänestäneet ja moni kannanotto kohdistui mahdollisen "vaalirahan" motiiviin. Oltiin sitä mieltä, että valtiovalta on oikeasti kiinnostunut nostamaan äänestysprosenttiä, jos kannustamiseen uhrataan vajaat 50 miljoonaa - se kertoo, että valtio haluaa oikeasti yhteiskunnan äänihiljaiset uurnille rakentamaan edustuksellista todellista pienoissuomea
… ”




...
EKSTRA

Ote:
Aktiivinen kansalainen on Suomen politiikassa kuin vieras ulkoavaruudesta -HS otsikko
Vaaleissa kansalaiset saavat hetkeksi vallan, ja se on poliitikkojen näkökulmasta hankalaa … ” -Anu Kantola ---

Allekirjoittaneen kommentti ylläolevaan linkkijuttuun:
... Liian hyvä ollakseen totta, mutta onpa hyvinkin, sillä kirjoittaja ei ollutkaan poliitikko, vaan kirkasmielinen hyvin koulutettu kansalainen, jonka asiantuntemusta poliitikot ovat varmaan vältelleet tai ilmaisukurssit ovat valuneet Kankkulan kaivoon, kuten puoluetuet turhuuteen


EKSTRA II
Suorademokraattinen kansanäänestys

Demokratian kriisi



Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä

US VU T BL BL BL FB FB FB BLOG 156453

DOC vaalirahalla_korkea_äänestysvlkkaus_21112017.doc – OpenOffice Writer
PVM 21112017


680_6290

Ei kommentteja: